Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) Helsingissä 28. tammikuuta 2025. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Näin Riikka Purra kommentoi keskustelua EU:n yhteisvelasta

Valtiovarainministeri korostaa, että Suomen on oltava kaikissa ratkaisuissa "nettohyötyjä".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) on kommentoinut keskustelua mahdollisesta yhteisvelasta liittyen EU-maiden puolustuskyvyn vahvistamiseen. Hän ei pois sulje sitä tietyin edellytyksin, mutta pitää rahoituskysymystä vielä ennenaikaisena.

– Suomen kannalta välttämätöntä perussuomalaisten mielestä on, että olemme kaikissa mahdollisissa EU-järjestelyissä nettohyötyjä eli että puolustuskapasiteettimme ja kyvykkyytemme hyötyy enemmän kuin mitä maksamme, Purra linjaa viestipalvelu X:ssä.

Jos näin ei ole, ”voimme paremmin hoitaa kaiken kansallisin toimin”, katsoo Purra.

Purra huomauttaa, että ennen rahoituskysymystä on välttämätöntä kuitenkin keskustella ja päättää, ”mitä puolustuksen alalta tarvitaan ja halutaan ja minne”.

Mahdollisina rahoitusvaihtoehtoina kansallisten talousarvioiden ohella Purra listaa erilaiset laina- ja takausratkaisut, EU-budjetin kautta toimimisen, hallitustenvälisen rahaston, Euroopan vakausmekanismin (EVM) hyödyntämisen, Euroopan investointipankin (EIP) kautta toimimisen ja myös kokonaan uuden EU-välineen.

– Näistä kaikista keskustellaan vähintään epävirallisesti EU-piireissä, ja Suomi osallistuu ajaen omia kansallisia intressejään Venäjän rajamaana, Purra toteaa.

EU-maiden johtajat olivat maanantaina koolla epävirallisessa kokouksessa Brysselissä koskien puolustusta. Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) korostaa, että Suomen tulee olla  ”nettohyötyjä”.

–  Lopputuloksen tulisi olla se, että Suomi on ratkaisuissa nettohyötyjä. Rahoituksen pitää kohdentua nimenomaan sinne, missä Eurooppaa puolustetaan, Orpo toteaa kokouksen jälkeen tiistaina päivätyssä valtioneuvoston tiedotteessa.

Hallituksen EU-ministerivaliokunta linjasi jo perjantaina, että Suomi on ”avoin erilaisille rahoitusratkaisuille Ukrainan tukemiseksi ja siihen kytkeytyen Euroopan kokonaisuusturvallisuuden vahvistamiseksi.”

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)