Venäjän asevoimiin erikoistunut turvallisuusanalyytikko Michael Kofman sanoo äänijulkaisuhaastattelussaan, että sodan merkittävin taistelu tullaan käymään Slovjanskin ja Kramatorskin alueella.
Ennen tätä taistelua venäläiset yrittävät murtaa ukrainalaisten puolustuksen välillä Siversk-Bahmut. Tätä linjaa pitkin kulkee rauta- ja maantie. Sen välille mahtuvat Krasna Horan ja Soledarin kaupungit sekä pari isompaa kylää Zvanivka ja Pereizne. Valtatie M-03 kulkee Krasna Horan ja Bahmutin välistä.
Jos läpimurto onnistuu voi Slovjanskia ja Kramatorskia uhata sekä pohjoisesta että idästä. Tällä hetkellä Slovjansk tulisi vallata ensin, jotta Kramatorsk olisi uhattuna. Slovjansk on nyt uhattuna idästä Lymanin suunnasta ja pohjoisesta Izjumin suunnasta M-03-valtatietä pitkin.
Kofman sanoo, ettei hän usko venäläisten pitävän mitään operatiivista taukoa. Hyökkääjä keskittää joukkojaan Siversk-Bahmut-linjalle ja aloittanut suoran tykistötulen Slovjanskiin. Nämä kertovat, että Venäjä aikoo jatkaa hyökkäystään koko kesän.
Hyökkääjä on jo huonoin tuloksin yrittänyt edetä pohjoisesta kohti Slovjanskia, jonka ympäristön ukrainalaiset ovat linnoittaneet hyvin.
Siversk-Bahmut-välillä ukrainalaispuolustuksen murtamista yrittävät samat joukot, jotka muodostivat Lysitšansk-Sjevjerodonetskin taskun ja valtasivat nämä kaupungit. Nyt tasku hahmottuu rintamalinjan pullistumana tai taskun ”tynkänä”.
Kofmanin mukaan taisteluiden kehityskululle on kolme skenaariota. Ensimmäinen on, ettei Siversk-Bahmut välillä olevan ”taskun tyngän” oikaisu onnistu ja venäläiset antavat periksi.
Toinen on, että ukrainalaiset ovatkin kärsineet oletettua kovempia tappioita Lysitšansk-Sjevjerodonetskin taisteluissa ja he vetäytyvät venäläisten edetessä menestyksekkäästi.
Toinen skenaario on Kofmanin mukaan epätodennäköinen, koska hän kallistuu kolmannen vaihtoehdon puoleen. Sen mukaan edessä on jälleen ankaran tykistötulen säestämä näännytystaistelu, joka kestää kesäkuukaudet aina syksyyn asti.
Kofman huomauttaa, ettei Itä-Ukrainassa ole ratkaisevaa tiettyjen alueiden tai kaupunkien valtaaminen. Ne voivat olla poliittisesti tärkeitä, mutta eivät sotilaallisesti. Vaikka Ukraina menettäisi kaikki nämä edellä mainitut kaupungit, ei se olisi Ukrainalle sodan kannalta ratkaisevaa.
Sen sijaan näännytyssodassa olennaista on, mitä osapuolille tapahtuu ajan kuluessa kuukausia kestävien taisteluiden aikana. Näin tavallaan jaetaan kortit loppueriä varten.
Ratkaisevaa on, kuinka paljon voimavaroja hyökkääjä joutuu käyttämään pienen alueen valtaamiseksi, ja vastaavasti kuinka paljon puolustaja niitä menettää alueita puolustaessaan.
Nyt tehtävät päätökset määrittävät sen, kuinka paljon Ukrainalla on myöhemmin käytettävissään joukkoja esimerkiksi vastahyökkäyksiin. Venäjän osalta taas määrittyvät jatkoetenemismahdollisuudet eli pysähtyykö sen hyökkäys viimein.
