Kiinasta virtaa Eurooppaan autoja ennätystahtia

Euroopan autovienti Kiinaan on vastaavasti hiipunut.
Kiinalainen BYD Seal -sähköauto. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS
Kiinalainen BYD Seal -sähköauto. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Kiinalaisten sähköautojen ja ladattavien hybridien tuonti Euroopan unioniin on noussut yli 750 000 autoon vuodessa, arvioi yhdysvaltalainen ekonomisti Brad Setser.

Hänen mukaansa EU:n autokaupan alijäämä Kiinan kanssa on kasvanut nopeasti ja ylittänyt jo miljoonan auton rajan.

Council on Foreign Relations -ajatuspajan vanhempi tutkija Setser kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että Kiinan autoteollisuuden vaikutus Euroopan markkinoihin on kuitenkin selvästi suurempi kuin pelkkä sähköautojen tuonti antaisi ymmärtää.

Setserin kokoamien lukujen mukaan EU:n autotuonti Kiinasta on kasvanut samalla, kun eurooppalaisten autonvalmistajien vienti Kiinaan on hiipunut. Hän tarkastelee kauppaa automäärinä eikä rahallisena arvona.

Asiantuntijan mukaan EU:n vienti Kiinaan on laskenut lähes kaikissa autoluokissa. Viime aikojen pudotusta ovat hänen mukaansa vetäneet etenkin hybridit. Kiinan tuonnin kasvu taas on tullut sähköautoista ja ladattavista hybrideistä.

Muutos on tapahtunut nopeasti. Vielä vuonna 2021 EU vei Kiinaan enemmän autoja kuin toi. Kiinalaisten autojen tuonti kääntyi nopeaan kasvuun vuoden 2021 aikana.

Poimintoja videosisällöistämme

EU:n autotuonti Kiinasta on nyt noussut vuositasolla noin 1,2 miljoonaan autoon, kun vienti Kiinaan on pudonnut alle 0,2 miljoonaan autoon.

Setser pohtii myös väitettä, jonka mukaan Kiinasta tulevat autot olisivat vain korvanneet muista Aasian maista tulevaa autotuontia. Hänen mukaansa väitteessä on jonkin verran perää polttomoottoriautojen kohdalla, mutta ei sähköautojen ja ladattavien hybridien markkinassa.

Hänen arvionsa mukaan tuonti Aasian suurista automaista on kasvanut noin 800 000 autolla verrattuna koronapandemiaa edeltäneeseen. Tämä tarkoittaa, ettei Kiinan kasvu ole hänen mukaansa vain siirtänyt tuontia yhdestä Aasian maasta toiseen, vaan kasvattanut Euroopan markkinoille tulevien aasialaisten autojen kokonaismäärää.

EU on pyrkinyt hillitsemään kiinalaisten sähköautojen tuontia tulleilla. Komission mukaan Kiinan sähköautojen arvoketju hyötyy epäreiluista valtiontuista, jotka uhkaavat vahingoittaa eurooppalaisia autonvalmistajia.

Talouslehti Financial Timesin mukaan Kiinan seuraava askel ei perustu enää vain edullisiin sähköautoihin. Kiinalaismerkit tavoittelevat jalansijaa Euroopassa myös kalliimpien autojen kategoriassa. Valmistajista Xiaomi on palkannut suunnittelijoita ja insinöörejä eurooppalaismerkeiltä tukemaan autojen kehitystyötä.

FT:n mukaan kiinalaismerkit ovat jo saavuttaneet yhdeksän prosentin osuuden uusien autojen myynnistä Euroopassa ja 15 prosentin osuuden Britanniassa.

Venäläisyhtiöt tarvitsisivat vuosikymmenen loppuun mennessä yli 20 suurikokoista, jääluokiteltua kuljetusalusta.
Avoimet tekoälymallit ovat vieneet markkinaosuutta tekoälyjäteiltä.
Tekoälykilpailun kuvaillaan muuttuneen yhdessä yössä.
Mainos