Verkkouutiset

Lemmikit

MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sinilevä voi tappaa lemmikin

Vedet ovat poikkeuksellisen lämpimiä, jolloin myös sinilevää alkaa esiintyä rehevöityneissä vesistöissä.

Evidensia Eläinlääkäripalvelut varoittaa, että koiralle ja kissalle sinilevä voi olla nieltynä tappavaa. Koirat juovat usein vettä uidessaan.

– Sinilevämyrkytyksen oireet alkavat tyypillisesti alle tunnissa. Koirilla ja kissoilla oireita ovat muun muassa iho-oireet, oksentaminen ja ripuli, levottomuus, heikkous, tasapainohäiriöt sekä tärinä, vapina ja krampit. Sinilevämyrkytys voi aiheuttaa myös verenvuotoa, tajunnan menetyksen ja johtaa kuolemaan, mikäli vakava maksavaurio kehittyy, tiedotteessa sanotaan.

– Jos koira tai kissa on päässyt juomaan sinileväistä vettä, kannattaa ottaa välittömästi yhteys eläinlääkäriin, joka antaa ensiapu- ja toimintaohjeen. Joissain tapauksissa eläinlääkäri ohjeistaa lemmikin oksennuttamisesta ennen eläinlääkäriin lähtöä. Ensiapuna voi olla myös lemmikin huuhtelu puhtaalla vedellä.

Sinilevätilanne on helppo tarkastaa

Sinilevää on useita eri lajeja, ja myrkyllistä ja vaaratonta sinilevää on vaikea erottaa toisistaan. Tästä syystä sinilevää kannattaa aina pitää myrkyllisenä. Myrkyllinen sinilevä tuottaa hermostoon ja maksaan vaikuttavaa myrkkyä.

Helpoin tapa välttää sinilevämyrkytys on tarkistaa vesistön sinilevätilanne ennen uimista. Kuntien terveydensuojeluviranomaiset seuraavat uimavetten laatua ja tiedottavat sinilevätilanteesta yleisillä uimarannoilla ja verkkosivuillaan. Myös Suomen ympäristökeskuksen sivustolta voi tarkastaa oman uimapaikan sinilevätilanteen.

Yleisten uimarantojen ulkopuolella kannattaa Evidensian mukaan itse tarkastaa veden laatu, ennen kuin päästää lemmikin uimaan tai juomaan vettä. Veteen menoa kannattaa välttää, jos vesi haisee tai on poikkeavan väristä.

Rannalla ollessa koiralle tai kissalle kannattaa tarjota puhdasta vettä, jotta sillä ei olisi tarvetta mennä juomaan suoraan merestä tai järvestä.

Yksinkertainen levätesti on kätevä apu

Vedessä näkyvät vihreät tai keltaiset hiukkaset kielivät pienistä määristä sinilevää. Hiukkaset voi sekoittaa siitepölyyn, sillä etenkin männyn siitepöly muistuttaa sinilevää. Suuremmat määrät sinilevää voivat muodostaa veteen levärihmastoja tai -lauttoja tai värjätä veden kokonaan vihreäksi.

Vesi kannattaa aina testata ennen uimaan menemistä. Helpoin tapa on kaataa vettä juomalasiin ja antaa veden seisoa tunnin ajan. Jos pinnalle nousee vihreitä hiukkasia, on vedessä sinilevää. Toinen on keppitesti, jossa levämassaa nostetaan kepillä. Jos levä hajoaa hiukkasiksi, kyseessä on sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on myrkytön rihmainen levä.

Lihapulliin piilotettu nuppineuloja, poliisi epäilee koiravihaa

Kuopiolaisen kerrostalon rappukäytävästä on löydetty lihapullia, joiden sisään on työnnetty nuppineuloja. Itä-Suomen poliisi kertoo asiasta tiedotteessa.

Poliisin mukaan tekijän ilmeisenä tarkoituksena on ollut aiheuttaa tahallaan koirille kipua ja kärsimystä. Poliisi pyytää havaintoja tekijästä.

Löydös tehtiin sunnuntaina noin kello aamuyhdeksän aikaan, kun talon asukas oli havainnut neulapullia rappukäytävässä hissin edessä. Poliisin mukaan vastaavia tapauksia on havaittu samassa tapauksessa vuoden sisällä useita. Neulalihapullia on löydetty rappukäytävän lisäksi talon ulkopuolelta.

Poliisin tiedotteen mukaan myös asuntojen sisälle on pudotettu postiluukusta muun muassa suklaata ja ksylitolipastilleja ilmeisenä tarkoituksena vahingoittaa koiria. Ksylitoli ja suklaa ovat jo varsin pieninä määrinä vaarallisia koirille.

