Artikkelit: Iran

Yhdysvaltojen asema Iranin sodassa on ajautumassa vakaviin vaikeuksiin ennen kaikkea huollon vuoksi, arvioi kenraali (evp.) Barry McCaffrey.
Pakoteuhka ja rialin romahdus lisäävät pelkoa laajemmista levottomuuksista.
Yhdysvallat yrittää katkaista Iranin yhteydet maailman rahoitusjärjestelmään.
Sähköntuotanto pysähtyi neljäksi päiväksi.
Yhdysvallat uhkaa Irania uusilla taloudellisilla pakotteilla.
Öljytankkerit ovat alkaneet kulkea salmen läpi kaikessa hiljaisuudessa viime viikkojen aikana.
Teheranissa varaudutaan konfliktin laajenemiseen Lähi-idän ulkopuolelle.
Vallankumouskaartin väitetään suunnittelevan jopa maaoperaatiota Kuwaitiin.
Hallinto on lähes aina luonnehtinut Iranin saattamista vaille ydinaseita tärkeimmäksi huolenaiheekseen.
Iran ei ole päättänyt, jatkaako se neuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa.
Koneen miehistö sai ohjuksesta varoituksen vain puoli sekuntia ennen osumaa.
Hyökkäys nostaa esiin kiusallisia kysymyksiä Yhdysvaltain tukikohtien ilmapuolustuksesta.
Kaikki Panaman lipun alla purjehtivan konttialuksen 17 miehistön jäsenet ovat tiettävästi hengissä.
Maiden sotilaallinen kumppanuus on läheisempi kuin mitä Kreml julkisesti myöntää.
Teheranin mukaan Yhdysvaltojen on maksettava sodista aiheutuneet vahingot.
Asiantuntijan mukaan uusi koalitio voi haastaa Iranin vaikutusvallan Lähi-idässä.
Yhdysvaltojen sotilaalliset vaihtoehdot konfliktissa ovat rajalliset.
Iran yrittää kasvattaa sodan kustannuksia niin suuriksi, että Yhdysvallat luopuisi uusista iskuista.
Maan media on reagoinut riemulla ja pilkalla Yhdysvaltain presidentin ilmoitukseen.
Presidentin mukaan Yhdysvallat on valmis iskemään, ellei sopimusta synny.
Kriisi osoitti, miten strategisia merireittejä voidaan käyttää painostuskeinona.
Pyrkimyksenä on painostaa Irania hyväksymään Yhdysvaltain ehdot tulitaukoneuvotteluissa.
Kyberhyökkäysten yhteydessä ei ole kerrottu vakavista vaikutuksista veden laatuun.
Donald Trumpille on esitelty vaihtoehto rajusta ilmaiskujen sarjasta.
Iskujen sanotaan olleen vastaus Iranin ohjushyökkäykseen.
Ohjusjoukkojen iskukyky on säilynyt kuukausia jatkuneista pommituksista huolimatta.
Yhdysvalloilla arvioidaan olevan käytännössä kolme sotilaallista vaihtoehtoa, mutta yksikään niistä ei tarjoa nopeaa ratkaisua.
Demokraatit ovat ensimmäistä kertaa ainakin sataan vuoteen täysin sotaa vastaan.
Iskut kohdistettiin muun muassa droonivarastoihin.
Päivittäiset iskut jatkuivat kahden viikon ajan.
Henri Vanhasen mukaan kumpikaan osapuoli ei tällä hetkellä pysty saavuttamaan tärkeintä tavoitettaan.
Tänä vuonna surmattu Ali Khamenei oli seuraajaansa pidättäytyneempi ydinaseiden suhteen.
Huolimatta Yhdysvaltojen ja Israelin pommituksista iranilaisohjuksista on tullut entistä vaarallisempia.
Iranin atomienergiajärjestön mukaan isku tapahtui sunnuntaiaamuna.
Yhdysvallat on nyt pommittanut Irania kahdeksana yönä peräkkäin.
Tutkija varoittaa Iranin sodan olevan riistäytymässä käsistä.
Persianlahden maat seuraavat kasvavalla levottomuudella Iranin ja USA:n välisen konfliktin uutta kärjistymistä.
Ryan Crockerin mukaan iranilaiset osaavat sotia.
Mikään poliittinen raja ei ole turvallinen Iranin hyökkäysjoukkoja vastaan, Iranin edustaja sanoi.
Videolla näkyy, kuinka droonit iskeytyvät sukellusveneeseen.