Artikkelit: Venäjä

Sisäpiirin lähteiden mukaan Kremlissä kinastellaan tulevien vaalien tavoitteista.
Sotatieteilijä-kansanedustajan mukaan Suomen turvallisuus ei ole hallituksen tai opposition asia.
Kreml uhkaa ottaa Norjaan tuodun ohjusjärjestelmän kohteeksi mahdollisessa konfliktissa.
Tutkijan mukaan tällaisten laitosten rakentamista on tarkasteltava Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan asiayhteydessä.
Kiinalaiset tarjoavat venäläisille yrityksille kevyempää verotusta, matalakorkoisia lainoja sekä avustuksia pääomakustannuksiin.
Venäjä voi hallita yli kolmannesta maailman louhitun uraanin tarjonnasta vuoteen 2040 mennessä.
Naton pelote riittää ehkäisemään Venäjän tavanomaisen hyökkäyksen, mutta hybriditoimiin tarvitaan uusi lähestymistapa.
Saksan hallitus syyttää Venäjää drooni-iskun yrityksestä elokuun alussa.
Pääjohtajan mukaan rajoitus perustuu aiempiin Venäjän kanssa tehtyihin sopimuksiin.
Aarteen omistaja on jäänyt mysteeriksi, eikä hän koskaan palannut hakemaan rahojaan.
Presidentin mukaan Venäjä odottaa saavuttavansa tavoitteensa.
Ukrainan ulkoministeri katsoo, että Venäjä hyökkää jo aktiivisesti Eurooppaan.
Suomen turvallisuuskulttuuri on Hanna Smithin mukaan muuttunut.
Valko-Venäjän diktaattori pelkää Vladimir Putinin kaatumista.
Yhdysvaltojen presidentti ei usko Venäjän suunnittelevan hyökkäystä Nato-maahan
Tiedon jakaminen maiden välillä on yksi keskeisistä haasteista.
Keskiaasialainen valtio ei välttämättä jää ainoaksi, joka vaihtaa venäläisteknologiasta kiinalaiseen.
Henkilöistä on levitetty deepfakeja ja perusteettomia väitteitä koskien muun muassa terveydentilaa.
Tunnettu sotabloggari kertoo everstin hankkineen ala-arvoisia tarvikkeita sekä kavaltaneen varoja.
Asiantuntijan mukaan Ukrainan sodan diplomatiassa on nyt tärkeä viikonloppu.
Venäjän johtaja listasi sotasaavutuksia, jotka ovat kaukana todellisuudesta.
Moskovan pörssi on pisimmässä laskuputkessa sitten finanssikriisin.
Saksa kiristää otettaan Venäjästä.
Ampujasta tai motiivista ei ole toistaiseksi vahvistettua tietoa.
Kohteiden valinnan ja valmisteluiden varoitetaan olevan erittäin konkreettisella tasolla.
Viron viranomaiset kehottavat suhtautumaan sosiaalisessa mediassa leviäviin tietoihin kriittisesti.
Useissa virastoissa ja organisaatioissa on paljastunut laajoja korruptiotapauksia.
Tiedustelulähteet epäilevät Venäjän käynnistäneen uuden hyökkäysaallon eurooppalaisia asevalmistajia vastaan.
Salainen C430L-hanke on jatkunut USA:n ja Iranin sodan aikana.
Syynä puhutteluun on Saksasta Leipzig-Hallen lentokentältä löytynyt räjähdedrooni.
Iran-kysymys saattoi olla John Ratcliffen Moskovan-matkan tärkein syy, sanoo Mihail Hodorkovski.
Välikohtaus kertoo kansanedustajan mukaan Venäjän toiminnan vaarallisesta muutoksesta koko Euroopassa.
Sisäpiirin lähteen mukaan Moskovassa ei allekirjoiteta Yhdysvaltain näkemyksiä sotatilanteesta.
Saksa syyttää Venäjää drooni-iskun yrityksestä.
Jos mikään ei Venäjällä muutu, sen taloudella on edessä ”samaa kuin ennenkin, mutta koko ajan vain huonompana”.
Venäjä jatkaa hybridioperaatioitaan Nato-maita vastaan.
Maan asevoimien väitetään järjestäneen poikkeuksellisia harjoituksia eri puolilla maata.
Venäjän diktaattorin mukaan lapsille pitää kertoa raadollisuudesta, jotta nämä ymmärtäisivät, ”millaisessa maailmassa elämme”.
Venäjän diktaattorin kerrotaan puhuneen lähipiirilleen hirteen joutumisesta.