Artikkelit: Yhdysvallat

Puheet suomettumisesta USA:n suuntaan välittävät mielikuvaa Suomen huonosta itsetunnosta, Henri Vanhanen sanoo näkökulmassaan.
Volodymyr Ohryzkon mukaan Washington on vastuussa Ukrainan turvallisuudesta.
Yhdysvaltain uusi presidentti testaa vallan rajoja ja muuttaa rakenteita, joista monet olivat jo ennestään murroksessa, tutkija Maria Lindén sanoo näkökulmassaan.
Epäilyttävä hotspot aiheutti lähes viiden tunnin viivästyksen.
Kristi Raikin mukaan pohjoisilla mailla on paras lähestymistapa.
Uusi hanke brändää aivan toisenlaista puolustusjärjestelmää kuin mitä nykyään käytössä oleva kupoli edustaa.
American Primeval kuvaa Utahin sodan tapahtumia.
Presidentti Donald Trumpin hallinto hakee mittavia säästöjä julkiseen talouteen.
Presidentin esitys tuli hänen hallintonsa jäsenille puskista.
Osa presidentin tukijoistakin suhtautuu epäilevästi ajatukseen.
Unkarin pääministerin mukaan voimme sanoa hyvästit maailmankaupan säännöille.
Tekijää epäillään tapon lisäksi huumerikoksesta.
Tuontitullit heikentänevät Yhdysvaltojen talouskasvua, kilpailukykyä ja vaikutusvaltaa.
Donald Trump on asettanut ensimmäiset tuontitullit Kiinalle, Meksikolle ja Kanadalle.
Suomi vie Yhdysvaltoihin monenlaisia tuotteita laivoista lääkkeisiin.
Kiinalaiset yritykset siirtävät toimintaansa nyt rivakasti muualle.
Yhdysvallat on valmis lisäämään Venäjään kohdistuvaa painetta sanktioilla, tulleilla ja muilla toimenpiteillä.
Silminnäkijöiden mukaan näky oli epätodellinen.
Donald Trump haluaa tullien avulla tukea yhdysvaltalaista teollisuustuotantoa sekä hillitä fentanyylin valmistukseen käytettävien kemikaalien salakuljetusta maahan.
Tunnettu konservatiivikommentaattori kertoo, mistä Donald Trump -ilmiö johtuu ja miksi se kestää presidenttikauden jälkeenkin.
Strategisesti tärkeän meriväylän hallinnasta on käyty useita vääntöjä viimeisen vuosisadan aikana.
Ulkoasiainedustajan mukaan Marco Rubio on koska tahansa tervetullut Brysseliin.
Mark Galeotti kuvailee Donald Trumpin Venäjä-puheiden jyrkentyneen.
Tuhannet sotilaat voivat kohta osallistua USA:n etelärajan valvontaan.
Republikaanien ex-johtaja vastusti Pete Hegsethin nimitystä senaatissa.
Mauri Kotamäen mukaan inflaation nousupaineet eivät läiky Eurooppaan asti.
Yhdysvaltojen presidentti kommentoi Ukrainan sodan tilannetta.
Yhdysvaltojen talouden ennustetaan kasvavan yli 2 prosentin vauhtia.
Virkaanastujaiset alkavat Suomen aikaa kello 13.30 käynnillä kirkossa.
Länsi-Nebraskassa uskotaan Donald Trumpin kääntävän Yhdysvaltojen suunnan.
Maanantaina virkaan astuva presidentti on luvannut harkitsevansa kiellon lykkäämistä.
Tunnettu brittihistorioitsija on huolissaan eurooppalaisten asenteista ja suhtautumisesta Yhdysvaltoihin.
Han Zheng on korkea-arvoisin Kiinan edustaja, joka on tilaisuuteen koskaan osallistunut.
Suurimmista ulkomaisista veronmaksajaryhmistä saksalaiset yritykset ovat toisena ja itävaltalaiset kolmantena.