Sodan osapuolten mahdolliset vaikeudet ja haasteet
Kofman huomauttaa, että Venäjän nyt keräämien täydennysjoukkojen ja vapaaehtoisilla täydennettyjen reservipataljoonien taistelu- ja suorituskyky ovat tuntemattomia. Monen vapaaehtoisen motiivina on raha.
Venäläiset ovat menettäneet paljon kalustoaan ja ammuksiaan, mutta toisaalta he vain siirtyvät käyttämään varastoissa olevia vanhempia malleja kuten BMP-1-rynnäkköpanssarivaunuja.
Kofman nostaa esille harvoin tuodun seikan, että Venäjä menetti nykyaikaisempia BMP-2-rynnäkköpanssarivaunuja paljon jo Tšetšenian sodissa, joten lähtötilanne ei ollut hyvä ennen nykyistäkään Ukrainan-hyökkäystä.
Venäläisten alkujaan miljoonissa kappaleissa laskettavien ammusvarantojen nykyinen tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta heillä on pääsy myös Valko-Venäjän kymmeneen ammusvarastoon.
Ukrainan haasteena on oppia käsittelemään lännestä saamaansa kirjavaa aseapua. Ukraina on saanut saksalaisia haupitseja, ranskalaisia Caesar-tykkejä, amerikkalaisia M1-haupitseja, brittien M109-haupitseja. Lisäksi on tullut uusia raketinheitinjärjestelmiä tunnetuimpana amerikkalainen HIMARS.
Lisäksi koulutus on ratkaiseva kysymys. Ukraina ei voi Venäjän tapaan panostaa massaan, vaan sen pitää keskittyä laatuun. Toisaalta miehiä on joutunut kesken koulutuksen rintamalle ja Ukraina joutuu turvautumaan myös vähäisen koulutuksen omaaviin aluepuolustusjoukkoihin.
Tätä tilannetta korjaa ukrainalaisjoukkojen kouluttaminen Isossa-Britanniassa, mutta Ukrainassa on poliittista painetta aloittaa vastahyökkäys ja takaisinvaltaus. Vaarana on, että siihen ennen kuin ollaan tarpeeksi valmiita.
Etelä-Ukrainan takaisinvaltaus
Hofman huomauttaa, että Ukrainalle takaisinvaltaus on helpointa aloittaa Etelä-Ukrainasta. Se on tuhoilta selvinnyt alue ja maasto on tasaista. Länsi-Hersonin alue on Venäjällä erityisen herkkä, koska se on keskittänyt paljon joukkojaan itään.
Ukrainan taloudellisen elinkelpoisuuden kannalta Etelä-Bugin eli Hersonin alueen valtaaminen takaisin on oleellista. Alueen menestyksekäs vastahyökkäys ja takaisinvaltaus poistaisi Nikolajeviin ja Odessaan kohdistuvan venäläisuhan. Venäjä havittelee koko Mustanmeren rannikkoa itselleen, joten eteläkampanjan vaara poistuisi.
Ongelma on, että videoaineiston perusteella Ukraina on idän taisteluissa menettänyt runsaasti panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvojaan. Sen jalkaväki etenee marssien, joten tasaisen laakea peltomaa ei tarjoa joukoille kunnollista suojaa.
Itärintaman sijaan Ukrainan sodankäyntiä määrittävä rintama on etelässä. Jos Ukrainan hyökkäys Etelä-Bugin alueella Dneprin yli epäonnistuisi kiirehtimisen ja keskeneräisen valmistelun takia, olisi sillä mahdollisesti vakavat vaikutukset Ukrainalle.
Epäonnistuminen saattaisi johtaa läntisten kumppanien pettymykseen ja Ukrainan kansan taistelumoraalin heikkenemisen. Samalla se viestittäisi länsimaille, että aseavusta ja muusta tuesta huolimatta Ukraina ei kykene takaisinvaltaukseen, joten rauha tulee saavuttaa neuvotteluteitse, mikä tarkoittaisi alueluovutuksia.
