Artikkelit: Poliisi

Syynä on viime aikoina lisääntynyt jengiväkivalta.
Toimintaa pyöritettiin tekaistussa ja rekisteröimättömässä yrityksessä.
Postilähetyksiä on noin 20 vuoden ajalta.
Nato-jäsenyys vaikuttaa myös poliisin toimintaan.
Uusi galleria esittelee poliisin noin 250 koiraa.
Vuosittain käytävät kisat järjestetään tänä vuonna Torniossa.
Poliisi on antanut määräyksen eläimen karkotustoimista.
Tehovalvonnassa yhä useampi kuljettaja jäi kiinni puhelimen käytöstä ajon aikana.
Vitsiksi tarkoitetulla tempauksella voi olla tekijälleen kauaskantoiset seuraukset.
Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä.
Seppo Kolehmaisen mukaan jengirikollisuuden torjuntaan kohdennetaan lisärahaa.
Varkaustilanteissa nopeus on valttia.
Viranomainen pyytää havaintoja kuvan ajoneuvosta.
Verkossa toimii ryhmiä, jotka keräävät tietoja varastetuista pyöristä edesauttaakseen niiden palautumista omistajalleen.
Mari Kaunistola ja Marko Kilpi iloitsevat hallituksen panostuksista sisäiseen turvallisuuteen.
Perättömiä huhuja levittävä voi joutua itse syytteeseen rikoksesta.
Viranomainen kiittää saamistaan yhteydenotoista.
Viranomainen epäilee sormusta varastetuksi.
Valvontaviikolla kiinnitettiin huomiota räjähteiden turvalliseen säilyttämiseen ja käyttöön työmailla.
Lain mukaan autoilijan on annettava esteetön kulku suojatiellä tai sinne menossa olevalle jalankulkijalle.
Kuluvan vuoden tilastot rikosten tutkinta-ajoista ovat kylmäävää luettavaa.
Poliisin mukaan useita tunteja kateissa ollut henkilö makasi maastossa heikossa kunnossa.
Viimeinen havainto on perjantailta 15. syyskuuta.
Pääesikunta on saamassa aiottua rajatummin oikeuksia sotilasrikosten tutkintaan.
Ennalta ehkäisevä toiminta tehoaa, sanoo komisario. Katupartio-puheita hän toppuuttelee.
Poliisi epäilee kahta ulkomaalaista miestä rahankeräysrikoksesta.
Kiskokuljetuksen matka seisahtui poliisin haaviin valtatiellä.
Poliisi pyytää Espoossa lapsen polkupyörään törmännyttä taksinkuljettajaa ilmoittautumaan.
Tutkinnassa on kolme rikosnimikettä.
Tapauksia on tullut Helsingin poliisin tietoon ainakin 23 kappaletta keväästä alkaen.
Sörnäisten rantatielle Helsinkiin on muodostunut sakkorysä.
Viikonloppuna tapahtunutta tekoa tutkitaan törkeänä raiskauksena ja kotirauhan rikkomisena.
Komisario toivoo muutosta nuorten ajatusmaailmaan.
Miehen epäiltiin tarvitsevan apua terveydentilansa vuoksi.
Koiranpennun varastamisesta on epäiltynä kaksi henkilöä.
Tuntemattomia ihmisiä ei poliisin mukaan saa ikinä päästää asuntoon.