Venäjä on auttanut Irania kehittämään nopeita risteilyohjuksia, joilla voitaisiin uhata Yhdysvaltain lentotukialuksia ja muita sota-aluksia Lähi-idässä.
Salainen C430L-ohjelma käynnistyi vuonna 2023 ja on jatkunut tänä vuonna Yhdysvaltain ja Iranin välisen sodan aikana. Financial Times selvitti hanketta vuodettujen venäläisten viestien ja matkustustietojen sekä sotilasteknologiaa koskevien patenttien avulla.
Ohjelman keskeisenä tavoitteena on auttaa Irania kehittämään patoputkimoottoriin eli ramjet-teknologiaan perustuvaa järjestelmää. Sen avulla risteilyohjus voi lentää moottorin työntämänä moninkertaisella äänennopeudella.
Asiantuntijoiden mukaan teknologia on lähes varmasti tarkoitettu merimaalien ja maamaalien torjuntaan soveltuviin risteilyohjuksiin.
Iran on jo rakentanut järjestelmän ja koelentänyt sitä. Näyttöä ei kuitenkaan ole siitä, että Venäjän avustuksella kehitetty yliääninen risteilyohjus olisi vielä otettu operatiiviseen käyttöön.
Conflict Armament Research -järjestön Iranin ohjusohjelmaan erikoistuneen Fabian Hinzin mukaan kyse on erittäin arkaluonteisen strategisen sotilasteknologian siirtämisestä Venäjältä Iranille.
– Iranilaiset ovat yrittäneet saada tätä teknologiaa haltuunsa vuosikymmenten ajan, Hinz sanoo FT:lle.
Hänen mukaansa tämän mittaluokan ohjelma olisi edellyttänyt hyväksyntää Venäjän johdon korkeimmalta tasolta.
Venäläisinsinöörit analysoivat koelaukaisua
Ohjelmaa on koordinoinut Venäjän valtiollinen asevientiyhtiö Rosoboronexport yhdessä ohjusvalmistaja NPO Mashinostroyenian kanssa. Yhdysvallat asetti jälkimmäisen pakotelistalle jo vuonna 2014.
FT:n tutkimien matkustustietojen mukaan venäläisiä asevientivirkailijoita ja NPO Mashinostroyenian kokeneita ohjusinsinöörejä matkusti Iraniin useita kertoja ennen kuin sopimus allekirjoitettiin Iranin puolustusministeriön kanssa marraskuussa 2023.
Vuoteen 2025 mennessä venäläisyritys oli saanut Iranilta suuren määrän teknistä aineistoa maan kehittämästä ramjet-järjestelmästä. Venäläisinsinöörit analysoivat iranilaisen koelennon tietoja ja lähettivät Teheraniin yksityiskohtaisia kysymyksiä muun muassa polttoainejärjestelmästä, palamisen vakaudesta, ilmanotosta ja moottorin suuttimesta.
Huhtikuussa 2025 Rosoboronexport ehdotti noin 20 venäläisen asiantuntijan lähettämistä Iraniin teknisiä neuvotteluja varten.
FT:n mukaan ohjelmassa on ollut mukana NPO Mashinostroyenian kokeneimpia ohjusasiantuntijoita. Heidän joukossaan on ollut yliäänisten ramjet-moottorien, mereltä laukaistavien ohjusten sekä aerodynamiikan ja ballistiikan asiantuntijoita.
Uusi uhka USA:n laivastolle
Yliäänisten risteilyohjusten nopeus ja kyky lentää matalalla lyhentävät ilmatorjunnan reagointiaikaa. Tämä olisi Iranille merkittävä uusi suorituskyky Persianlahdella, jossa Yhdysvalloilla ja sen liittolaisilla on kehittyneitä ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmiä.
CIA:n entisen analyytikon Jim Lamsonin mukaan teknologia voisi antaa Iranille laadullisesti uuden strategisen asejärjestelmän, joka kykenisi uhkaamaan Yhdysvaltain laivaston aluksia.
Iranilla on jo pitkälle kehitettyjä ballistisia ohjuksia, ja se valmistaa moottoreita hitaampiin risteilyohjuksiin. Pitkäkestoiseen yliäänilentoon kykenevän ramjet-ohjuksen kehittäminen on kuitenkin ollut merkittävä puute maan asejärjestelmissä.
Venäjän antaman avun merkitys ulottuisi yksittäistä ohjustyyppiä pidemmälle. Jos Iran oppii hallitsemaan moottoriteknologian itse, se voi käyttää osaamista myöhemmin uusien asejärjestelmien kehittämiseen ja vähentää riippuvuuttaan ulkomaisista toimittajista.