Artikkelit: Liikenne

Promillerajan ylityksestä on kolmessa viikossa määrätty yli sata liikennevirhemaksua.
Tapiolan metroaseman ongelmia aiheuttava reitti korjataan.
Kehittäjän mukaan kolarin aiheuttanut virhe on korjattu.
Järjestelmä päivitetään käyttämään valkoista valoa.
Kuljettajat raportoivat toistuvista vaaranpaikoista ohitustilanteissa.
Helsinki muuttaa vilkkaiden katujen suojateitä kadunylityspaikoiksi.
Pysäköintikiista maksoi kymmenkertaisesti, kun korkein hallinto-oikeus ratkaisi asian.
Kun sadekuuro täyttää uran tai päällystevaurion, vesiliirron riski on merkittävä.
Kyytien saatavuus vaihtelee paikallisten kuljettajien aktiivisuuden perusteella.
Lemmikin pitäminen vapaana autossa voi olla hengenvaarallista.
Pyöräkaista on pyöräliikenteelle tiemerkinnöin tai liikennemerkein osoitettu tienosa.
Valtion maanteitä on yhteensä noin 78 000 kilometriä.
Turvavyön käyttö on ollut pakollista 50 vuoden ajan.
Viikonlopun aikana jäi kiinni satoja rattijuoppoja.
Liikenneturva muistuttaa, että ajokyky heikkenee heti ensimmäisestä annoksesta.
Ensimmäinen uudistunut taukopaikka avataan Vantaalle.
Turunväylän live-lähetyksestä ilmoitettiin hätäkeskukseen.
Liikennesäännöt eivät olleet automaattiautoilla vielä täysin hallussa.
Matkanteko hidastuu suurten kaupunkiseutujen ulosmenoväylillä.
Henkilöauto on kesämatkailun ylivoimainen ykkönen.
Pysähdykset kannattaa asiantuntijan mukaan suunnitella etukäteen.
Etätyö on edelleen yleisempää kuin ennen koronaa.
Liikenneturva muistuttaa, että renkaita ei tule kääntää valmiiksi menosuuntaan maantiellä käännyttäessä.
Liian alhainen rengaspaine voi vaikeuttaa auton hallintaa.
Liikennehankkeisiin on ohjattu moninkertainen määrä rahoitusta verrattuna edelliseen hallitukseen.
Tilanne tallentui poliisin kameraan.
Lakimuutoksilla halutaan parantaa nuorten liikenneturvallisuutta.
Ikä- ja promilleraja saanevat lain voiman jo ensi viikolla.
Lulu Ranteen mukaan taksamittari osoittaa, että kyseessä on asiansa hoitava kuljettaja.
Ministerin mukaan lakimuutos tulee mahdollisesti voimaan jo tänä vuonna.
Helsingin poliisin liikennevalvonnassa piti kiirettä viikonloppuna.
Pyöräkaupan näkymät ovat synkät, etujärjestö kertoo.
Traktorimönkijät ovat yhä suositumpi nuorten kulkuväline.
Joka toinen moottoripyöräilijä pysäköi kielletyille alueille.
Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan nousut näkyvät pumpuilla nopeammin kuin laskut.