Iranin tukemat alueelliset asejoukot ovat rahoittaneet Iranin islamilaista vallankumouskaartia, joka kärsii yhdeksän sotakuukauden aiheuttamista talousvaikeuksista.
Näin sanoi uutissivusto Axiosin mukaan Yhdysvaltain asevoimien keskisen sotatoimialueen CENTCOMin komentaja, amiraali Brad Cooper videoviestissään perjantaina.
Amiraali Cooper sanoi, että Iranin tukemat ja rahoittamat asejärjestöt, kuten Hizbollah, Hamas ja Irakin shiiamiliisit, ovat nyt lähettäneet rahaa takaisin isännälleen.
– Iranin asevoimien taloudellinen ahdinko on kasvanut niin suureksi, että eri alueellisten Iran-myönteisten puolisotilaallisten ryhmien kerrotaan jättävän sotilailleen palkkoja maksamatta voidakseen siirtää rahaa takaisin Iranin vallankumouskaartille, Cooper sanoi.
Hänen mukaansa Yhdysvaltojen merisaarto on maksanut Iranille 25 miljardia dollaria menetettyinä öljytuloina. Lisäksi CENTCOM ja Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ovat viime viikkoina onnistuneet jäädyttämään 350 miljoonaa dollarin arvosta Iranin kryptovaluuttoja.
Cooperin mukaan myöskään vallankumouskaarti ei ole maksanut palkkoja sotilailleen. Lisäksi Iranin hallitus on pidättänyt maksamasta palkkoja, eläkkeitä ja avustuksia julkisen sektorin työntekijöille, mukaan lukien sisäisen turvallisuuden joukot ja vallankumouskaarti.
CENTCOMin komentajan mukaan Iranin viime aikoina merkittävästi lisäämät hyökkäykset Hormuzinsalmella liikkuvia aluksia vastaan kertovat vallankumouskaartin ”epätoivosta”.
Cooper korosti, että tästä huolimatta Hormuzinsalmi on edelleen auki ja 400 alusta sekä 100 miljoonaa barrelia on kulkenut sen läpi viime viikon aikana.