– Päällekkäisen ja haitallisen sääntelyn perkaaminen on tärkeää EU:n kyvylle kilpailla etenkin Kiinaa ja Yhdysvaltoja vastaan. Liian monimutkainen tai huonosti valmisteltu sääntely uhkaa yksityisen sektorin ja kotitalouksien investointeja sekä vihreää siirtymää, toteaa Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi.
Komissio lupaa työohjelmassaan yksinkertaistaa ja tehostaa sääntelyä. Ahosniemi toteaa, että tästä huolimatta se jatkaa sääntelyn lisäämistä entiseen malliin.
Hän myös kummastelee, ettei poisvedettävien lakihankkeiden listalla ole juurikaan finanssialaa koskevaa sääntelyä.
– Juhlapuhehötölle on nyt tarjolla harmillisen vähän konkretiaa. Poliitikkojen tulisi sekä EU:ssa että kotimaassa tarttua rohkeammin sääntelykokonaisuuksiin ja pohtia, mikä sääntely on turhaa tai päällekkäistä.
Komissio antoi samassa yhteydessä tiedonannon sääntelyn täytäntöönpanon ja yksinkertaistamisen yleisistä tavoitteista ja toimintatavoista.
– Tämä on hyvä asia, mutta finanssiala vaatii konkreettisia toimia. Finanssialan sääntelyn yksinkertaistamisehdotuksia on myös laitettava valmisteluun, Ahosniemi toteaa.
Hänen mielestään perusteltu linjaus komissiolta on lakkauttaa tekoälyn käytön vastuusääntelyä koskeva ehdotus AI Liability Directive.
– Hanke sivuaa vakuutusalaa, ja sääntely on päällekkäistä uuden tuotevastuusääntelyn kanssa.
Asiakasdataa sääntelevä FIDA esimerkkinä huonosta sääntelystä
Ahosniemen mukaan hyvä esimerkki huonosti valmistellusta ja haitallisesta sääntelykokonaisuudesta on FIDA-lakiesitys, jonka tarkoituksena on avata sekä finanssialan yrityksille että toimialan ulkopuolisille pääsy alan asiakasdataan.
– Minkäänlaisia takeita ei ole, että pääsy dataan parantaisi palveluita. FIDA-kokonaisuutta on myös usein käytetty esimerkkinä ristiriidasta komission oman sääntelyn yksinkertaistamiseen tähtäävän agendan kanssa.
– FIDA olisi syytä laittaa uudelleenvalmisteluun tai jopa lakkauttaa. Sitä ovat vastustaneet sekä jäsenmaat että toimiala, sillä se lisää kohtuuttomasti finanssialan sääntelytaakkaa ja monimutkaisuutta, Ahosniemi toteaa.
Työohjelmassa on useita finanssialan kannalta tärkeitä kirjauksia, kuten EU:n kilpailukyvyn vahvistaminen, sääntelyn yksinkertaistaminen ja tehokas täytäntöönpano. Lisäksi komission tavoitteena on tehdä Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä.
Myös vihreää ja digitaalista siirtymää edistetään. Läpikattavana tärkeänä tavoitteena sääntelypolitiikassa on tulevina vuosina Euroopan turvallisuuden ja puolustuskyvyn vahvistaminen.
– Nämä finanssialallekin tärkeät tavoitteet kulkevat vahvasti käsi kädessä. Nyt on vain toivottava, että komissio pitää sanansa ja todella yksinkertaistaa ja karsii pullataikinan lailla paisuvaa sääntelyä, Ahosniemi summaa.