Artikkelit: -FI

Epäilty tunnistettiin pian tiedotteen julkaisemisen jälkeen.
Maavoimien mukaan Hammer 23-harjoitukseen osallistuu myös liittolaisia.
Tavoitteena on laatia yhteinen ehdotus uudistuksen toteuttamisesta tammikuun 2025 loppuun mennessä.
Mobiili pikamaksuratkaisu nähdään osana digitalisoituneen talouden turvallista tulevaisuutta.
Pieni kraatteri viittaa harhautuneen raketin osumaan. Myös Hamasin ilmoittamaa uhrilukua epäillään liioitelluksi.
Lain on tarkoitus astua voimaan ensi keväänä.
Torstaina lunta on satanut maan eteläosia myöten.
Hyökkääjä menetti paljon kalustoa ja ammuksia Ukrainan ohjushyökkäyksessä.
Ukrainan armeijan pääesikunnan mukaan hyökkääjä olisi menettänyt yli 290000 miestä.
Venäjän valtionyhtiö kiistää, että sen aluksella olisi mitään tekemistä Balticconnectorin vaurion kanssa.
Kielteiset päätökset allekirjoitti puolustusministeri Antti Häkkänen.
Esillä olivat muun muassa tilanne Lähi-idässä ja Suomen tuki Ukrainalle.
22 koiraa saa kunniamaininnan ihmisen hengen pelastamisesta.
Elokuussa liki 30500 potilasta oli odottanut erikoissairaanhoitoa yli puoli vuotta.
USA:n talous on kasvanut kaksinkertaisesti euroalueeseen verrattuna.
Storm Z -yksiköissä taistelee armahdusta tavoittelevia venäläisvankeja.
Työmaalla tehtiin vaativia asennuksia ilman riittävää ammattitaitoa.
Viranomaisten mukaan häirintää tapahtuu ilmatilan lisäksi myös merellä.
Selvitys antaa karun kuvan IT-järjestelmien tietoturvasta.
Työsuojeluvaltuutetun mukaan allejäännit ovat arkipäiväistyneet liikaa.
Säpo epäilee pidätettyjä luvattomasta salaisen aineiston keräämisestä.
Ministerin mukaan useiden laivojen läsnäolo Balticconnectorin lähellä ei välttämättä ollut sattumaa.
Ekonomistin mukaan vuokrien kehitys on pysynyt yhä kulujen kasvua maltillisempana.
Presidentin mukaan mikään lepopaikka se ei tule olemaan.
Israelin puolustusvoimat kuvailee palestiinalaismiestä pahuuden ruumiillistumaksi.
Maanteillä siirrytään talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksiin perjantaihin 27.10. mennessä.
Tilastokeskuksen mukaan matkoja tehtiin touko-elokuussa yhteensä noin 2,9 miljoonaa.
Kansanedustaja ei kannata esitystä liharuokailun kieltämistä.
Nuoret puhuvat raha-asioista, varttuneemmat puolestaan sopivat niistä.
Suurin pula yrityksillä on kauppakamarikyselyn mukaan juuri ammatillisista osaajista.
Aiemman norminpurkuhankkeen tärkein muutos oli kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen, kansanedustaja sanoo.
Leikkausten vaikutukset kuitenkin vaihtelevat.
Työttömyyskassat maksoivat syyskuussa ansiopäivärahaa 148 miljoonaa euroa.
Israelin vastaisku Hamasia vastaan voi johtaa vuosia kestävään miehitykseen.
Presidentin mukaan apu olisi Yhdysvalloille kansallisen turvallisuuden kysymys.
Politiikassa ei ole tapana tunnustaa tehtyjä virheitä.
Kansanedustaja ihmettelee uutisointia Gazan sairaalaiskusta.
Satelliittikuvat paljastavat Venäjän siirtäneen delfiinejä suojaamaan tukikohtaa Luoteis-Krimillä.
Lähes kaikki viime vuosisadan yllätyshyökkäykset päättyivät aloittajansa perusteelliseen tappioon.