Artikkelit: -FI

Sotakirjeenvaihtajat kertovat Ukrainan tehneen suuren määrän lennokki-iskuja eri puolilla rintamaa.
Miinakenttien tavoitteena on suojata venäläisyksiköiden heikkoja sivustoja.
Venäläisjoukoilla voi olla vaikeuksia pitää Bahmutin kaupunkia hallussa vastahyökkäysten paineessa.
Asiantuntija epäilee väitteitä ydinaseiden pois siirtämisestä.
Asukkaita kehotettiin välttämään liikkumista alueella.
Tuomittu määrättiin 800000 ruplan vahingonkorvauksiin.
Venäjän Belgorodiin tehdyssä hyökkäyksessä on käytetty sotilasajoneuvoja ja raskaita aseita.
Ilman kilpailutusta tehtävät hankinnat in house -yhtiöiltä on järjestöjen mielestä korkea aika ottaa syyniin.
Häiriön vuoksi kirjautuminen pankkipalveluihin ei onnistunut.
Esityksen jäsenyydestä on tehnyt Naton Euroopan-joukkojen komentaja Christopher G. Cavoli.
Tietyissä toimielimissä saattaa jäseninä olla kansanedustajien lisäksi kyseisen alan asiantuntijoita.
Timothy Garton Ash muistuttaa, ettei hyvään lopputulokseen ole olemassa riskitöntä tietä.
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan tulevat viikot ovat tavanomaista lämpimämpiä.
Maan jäsenyys ennen Vilnan huippukokousta näyttää yhä epätodennäköisemmältä.
Venäjän joukkojen ja vastarintataistelijoiden yhteenotoista liikkuu ristiriitaisia tietoja.
Kysyimme kolmelta asiantuntijalta mitä vaikutuksia asumistuen poistamisella olisi.
Metron järjestyksenvalvojat saivat tuomion kuolemantuottamuksesta Tukholman käräjäoikeudessa tiistaina.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tekemä sopimus rikkoi KKV:n mukaan hankintalakia.
Kiinalaiset yrittivät parhaansa mukaan hyötyä Venäjän ongelmista.
Järjestön mukaan yrityksiä tulee kannustaa nykyistä enemmän riskinottoon ja kasvuun.
Elokuvien ja televisio-ohjelmien piratismi on kääntynyt jyrkkään kasvuun.
Tupakointi on edelleen yleisempää matalasti koulutettujen keskuudessa.
20 vuotta Euroopan parlamentissa toiminnassa ollut järjestelmä on tulossa tiensä päähän ja pelastustoimet saattavat maksaa veronmaksajille miljoonia.
Ukrainan militantit jatkavat toimintaansa maatamme vastaan, sanoo Dmitri Peskov.
Ukrainan armeijan venäläisjoukot näyttävät päässeen helposti Venäjän puolelle.
Tukes on löytänyt vakavia puutteita kahdesta Suomessa myydystä USB-laturista.
Valtioneuvoston kirjassa kerrotaan ministerin roolista ja velvollisuuksista.
Pääesikunta on suorittanut esitutkinnan kokonaisuudessa, jossa epäiltynä on useita Rannikkoprikaatissa palvelevia ammattisotilaita.
Pauli Aalto-Setälä kertoo matkansa alun muuttuneen katastrofielokuvaksi.
Vapaan Venäjän legioonan tavoitteena on Belgorodin alueen demilitarisointi.
Mark Hertlingin mukaan lähitulevaisuudessa nähdään todennäköisesti erilaisia iskuja ja harhautusoperaatioita.
Rkp:n puheenjohtaja puolustaa laajoja asiantuntijakuulemisia.
Ruotsiin on muutettu pakolaisstatuksella, Norjaan ja Tanskaan työn ja opintojen perässä.
Euroalueen talous osoittaa yhä kestokykyisyyttään, mutta huolena on teollisuus.
Venäjän viranomaiset ovat evakuoineet useita kyliä.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan puolueen ulos sulkeminen loukkaa monia kokoomuslaisia.
Ukraina on perustanut ”Haluan elää”-projektin auttamaan venäläissotilaita selviämään hengissä sodasta.
Perussuomalaisten puheenjohtajan mielestä myös maahanmuutto- ja ilmastokysymyksissä pitäisi saavuttaa edistystä.
Alus saapui Ruotsissa järjestetyistä sotaharjoituksista.