Artikkelit: Ukrainan sota

Venäjä on käyttänyt kuukausia laajojen linnoitusten rakentamiseen.
Puolustusministeriön mukaan kaikki näyttävät nyt olevan Ukrainan sodan asiantuntijoita.
Idän suunnassa käydään parhaillaan kovia taisteluja, armeijan tiedottaja kertoo.
Mihailo Podolyak pitää kehotuksia välttää iskuja Venäjän maaperälle absurdeina.
Esimerkkiä pyritään hyödyntämään asevoiman taistelutehon kasvattamiseksi.
Ukrainan joukkojen kerrotaan tehneen sisäänmurron venäläisten puolustuslinjaan Zaporižžjassa.
Ukrainan sotilaat tunnustavat kohtaavansa yhä kovempia vaikeuksia yrittäessään työntyä etelään.
Drooneihin olisi hyvä saada myös Rockeye II -rypälepommien tytärammuksia.
Hanna Maliarin mukaan maa haluaa vallata takaisin siellä menetetyt asemat.
Idässä Kupjanskin ympäristössä Venäjän hyökkää voimakkaasti.
Ukrainan armeijan pääesikunta kertoo hyökkääjän kärsineen viimeisen vuorokauden aikana noin 550 miehen tappiot.
Useat iskut Krimille ovat karkoittaneet matkailijat käytännössä kokonaan.
Venäjän puolustuslinja on Anders Åslundin mukaan yhä haavoittuvaisempi Ukrainan joukkojen edetessä.
Asiantuntijat uskovat Ukrainan vastahyökkäyksen mahdollisuuksiin.
Pääministerin mukaan Euroopan on nostettava tukeaan Ukrainalle. Puhetta hän kirjoitti pommisuojassa.
Yhdysvallat ja Ukraina ovat käyneet kiivasta kulissien takaista keskustelua hitaasti etenevästä vastahyökkäyksestä.
Andriy Yermakin mukaan ponnistelut kehittyvät hitaammin kuin Ukraina haluaisi.
Puolustusministeriön mukaan tavoitteet saavutettiin, eikä henkilötötappioita raportoitu.
Myös hyökkäys Bahmutin ympärillä jatkuu.
Vuodetut asiakirjat kertovat ongelmista FSB:n valvomassa droonien tuotannossa.
Hyökkäysoperaatiot myös Bahmutin ja Melitopolin suunnassa jatkuvat.
Dmytro Kuleban mukaan Ukraina ei allekirjoita sopimusta alueluovutuksista.
Pääesikunnan tiedottajan mukaan Donetskin alueella käydään raskaita taisteluja.
Berliinin epäröinti vaarantaa Stephen Blankin mielestä vaarantaa koko Euroopan.
Itä-Ukrainassa käydään rajuja taisteluja, apulaispuolustusministeri sanoo.
Viisi ihmistä loukkaantui lennokin tiputtua Kurskin rautatieasemalle.
Ukrainan kerrotaan kohdistaneen siltaan kaksi iskua sodan aikana.
Molemmilla osapuolilla on vain rajallisesti resursseja uusien hyökkäysten aloittamiseen.
Myös Venäjä on kokenut kovia tappioita.
Miinojen saastuttamille alueille halutaan palauttaa asutus osana rauhansuunnitelmaa.
Kumpikin sodan osapuoli kehittää ilmatorjuntaansa kasvavaa uhkaa vastaan.
Gudrun Perssonin mukaan Venäjän ainoa tavoite on saada Ukraina etupiiriinsä.
Iryna Vereštšukin mukaan ukrainalaisten pitää valmistautua pitkään taisteluun.
Alueella on käyty viime päivinä ankaria taisteluja.
Stian Jenssenin mukaan keskustelua Ukrainan sodan jälkeisestä asemasta käydään.
Ukrainan armeijan pääesikunta kertoo hyökkääjän kärsineen viimeisen vuorokauden aikana noin 540 miehen tappiot.
Serhi Najevin mukaan maa tarvitsee lisää ilmapuolustusjärjestelmiä.
Ukrainan presidentin mukaan Venäjän paha saa oikeudenmukaisen vastauksen joka päivä.
Sosiaalisessa mediassa leviävillä videoilla näkyy korkeita savupilviä eri kohdissa siltaa.