Artikkelit: -FI

Vuosikymmen sitten ukrainalaisten ja venäläisten näkemykset olivat lähes samanlaiset.
San Franciscossa on jo 500 robottiautoa, ja pian kaupungin kaduilla voi kulkea myös takseja ilman kuljettajia.
Hävittäjät luovutetaan Ukrainalle, kunhan lentäjät ja lentoteknikot on koulutettu.
Toimintaan puuttuminen on käytännössä mahdotonta.
Venäjän lauantaisessa ohjusiskussa teatteriin kuoli seitsemän ja loukkaantui 148 ihmistä.
Viro on luopumassa asteittain venäjänkielisestä opetuksesta kouluissa.
Huolena on, että suojeluskuntatunnuksia käytettäisiin Suomen vastaisessa informaatiovaikuttamisessa.
Suomen velkasuhteen arvioidaan nousevan yhdeksi Euroopan korkeimmista vuonna 2028.
Viisi ihmistä loukkaantui lennokin tiputtua Kurskin rautatieasemalle.
Henkilövahingot liikenteessä ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana laskeneet.
Tere Sammallahti puhuu jakamassaan videossa soten kriisiytyneestä tilasta.
Jan-Erik Enestam pitää RKP:n päätöstä lähteä hallitukseen perusteltuna.
Ministerit kuvailevat kehitystä väistämättömäksi.
Maastopalojen riski on kohonnut helteiden myötä.
Markkinatilanteen kerrotaan olevan hankala ja konkursseja tapahtuvan enemmän.
IMF:n ennusteen mukaan Suomen velkasuhde kasvaa entisestään tulevaisuudessa.
Jarno Limnéllin mukaan Venäjän informaatiovaikuttamisen voi odottaa kiihtyvän.
Kapteeni Hans Ljungqvistin mukaan erityisesti vastapuolen tykistöltä suojautumisen rooli on kasvanut.
Suwalkin käytävään kohdistuva uhka edellyttää Ian Brzezinskin mukaan konkreettisia toimia.
Vladimir Putinin toimiin suhtaudutaan Maksim Startšakin mukaan passiivisen alistuvasti.
Kremliä kiinnostavat Michael Albanesen mukaan vain maanosan arvokkaat luonnonvarat.
Kielimalleihin perustuvan tekoälyn kyky oppia uusia asioita hämmästyttää tutkijoita.
Venäläiset yrittivät saada ukrainalaispoliisin puolelleen, mutta hän ryhtyikin kaksoisagentiksi.
Maan historian nuorin ministeri Romina Pourmokhtari kannattaa ydinvoiman lisärakentamista.
Oluen vienti Britanniasta Euroopan talousalueelle edellyttää yrityksille raskasta paperisotaa.
Uhrimentaliteetti on Keir Gilesin mukaan Venäjän suuri ongelma.
Seitsemän ihmistä kuoli ja 90 loukkaantui pohjoisukrainalaisen kaupungin siviileihin kohdistuneessa iskussa.
Tarjonnan heikkeneminen tuo asuntosijoittajille mahdollisuuden vuokrankorotuksiin.
Länsimaat ovat asettaneet venäläisellä öljylle hintakaton osana pakotteita.
Alkemistit tarjosivat mielellään taitojaan kultaa himoitsevien kuninkaiden ja ruhtinaiden käyttöön.
Ukrainan kerrotaan kohdistaneen siltaan kaksi iskua sodan aikana.
Hyökkäävistä kommenteista tunnettu venäläispoliitikko sai suomalaisilta Twitter-käyttäjiltä jäätävän vastaanoton.
Kokoomuksen tuleva presidenttiehdokas toivoo presidentin luovan Suomeen yhteishenkeä.
Ukrainan presidentin mukaan iskussa kuoli ja haavoittui ihmisiä.
Venäjän vaalipäällikkö ei lämpene läntiselle demokratialle presidentinvaalien edellä.
Kokoomus järjestää ylimääräisen puoluekokouksen 28. lokakuuta.
Perinteisesti vakoilua ovat harjoittaneet peitetehtävissä olleet diplomaatit.
Koronapandemia ja Ukrainan sota vaikuttavat matkailuun, kertoo asiantuntija.