Taloyhtiön edustajan mukaan tekijällä on oltava avain kyseiseen rappuun, koska ulko-ovet ovat aina lukossa. Poliisin mukaan varsin todennäköisesti kyseessä on saman henkilön toiminta, jonka motiivina voi olla koiraviha.

Itä-Suomen poliisille on tehty tähän mennessä kaikkiaan kahdeksan tutkintapyyntöä tällaisesta toiminnasta. Rikossarja alkoi 11. huhtikuuta 2023, jolloin poliisille tehtiin ensimmäinen tutkintapyyntö.

Poliisin tiedossa on tässä vaiheessa yhden koiran vakava loukkaantuminen. Koira oli syönyt lihapullan, jonka sisään oli piilotettu ainakin neljä nuppineulaa. Koiran vammat vaativat leikkaushoitoa.

Itä-Suomen poliisi on kiinnostunut kaikista havainnoista ja tiedoista tekijän selvittämiseksi. Poliisi korostaa, että tällainen toiminta vakavasti vaarantaa koirien lisäksi myös pienten lasten hengen ja terveyden, jos pieni lapsi pääsee syömään nuppineuloilla varustetun lihapullan.

Kaikki vihjeet ja havainnot voi ilmoittaa vihjenumeroon 0295 415 232 tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Akuutissa tilanteessa voi myös soittaa hätäkeskukseen numeroon 112, jos tekee akuutin havainnon lihapullien levityksestä ja näkee, minne epäilty henkilö poistuu.

Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena. Eläinsuojelurikoksesta tuomitaan henkilö, joka tahallaan aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua ja kärsimystä, josta seuraamuksena sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Lisäksi on syytä muistaa, että jos tekijä saadaan selvitettyä, epäilty on korvausvelvollinen myös aiheuttamistaan vahingoista.

Veneilyssä piilee monia vaaroja koirille

Monet veneilevät koiranomistajat ottavat lemmikkinsä mukaan kesän veneretkille. Agria Eläinvakuutus kertoo tiedotteessaan muutamia vinkkejä, kuinka tehdä veneilystä koiralle turvallista.

Tärkeintä on varustaa koira pelastusliiveillä.

– Vaikka suurin osa koirista osaa luontaisesti uida, tulee koiralla olla pelastusliivit aina veneessä sekä laiturilla. Valitse koiran painoon sopivat ja hyvin istuvat pelastusliivit. Jos koiralla on pitkä ja paksu turkki, kannattaa mieluummin valita kahden liivikoon väliltä suuremman painoluokan liivi, sillä kastuessaan koiran turkki painaa yllättävän paljon, tiedotteessa ohjeistetaan.

Pelästyneen tai panikoivan koiran nostaminen vedestä veneeseen tai laiturille ei ole helppo tehtävä. Siksi koiran pelastusliivien valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota tukeviin kädensijoihin.

– Tukevat kahvat helpottavat huomattavasti koiran nostamista turvaan. Pelastusliivin kirkas huomioväri saattaa myös pelastaa koiran, jos se lähtee uimaan omille teilleen aallokkoon.

Älä sido koiraa kiinni veneeseen

Koiraa ei koskaan kannata sitoa taluttimella kiinni veneeseen.

– Talutin voi muuttua hengenvaaralliseksi hirttosilmukaksi, jos koira yrittää hypätä veteen tai laiturille, Agria Eläinvakuutus varoittaa.

Koira kannattaa ulkoiluttaa ennen veneilyä ja sen jälkeen. Koiralle pitää osoittaa veneestä myös rauhallinen ja suojaisa paikka ja mieluiten varjossa. Suora auringonpaahde voi altistaa koiran lämpöhalvaukselle.

Koiran kanssa veneillessä on hyvä pilkkoa pidemmät matkat etappeihin, jotta koira pääsee välillä maihin jaloittelemaan ja tarpeilleen. Koiraa ei myöskään kannata ruokkia juuri ennen venematkaa – etenkin, jos eläimellä on taipumusta matkapahoinvointiin.

Koiralle suositellaan myös punkkikarkotetta, jos määränpäässä on paljon punkkeja. Koiralle kannattaa myös tehdä päivittäinen punkkitarkastus.

Veneeseen kannattaa pakata mukaan koiran ensiapupakkaus. Agria Eläinvakuutus suosittelee lisäksi eläinlääkärisovelluksen lataamista puhelimeen.

– Sovelluksen kautta saat eläinlääkärin apua koiran oireiden arviointiin, vaikka keskellä merta.

Sinilevä on koiralle myrkyllistä

Koiralle pitää tarjota raikasta juomavettä meriveden sijaan.

– Merivesi voi aiheuttaa koiralle vatsavaivoja ja pahimmillaan suolamyrkytyksen, tiedotteessa varoitetaan.

