Iskun talousvaikutukset riippuvat kostotoimien laajuudesta

OP:n päästrategin mukaan iskut Iraniin lisäävät riskejä rahoitusmarkkinoilla.
Teherani kuvattuna kesäkuussa 2025. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE
Teherani kuvattuna kesäkuussa 2025. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE

OP-ryhmän päästrategi Lippo Suominen kommentoi Yhdysvaltain iskuja Iraniin julkaisussaan X-Viestipalvelussa.

Suomisen mukaan Yhdysvaltain iskut Iraniin lisäävät riskejä rahoitusmarkkinoilla. Hän arvioi kommentissaan iskun mahdollisia talousvaikutuksia lyhyellä ja pidemmällä aikajänteellä.

– Ensireaktiona öljyn hinta reippaasti ylös ja osakkeet alas.

Jatko riippuu Suomisen mukaan Iranin kostotoimien laajuudesta. Hän arvioi, että Yhdysvaltain tavoite oli kertaisku, mutta pohtii samalla, että todellisuudessa kyse lienee kuitenkin paljon laajemmasta kokonaisuudesta.

– Yhdysvaltain tavoitteena lienee vain tämä kertaisku, mutta selvitäänkö sillä? Miten käy Hormuzinsalmessa?

Iranilla arvioidaan olevan käytössään noin 75 prosenttia sen sotaa edeltäneistä ohjus- ja droonivarastoista.
Sekä demokraatit että republikaanit ovat varoittaneet presidenttiä liian pitkälle menevistä myönnytyksistä.
Meriliikenteen hallinta Iranin ehdoilla olisi vastoin Yhdysvaltojen tavoitteita.
Mainos