EU aikoo vastata Yhdysvaltojen asettamille teräksen ja alumiinin tuontitulleille ”oikeassa suhteessa olevin vastatoimin”.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti maanantaina asettavansa kaikelle maahan tuotavalle teräkselle ja alumiinille 25 prosentin tuontitullit.
– EU toimii turvatakseen taloudellisia etujaan. Suojelemme työntekijöitämme, yrityksiämme ja kuluttajia, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kommentoi tulleja tiistaina kannanotossa, joka julkaistiin esimerkiksi viestipalvelu X:ssä.
Trumpin asettamat tullit astuvat voimaan 4. maaliskuuta.
EU:n jäsenvaltiot ovat jo hyväksyneet jopa 50 prosentin lisäverot 4,8 miljardin euron arvoiselle tuonnille Yhdysvalloista. EU-maat ovat valmiudessa tehdä nopeasti lopullisen päätöksen niiden asettamisesta. Lisäverojen kohteena olisivat muun muassa bourbon-viski, Harley-Davidson -moottoripyörät, moottoriveneet sekä teräs ja alumiini.
Von der Leyen tapaa Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vancen Pariisissa keskustellakseen asiasta. EU:n kauppaministerit on kutsuttu koolle keskiviikoksi.
EU:n kauppakomissaari Maroš Šefčovič kertoi Euroopan parlamentille, että EU pyrkii neuvotteluihin.
– Olemme edelleen sitoutuneita rakentavaan vuoropuheluun. Olemme valmiita neuvotteluihin ja löytämään molempia osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja mahdollisuuksien mukaan. Panokset ovat kovat molemmin puolin, hän totesi Financial Timesin mukaan.
– EU ei näe mitään perusteita tullien asettamiselle viennillemme, mikä on taloudellisesti kielteistä. Varsinkin kun otetaan huomioon syvästi integroidut tuotantoketjut, jotka on rakennettu laajojen transatlanttisten kauppa- ja investointisiteidemme kautta. Tullit ovat veroja; huonoja yrityksille, huonompia kuluttajille, kauppakomissaari lisäsi.
EU:n terästeollisuus on kutistumassa, ja tuotanto saavutti kaikkien aikojen alhaisimman tason vuonna 2023.
– Noin 3,7 miljoonan tonnin vuosittaiset vientitullit iskevät siihen rajusti. Viimeinen tonni on kannattavin tonni, koska meillä on niin korkeat kiinteät kustannukset, sanoi Euroopan Teräsliiton pääsihteeri Axel Eggert FT:n mukaan.
– Myös muualta maailmasta peräisin olevaa terästä, joka on työnnetty pois Yhdysvaltojen markkinoilta, voitaisiin tuoda Eurooppaan, mikä alentaa hintoja entisestään, hän lisäsi.
I deeply regret the U.S. decision to impose tariffs on European steel and aluminum exports.
The EU will act to safeguard its economic interests.
We will protect our workers, businesses and consumers ↓
— Ursula von der Leyen (@vonderleyen) February 11, 2025