Artikkelit: EU

Kiinalaiset halpatuotteita myyvät verkkokaupat on laitettava kuriin, vaatii Johanna Sipola.
Kokoomusmepit valitsivat keskiviikkona uudeksi puheenjohtajakseen Mika Aaltolan.
Yhdysvalloissa työn tuottavuus on kasvanut 30 prosenttia finanssikriisin jälkeen.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi mukaan Venäjä käyttää tässä monia menetelmiä.
Ehdotettu hyväksikäyttömateriaalia torjuva malli sisältäisi merkittävän väärinkäytösten riskin.
Menemme aivan rimaa hipoen eduskunnan tiedonsaantivelvollisuudessa, sanoo Miapetra Kumpula-Natri.
Pääjohtajan mukaan kauppasota johtaisi maailmanlaajuiseen talouden laskuun.
Sääntöviidakko on amiraalin mukaan osa Euroopan taipumusta karttaa riskinottoa.
Miehet suhtautuvat puolustusliittoumaan naisia myönteisemmin.
Ala pelkää kustannusten nousua, jonka EU:n jätedirektiivi uhkaa aiheuttaa.
Presidentin mukaan Saksan ja Venäjän puhelulla tuskin on suurta merkitystä.
Lyijyluotien ja -haulien kielto voisi nostaa ampumaharrastuksen hintaa ja heikentää vapaaehtoista maanpuolustusharjoittelua.
Ruotsalainen veteraanidiplomaatti nostaa kaksi EU-johtajaa ylitse muiden.
Presidentin mukaan ratkaisuja puolustuksen vahvistamiseksi pitää löytää nopeammin.
Antti Häkkäsen mukaan Suomen puolustusministeriön aloittamalle hankkeelle saatiin merkittävä rahoitus.
Antti Häkkänen toteaa, että kriisivalmiutta Euroopassa pitää parantaa, ei heikentää.
Europarlamentaarikot hyväksyivät lakiin myös uusia muutosehdotuksia.
Itämeren maat yhdessä olisivat kansanedustajan mukaan uskottava toimija.
Rajavartiolaitos saa 16 miljoonaa euroa kulujen kattamiseksi.
Valiokuntien kuulemisissa on tarkoitus arvioida, soveltuvatko komissaariehdokkaat tehtäviinsä.
Kokoomusedustaja kysyy pitäisikö Suomen maksaa puolustuksensa laiminlyöneidenkin EU-maiden kulut.
Pääministeri toivoo lisää vauhtia EU:n päätöksentekoon.
Huippukokousten aiheina ovat Euroopan turvallisuus ja kilpailukyky.
Tuore turvallisuusraportti herättelee Euroopan unionin maita ja kansalaisia varautumaan moninaisiin turvallisuusuhkiin.
Presidentti Sauli Niinistö esitteli turvallisuutta käsittelevän raporttinsa Brysselissä.
Presidentti esittelee yhdeksän teemaa EU:n turvallisuuden parantamiseksi. Yksi niistä on kansalaiset.
Muistion mukaan uudelleenkäyttö ei johda ympäristön kannalta parempaan tulokseen.
Suomi siirtyy sunnuntain vastaisena yönä talviaikaan.
Josep Borrellin mukaan Pohjois-Korean joukkojen lähettäminen Ukrainaan rikkoo vakavasti kansainvälistä oikeutta.
Europarlamentaarikon mukaan asiassa on suuri rahanpesun ja talousrikollisuuden riski.
Jouni Ovaska muistuttaa kokoomuksen ja perussuomalaisten johtamaa hallitusta, että hyväkään tarkoitus ei pyhitä keinoja.
Lainan takaisinmaksuun voi käyttää Venäjän jäädytettyjen varojen tuottoja.
Sunnuntain veitsenterälle edenneessä kansanäänestyksessä EU-mieliset johtavat tiukasti Venäjän suhmurointiyrityksistä huolimatta.
Venäjän kerrotaan lähettäneen rahaa ja äänestysohjeita moldovalaisille sekä levittäneen disinformaatiota EU:sta.
Europarlamentaarikko on tehnyt kirjallisen kysymyksen Euroopan komissiolle.
Eurooppa-neuvosto lähetti myös vahvan viestin Ukrainan tuen jatkamisesta.
Ulkorajalle rakennettavat aidat saavat kokoomusmepin mukaan kannatusta.
Mallissa turvapaikanhakijat odottavat asiansa käsittelyä EU:n ulkopuolella.
Elintarviketeollisuusliitto kiirehtii EU:n metsäkatoasetuksen muutosesityksen käsittelyä ja hyväksymistä.