Artikkelit: Kiina

Kiina pyrkii taivuttamaan muita alueen toimijoita oman päätösvaltansa alaisuuteen.
Peking pyrkii hankkimaan teknologiaa ja tutkimustietoa hyödyntämällä tieteellistä yhteistyötä.
Yli 200-metrinen alus voisi kuljettaa, huoltaa ja laskea mereen useita erittäin suuria miehittämättömiä vedenalaisia aluksia.
Kiina-haukkojen vaikutusvallan kerrotaan heikentyneen Valkoisessa talossa.
Presidentin mukaan kaikki Kiinan apu Teheranille on "täysin mahdotonta hyväksyä".
Intian ulkoministeriö on torjunut väitteet, joiden mukaan huippujohtajia olisi sairastunut Brics-kokouksessa.
Xi Jinpingin entinen luottomies on joutunut sivuun osana asevoimien laajoja puhdistuksia.
Läpimitaltaan maailman suurimman vedenalaisen tunnelin kokonaispituus on 5 755 metriä.
Keski-Aasian maille Kiina on ollut jo pitkään kauppa- ja investointikumppani, mutta nykyisin se valtaa nopeasti myös alueen puolustusmarkkinoita.
Kiinassa julkaistuista lyhytdraamoista peräti 95 prosenttia on tekoälyllä tuotettuja.
Pekingille kuuluvia aluksia havaittiin saaren ympärillä heinäkuun aikana aiempaa enemmän.
Maan tavoitteena on vähentää joukkoliikenteen riippuvuutta kiinalaisista valmistajista.
Kiinalainen autonvalmistaja on avaamassa tutkimuskeskusta.
Arvion mukaan esimerkiksi EU, Meksiko, Kanada ja Japani ovat ongelmatapauksia.
Tiedot voivat auttaa tutkinnan kohteita pakenemaan tai hävittämään todisteita.
Puolustusministeriö epäsi samalta yhtiöltä yhteensä kuusi kiinteistökauppaa.
Suojaamaton järjestelmä yhdisti ulkomaalaisten passitietoja, liikkumista, sairaalakäyntejä ja kamerahavaintoja.
Ohjusten kehitysohjelmaa pidetään monipuolisena.
Rajoitukset ovat vastatoimi EU:n asettamille pakotteille.
Euroopan autovienti Kiinaan on vastaavasti hiipunut.
Venäläisyhtiöt tarvitsisivat vuosikymmenen loppuun mennessä yli 20 suurikokoista, jääluokiteltua kuljetusalusta.
Pekingillä on erinomainen tilaisuus tehdä Venäjästä eräänlainen jättimäinen Laos tai Pakistan.
Kiinan kokonaisvienti kasvoi kesäkuussa 27 prosenttia vuoden takaisesta.
Länsi ei asiantuntijan mukaan osaa vastata Pekingin harmaalle alueelle jäävään toimintaan.
Kiina teki maanantaina harvinaisen ohjuskokeen.
Turvallisuus on noussut Kiina-politiikan ytimeen, arvioi Henri Vanhanen.
Tarkoituksena on luoda edellytykset jatkuvalle vallassa pysymiselle.
Ulkoministeri Wang Yi vierailee Helsingissä ja tapaa ulkoministeri Elina Valtosen.
Kuumuudessa kärvistelevän Manner-Euroopan tarvitsemista ilmastointilaitteista 40 prosenttia tulee Kiinasta.
Uusi järjestelmä mahdollistaa droonien laukaisun liikkuvalta alustalta.
Uuden lähetystön alle kaavaillaan salaisia tiloja, joita voitaisiin käyttää selleinä, varoittaa Taiwan.
Kiina ja Indonesia ovat investoineet hankkeeseen miljardeja.
Kiinan johto on nostanut robotiikan keskeiseksi osaksi seuraavaa viisivuotissuunnitelmaa.
Viimeisin kiinteistö on ostettu vuonna 2019.
Edulliselta tuntunut asuntokauppa johti Kiinassa vuosien oikeusriitaan.
Maiden välistä asetelmaa leimaavat Mathieu Boulèguen mukaan syvä epäluottamus ja kitka.
Maksujärjestelmällä on Hong Kongin, Thaimaan, Yhdistyneiden Arabiemiraattien ja Saudi Arabian keskuspankkien tuki.