Artikkelit: Ulkomaat

Energiayhtiön johtajan mukaan Venäjä voi keskeyttää kaasun toimitukset.
Venäläismiehittäjä näyttää varautuvan ukrainalaisten vastahyökkäykseen.
Omikronin BA.2.75-alamuunnoksessa on havaittu suuri määrä mutaatioita.
Viranomaisten mukaan ohjusiskussa on kuollut ainakin 12 ihmistä.
Puolustusministeriön mukaan Venäjä ei ole saavuttanut merkittävää edistystä.
Venäläisten neuvostonostalginen 20. kivääridivisioona menetti lähes koko esikuntansa.
Venäläisäidin mukaan viranomaiset eivät kerro mitään sotilaiden kohtalosta.
Päivittäisiä tapauksia voi olla yli puoli miljoonaa.
Ukraina on aiheuttanut viime viikkoina hyökkääjälle suuria tappioita tekemillään raketti-iskuilla.
Lännen laimeat reaktiot ovat olleet Slawomir Debskin mielestä omiaan rohkaisemaan Vladimir Putinia.
Ukrainalaisten mukaan Venäjä yritti tehdä saaresta upotetun sotalaivan korvaajan.
Rishi Sunak voitti puheenjohtajavaalin ensimmäisen kierroksen.
Professorin mukaan Ukraina on käyttänyt uusia raketinheittimiä menestyksellisesti.
Euroopan komissio toivoo maiden vähentävän energian kulutusta.
Asiantuntijoiden mukaan Nikolai Patrushev on presidentin mahdollinen seuraaja.
Puolueen mukaan Ruotsista on tullut kansainvälisten rikollisjärjestöjen “noutopöytä”.
Tuhon tuottivat laskuvarjojoukkojen tykistö- ja pioneeriyksiköt.
Kansalaiset syyttävät hallintoa maan pahimmasta talouskriisistä vuosikymmeniin.
Kreml on ollut haluton tekemään liikekannallepanoa kasaantuvista tappioista huolimatta.
Vladimir Putinin hallinnon vastustajat osoittavat mieltään uuden lipun alla.
Kasakkarykmentti taistelee uskon, tsaarin ja Suur-Venäjän puolesta.
Asiantuntijan mukaan Vladimir Putin laskee länsimaiden hyväksyvän aluevaltauksensa, kun nämä aikaa myöten kyllästyvät sotaan ja Ukrainan avustamiseen.
Enemmistö nuorista haluaa lopettaa taistelut välittömästi.
Paikallismedian mukaan alueelle ammuttiin yhdeksän HIMARS-rakettia.
Yhtiö syyttää miljardööriä sopimuksen rikkomisesta ja mainehaitasta.
Ukrainan julkaiseman videon mukaan BUK M1 koitui koneiden kohtaloksi.
Tšetšeenijoukot aikovat edetä Berliiniin asti.
Venäjän Yhdysvalloille myymiä helikoptereita käytetään nyt sitä itseään vastaan.
Koronaviruksen uusimmat muodot aiheuttavat usein päänsärkyä, yskää ja väsymystä.
Uudet lakiesitykset kiihdyttävät aseiden ja ammusten tuotantoa muun talouden kustannuksella.
Kuvat on otettu erittäin tehokkaalla James Webb -avaruusteleskoopilla.
Heathrow'n lentoasema kärsii työvoimapulasta koronapandemian jälkeen.
Presidentti Vladimir Putinin uskotaan painostaneen naapurimaataan lisäämään tukea sotatoimille.
Näännytyssodassa ratkaisevaa eivät ole vallatut alueet, vaan voimavarat ja niiden riittävyys.
Entisen pääministerin mielestä Venäjän hyökkäys on täyttä typeryyttä.
Venäläisen kenraalimajurin kerrotaan saaneen surmansa Hersonin alueella tehdyissä iskuissa.
Raptor-luokan laiva siirrettiin hätäkorjauksiin miehitetylle Krimin niemimaalle.
Asiantuntijoiden huolena on aiemman rokotussuojan hiipuminen ajan myötä.
Koronaviruksen BA.2.75-kantaa on havaittu muun muassa Saksassa ja Intiassa.
Miehityshallinnon edustaja vakuuttaa ”kansanäänestyksen” tulevan.