Talven nopeusrajoitukset voimaan ensi viikolla

Maanteillä siirrytään talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksiin perjantaihin 27.10. mennessä.
Liikennettä Nelostiellä Helsingin ja Lahden välillä 14. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Liikennettä Nelostiellä Helsingin ja Lahden välillä 14. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

ELY-keskukset tekevät alueelliset päätökset talvikauden nopeusrajoituksista. Alempi ajonopeus parantaa turvallisuutta, mutta turvallinen ajaminen ei ole vain rajoitusten noudattamista.

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset otetaan käyttöön koko maassa viimeistään perjantaina 27.10. Pääasiallinen vaihtopäivä on torstaina 26.10., mutta ELY-keskukset voivat aloittaa muutosten tekemisen jo maanantaina 23.10., mikäli paikalliset olosuhteet sitä edellyttävät.

Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan pääosin 80 kilometriin tunnissa, joillakin tieosuuksilla 70 kilometriin tunnissa. Moottoriteillä nopeusrajoitukset laskevat 100 kilometriin tunnissa.

– Tien korkea turvallisuustaso tai pienet liikennemäärät mahdollistavat kuitenkin joitakin poikkeuksia talvirajoitusten pääsääntöihin. Esimerkiksi sadan kilometrin nopeusrajoitus voi jäädä voimaan maanteillä, joissa ajosuunnat on erotettu toisistaan kaiteella, kertoo tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta.

Viime vuosien tapaan Fintraffic voi pitää vaihtuvien nopeusrajoitusten moottoriteillä korkeammat rajoitukset voimassa marraskuun loppuun asti, jos sää- ja keliolot sen sallivat. Esimerkiksi 120 km/h:n rajoitus voi siis olla voimassa hyvissä ajo-olosuhteissa valoisana vuorokauden aikana vielä marraskuussa.

Normaaleihin nopeusrajoituksiin siirrytään takaisin tavallisesti huhtikuun alussa, kun päivät pitenevät ja ajokelit paranevat.

– Alempi ajonopeus antaa kuljettajalle enemmän aikaa havaita ja toimia yllättävissäkin tilanteissa. Muista, että suurin sallittu nopeus ei suinkaan aina ole sama asia kuin turvallinen ajonopeus, etenkään talvikaudella. Jos olosuhteet edellyttävät, on parasta höllätä kaasua entisestään, sanoo tieturvallisuuden johtava asiantuntija Noora Airaksinen.

Talviaikana suuri osa liikkumisesta tapahtuu pimeällä. Kun pimeyteen yhdistetään vielä vesi- tai räntäsade, voi näkyvyys olla ajoittain erittäin huono. Silloin muita tielläliikkujia, kuten kävelijöitä ja pyöräilijöitä, on vaikeampi erottaa. Paras lääke tähänkin on kaasujalan keventäminen.

Tuulenpuuskat voivat tänään sunnuntaina olla voimakkaita osassa maata.
Täyssähköautojen markkinaosuus nousi EU-alueella lähes 20 prosenttiin.
Mainos