Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Hannu Väänänen sanoo Länsiväylässä olevansa huolissaan siitä, että nuorten ryöstörikollisuus on vakiintumassa vähitellen yhä tavanomaisemmaksi ilmiöksi.
Samalla tekijät näyttävät hänen mukaansa suhtautuvan tekemiinsä rikoksiin kuin ”vapaa-ajan viihteenä”.
– Ryöstämisestä on tullut joillekin nuorille ikään kuin ajanvietettä. Ryöstöjä tehdään usein hetken mielijohteesta. Ne eivät ole samalla tavalla suunniteltuja tekoja kuin aikuisten tekemät ryöstöt, Väänänen kuvailee LV:lle.
Poliisin mukaan ryöstöjen tekijöinä on usein 1-2 hengen porukka tai suurempi, 5-7 hengen porukka. Väänäsen mukaan tekijöiden ympärillä on usein vielä isompi ryhmä, joka ei puutu tekoihin.
– Teot joko hyväksytään, tai sitten muut ympärillä olevat nuoret eivät uskalla puuttua tilanteisiin.
Väänäsen mukaan osa nuorista on kertonut itse pelkäävänsä, että joutuisi itse uhriksi, mikäli puuttuisi tilanteeseen.
Poliisi painottaa LV:n haastattelussa, että ajatusmaailmaan pitäisi saada muutos.
– Sen pitäisi mennä niin, että toisten ryöstäminen ei ole OK, vaan että tätä pitää vastustaa. Että se on väärin.
Väänänen toivoo, että nuorten keskuudesta löytyisi tahoja, jotka pyrkisivät muuttamaan heidän ajatusmaailmaansa asian suhteen. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi nuorten seuraamat sosiaalisen median vaikuttajat.