Artikkelit: Asuminen

Lämmitysjärjestelmien toiminta kannattaa varmistaa jo ennen talvea.
Arkinen tapa voi johtaa kalliiseen vahinkoon.
Kosteusvaurioille altistava rakenne laskee kiinteistöjen arvoa.
Pankit ovat haluttomia myöntämään lainoja syrjäseuduilla sijaitseville taloyhtiöille.
Suuri enemmistö on tyytyväisiä nykyiseen sopimukseensa.
Hintojen pudotus on voimakkainta etenkin tietyillä alueilla.
Tällä vuosikymmenellä vuokrat Tampereella ovat kasvaneet yli neljä kertaa enemmän kuin Helsingissä.
Pienten ja suurten asuntojen hintakehityksessä on selvä ero.
Opiskelijoiden siirtyminen asumislisälle ei ole kasvattanut soluasuntojen suosiota.
Vastaus riippuu etenkin yhdestä asiasta.
Homeitiöiden kasvua voi seurata reaaliajassa.
Ongelmia on etenkin ennen 2000-lukua valmistuneissa taloissa.
Myönteisimmät odotukset ovat kasvukeskuksissa.
Hintaero vanhojen ja uusien asuntojen välillä on revennyt poikkeuksellisen suureksi.
Kyselyn mukaan moni pettyy urakoitsijan työn laatuun.
Etenkin tiettyjen kohteiden kysyntä on kasvussa.
Tulipalon aiheuttama paine voi tositilanteessa hankaloittaa ulospääsyä.
Kylpyhuoneiden ongelmat voivat aikaistaa putkiremontteja jopa 10 vuodella.
Tukesin sivuilta selviää, onko yrityksellä oikeudet sähköasennuksiin.
Vanhan rakennuksen remontoitiin voi asiantuntijoiden mukaan mennä paljon rahaa.
Pienten asuntojen hinnanlasku on puhuttanut, mutta alueelliset erot ovat suuret.
Sijoittajan tavoitteena on, että kauppahinnan voisi kuitata vuoden vuokratuotoilla.
Entistä useampi tulipalo saa alkunsa akkulaitteista.
Tuholaisten torjunta on kiinteistön omistajan vastuulla.
Toimitusjohtaja pitää tuloksia huolestuttavina.
Katon viat huomataan usein vasta, kun vauriot ovat ehtineet pitkälle.
Tekniikka voi auttaa ikäihmistä asumaan kotona turvallisesti pidempään.
Kyseessä saattaa olla Suomen ainoa osittain kallion sisään rakennettu omakotitalo.
Miesten ja naisten näkemyksissä on selviä eroja.
Pienet asunnot ovat käyneet kehnosti kaupaksi.