Iranin ilmavoimien kerrotaan pommittaneen maaliskuussa Yhdysvaltain joukkojen käyttämää Camp Buehringin tukikohtaa Kuwaitissa kolmella päivitetyllä F-5-hävittäjällä.
Ilmavoimien evp-kenraali Glen VanHerck antoi väitteelle uutta painoarvoa puhuessaan Huntsvillessä Alabamassa järjestetyssä puolustusalan tilaisuudessa.
– Saimme selkäämme drooneilta ja muilta ilma-aluksilta, mukaan lukien kolmelta F-5:ltä, jotka nousivat Iranista, lensivät matalalla ja pudottivat pommeja lentotukikohtaan, VanHerck sanoi War Zonen mukaan.
VanHerck johti ennen eläköitymistään Northern Command -komentokeskusta ja Yhdysvaltain ja Kanadan yhteistä NORAD-ilmapuolustusta.
Hänen mukaansa tapaus oli ilmavoimien näkökulmasta nolo. Yhdysvaltain hallinto ei ole kuitenkaan virallisesti vahvistanut, että iranilaiset F-5-koneet olisivat pommittaneet Camp Buehringia. Yhdysvaltain Lähi-idän joukkoja johtava Centcom kieltäytyi kommentoimasta asiaa War Zonelle.
Ensimmäiset tiedot iskusta julkisti NBC News huhtikuussa hallintolähteisiin vedoten. Tuolloin hyökkäykseen kerrottiin osallistuneen yksi F-5.
Iranin valtiollinen PressTV väitti myöhemmin, että operaatioon osallistui kolme laajasti modernisoitua F-5-konetta, joita Iran kutsuu Kowsareiksi. Iran hankki Yhdysvalloista 166 F-5E/F-hävittäjää shaahin valtakaudella 1970-luvulla.
Iranilaismedian mukaan koneet lensivät Persianlahden yli Kuwaitiin erittäin matalalla, ajoittain alle 15 metrin korkeudessa. Lentäjien väitetään pitäneen radiohiljaisuutta ja käyttäneen reittiä, jonka tarkoituksena oli väistää Patriot-ilmatorjuntajärjestelmät ja muut sensorit.
Väitteitä operaation yksityiskohdista ei ole riippumattomasti vahvistettu.
Tapaus olisi toteutuessaan poikkeuksellinen. Yhdysvalloilla ja sen liittolaisilla on alueella Patrioteja, ilmavalvontakoneita ja vuosien ajan rakennettu yhteinen ilma- ja ohjuspuolustusverkosto.
Iranilaismedia on lisäksi yhdistänyt hyökkäyksen Kuwaitissa sattuneeseen tapaukseen, jossa kuwaitilainen F/A-18 ampui alas kolme Yhdysvaltain F-15E Strike Eagle -hävittäjää. Yhdysvallat on vahvistanut kolmen koneen menetyksen, mutta Iranin väitettä F-5-operaation vaikutuksesta tapahtumiin ei ole vahvistettu.
VanHerckin mukaan Yhdysvaltain asevoimissa on jätetty epäselväksi, kuuluuko lentotukikohtien suojaaminen ilmavoimille vai maavoimille.
– Emme tehneet päätöstä, hyväksyimme riskin ja nyt maksamme hyväksymämme riskin hinnan, VanHerck sanoi.
Hänen mukaansa Yhdysvaltojen on nyt yhdistettävä Patriotien ja THAAD-järjestelmien kaltaiset raskaat ilmatorjuntajärjestelmät droonien ja matalalla lentävien uhkien torjuntaan.
Iranian Pilots Shocking Revelation:
— AM Raad (@Raad_Pak) June 18, 2026
– During recent Iran-US war, Iranian Pilots used decads old F-5 aircraft to bomb US Base in Kuwait.
– F-5 flew about 15m above the surface to avoid detection and the pilots already had done homework regarding the engagement envelope of US… pic.twitter.com/EYsqxz9iHA