Slovakian pääministerin ampumisesta epäillään ääriliikkeen kanssa flirttaillutta runoilijaa
Yhteiskuntakriittinen kirjoittaja oli huolissaan turvallisuudesta ja pakolaisista.

Pääministeri muistutti nykyisen opposition vain tehneen lain ja odottaneen asioiden sujuvan.

Liikenteessä aiheutetusta kuolemasta voisi seurata elinkautinen vankeus.
Rikollisten etsintäoperaatiossa on mukana 450 poliisia Normandian alueella.
Valmiutta on lisätty, kun Slovakian pääministeri haavoittui ampumisessa.
Ukraina pystyi torjumaan huhtikuussa vain 30 prosenttia venäläisohjuksista.
Poliittinen yleislakko olisi puheenjohtajan mukaan tarkoittanut, että STTK lähtee taistelemaan hallitusta vastaan.
Kreikkalainen Thanasis Bakolas arvioi, että EU:n sitoutuminen Ukrainan tukemiseen tulee jatkumaan yksimielisenä ja määrätietoisena.
Runsastuneet lajit aiheuttavat paljon haittaa kalastajille ja viljelijöille.
Maasto on nyt erittäin kuivaa, varoittaa Ilmatieteen laitos.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mielestä ratkaisu parantaa kustannustehokkaalla tavalla suorituskykyä.
Kuljettajaa pyydetään ilmoittautumaan viranomaiselle asian selvittämiseksi.
Viralliset tahot eivät poliisin mukaan koskaan kysy asiakkaiden pankkitunnuksia puhelimitse.
Britannia kertoo ottavansa lennokintappajan käyttöön tulevina vuosina.
Mepiksi pyrkivien tentissä kokoomuksen Susanne Päivärinta, SDP:n Maria Guzenina ja PS:n Sara Seppänen.
Teollisuudessa investointinäkymät ovat parantuneet eniten viime syksystä.
Suna Kymäläisen mukaan Moskovan hyökkäyksen aiheuttama taloudellinen isku koskee unionin itärajan alueita.
Kansanedustajan mukaan taustalla käydään erilaisia keskusteluja.
Käytäntöä selkiytetään, joten jatkossa verokortit ovat voimassa heti tammikuun alusta.
Uusi merkki velvoittaa väistämään nimenomaan pyöräilijöitä, eli ajoradan kulkujärjestykseen sillä ei ole vaikutusta.
Taistelut jatkuvat Harkovan alueen pohjoisosissa.
Kansanedustajan mukaan säästöjä ei tule sillä, että ihmisiä poltetaan loppuun.
Oikeusministeriö järjestelee Onnettomuustutkintakeskusta tutkimaan Helsingin valtavaa tietomurtoa.
Ministerin mukaan metsien suojelun ja ennallistamisen ohjelmiin ei ole kohdistettu kehysriihessä leikkauksia.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)