Vladimir Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin tapaaminen 19.–20. toukokuuta 2026 Pekingissä ja sen yhteydessä allekirjoitetut noin 40 maiden välistä sopimusta saivat runsaasti kansainvälistä julkisuutta.
Näyttävät ulkoiset puitteet eivät kuitenkaan onnistuneet kätkemään sitä tosiasiaa, että sopimusta Venäjän kiihkeästi tavoittelemasta Power of Siberia 2 -kaasuputkesta ei tapaamisessa syntynyt, Center for European Policy Analysis -ajatushautomon ja Chatham Housen tutkijana toimiva Mathieu Boulègue toteaa.
Huipputapaaminen paljasti hänen mukaansa Venäjän ja Kiinan suhteen opportunistisen ja pragmaattisen luonteen, joka on yhä täynnä rajoitteita, keskinäistä epäluottamusta ja kitkaa. Vaikka molemmat maat pyrkivät luomaan ulospäin mielikuvaa suhteiden jatkuvasta lähentymisestä, todellisuus on täysin toinen.
– Huippukokouksen yhteydessä Putin ja Xi lupasivat syventää sotilaallisia suhteitaan, mutta täsmentämättä, missä ja miten. Ilmoitus onkin nähtävä osana psykologista ja informaatiosodankäyntiä, joka on tähdätty pelotteeksi Yhdysvalloille ja sen liittolaisille, Boulègue sanoo.
Vaikka molemmat johtajat luonnehtivat Yhdysvaltojen suunnitelmia Golden Dome -ohjuspuolustusjärjestelmästä selväksi uhkaksi strategiselle vakaudelle, on hänen mukaansa huomionarvoista, että Putinin vierailu Pekingissä tapahtui vasta presidentti Donald Trumpin vierailun jälkeen.
Geopoliittinen ja teknologinen kilpailu Yhdysvaltojen kanssa tulee jatkossakin muovaamaan Venäjän ja Kiinan välisiä suhteita, ja tähän liittyy riski alueellisten kriisipesäkkeiden syntymisestä erityisesti Aasian-Tyynenmeren alueella sekä arktisella vyöhykkeellä, hän toteaa.
Sotilaallisen yhteistyön vähittäisestä lisääntymisestä huolimatta maiden asevoimien suhteita leimaavat Boulèguen mukaan monenlaiset ärsytystekijät ja kitka. Selkein haaste on yhteisen strategisen kulttuurin puute, jota pahentaa syvään juurtunut keskinäinen epäluottamus ja molempien osapuolten historiallinen haluttomuus täyteen liittoutumiseen.
– Yhteisharjoitukset tuottavat komeita mediakuvia, mutta niissä ei keskitytä yhteistoimintakykyyn –aidosti yhteisten operaatioiden keskeiseen tekijään. Venäjän asemyynti Kiinaan on vähentynyt tasaisesti 2000-luvun puolivälistä lähtien, sillä Peking on tullut teknologisesti yhä omavaraisemmaksi. Kiina on myös kohdistanut Venäjän sotateollisuuteen vakoilua ja immateriaalioikeuksien varkauksia, mikä on ruokkinut kaunaa Moskovassa. Nyt Peking jo näkee, että lähitulevaisuudessa se ei enää tarvitse Venäjää teknologisten aukkojensa paikkaamiseen, Boulègue toteaa.
Samaan aikaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymä hyökkäyssota ja maalle asetetut kansainväliset pakotteet ovat pakottaneet Kremlin kääntymään Pekingin puoleen hankkiakseen sodankäyntinsä kannalta kriittisen tärkeitä kaksikäyttökomponentteja ja sotilasteknologiaa. Tämä on kääntänyt maiden välisen dynamiikan lyhyessä ajassa jokseenkin päälaelleen: nyt Putinin on esiinnyttävä hattu kourassa, sillä hän on käytännössä riippuvainen Xi Jinpingin pitkämielisyydestä ja hyvästä tahdosta.