Koiraa ei myöskään kannata päästää uimaan alueilla, joissa on tai epäillään olevan sinilevää. Levä tarttuu koiran turkkiin ja leviää helposti elimistöön koiran nuollessa itseään. Sinilevä voi aiheuttaa koiralle myrkytyksen.

IL: Yritti pelastaa kissan puusta, jäi itse jumiin

Puuhun jäänyttä kissaa pelastamaan lähtenyt mies päätyi palokunnan pelastamaksi. Asiasta kertoo Iltalehti.

Tilanne tapahtui Turussa maanantaina.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan mies oli kiivennyt piha-alueella olevaan puuhun hakemaan kissaa, joka oli oleskellut siellä päivän ajan. Kissaa noutanut mies jäi kuitenkin jumiin oksanhaaraan neljän metrin korkeuteen.

Päivystävä palomestari kertoo IL:lle, että mies saatiin alas puusta tikapuiden avulla. Palomestarin mukaan mies ei loukkaantunut tilanteessa.

Kissa jäi operaatiosta huolimatta puuhun, eikä palomestarilla ole tietoa eläimen tämänhetkisestä tilanteesta.

Presidentti sai ison kotikirjastonsa kuntoon – kuka pääsi kuvaan?

Tasavallan presidentti Alexander Stubb esittelee Facebook-päivityksessään Munkkiniemessä sijaitsevaan valtion vierastaloon siirtämäänsä kirjakokoelmaa.

– Aina on kiva palata kotiin. Erityisesti siksi, että parisen viikkoa sitten sain vihdoin kirjamme muuton jäljiltä järjestykseen, yhteensä noin 100 hyllymetriä. Kategorioina elämäkerrat, kansainväliset suhteet, filosofia, historia, valtiotiede, psykologia, luonnontieteet, klassikot, teknologia, Euroopan unioni, matkailu, taide, kulttuuri ja romaanit, Alexander Stubb sanoo.

Presidentti toteaa säilyttävänsä kaikki lukemansa kirjat, koska niistä muodostuu vuosien varrella keskeinen osa identiteettiä.

– En ole itse lukenut niitä kaikkia, mutta yhdessä Suzannen kanssa olemme lukeneet suurimman osan. Pidän enemmän tietokirjoista kuin romaaneista, vaikka luen molempia. Innostuin lukemisesta yliopistossa. Innostus on säilynyt siitä lähtien, vaikka meneekin aaltoina, kuten kaikki muukin. Kaikki on kiinni tottumuksista, Stubb kirjoittaa.

Hän kertoo pitävänsä myös äänikirjoista, mutta niiden sisältöä on vaikeampi muistaa ilman erillisten muistiinpanojen tekemistä.

– Luen, opin, ymmärrän ja kyllä, unohdan. Kaikki mitä luen tallentuu aivojeni kovalevylle. Lukeminen yhdistää elämän osa-alueita. Haluaisin kuulla teidän lukutottumuksistanne. Kaikki suositukset ovat tervetulleita, Alexander Stubb toteaa.

Tasavallan presidentin jakamissa kuvissa näkyy nojatuolin alla myös Milo-kissa. Stubbin perheeseen hankittiin vuonna 2016 kaksi rescue-kissaa eli Milo ja Nala eläinsuojeluyhdistyksen kautta.

Lemmikkejä tulee tarkkailla kuumalla säällä – lämpöhalvaus pahimmillaan hengenvaarallinen

Lemmikkieläimet eivät kykene hikoilemaan samalla tavoin kuin ihmiset, mikä hankaloittaa niiden lämmönsäätelyä lämpimällä ilmalla.

Omistajan tulee huolehtia siitä, että eläimellä on hyvät oltavat myös helteellä, Helsingin eläinsuojeluyhdistys muistuttaa tiedotteessa.

Lämpöhalvaus on pahimmillaan lemmikille hengenvaarallinen. Lämpöhalvauksen ensioireista kärsivät koirat ja kissat läähättävät hyvin raskaasti, voivat kuolata ja niiden olo vaikuttaa vaikealta. Pienlemmikit, kuten kanit ja marsut, voivat vaikuttaa nuutuneilta ja hengittävät lyhyin, terävin henkäyksin.

Siirrä oireileva lemmikki välittömästi viileään ja varjoisaan sisätilaan. Eläimen päälle tulee laittaa kosteita, viileitä pyyhkeitä. Koiran tassut, vatsanalusen ja korvalehdet voi valella viileällä vedellä. Kylmää vettä ei saa käyttää. Eläimelle voi tarjota pieniä määriä viileää vettä. Ensiavun jälkeen lemmikki on vietävä eläinlääkärille tarkastettavaksi siinäkin tapauksessa, että eläin vaikuttaa toipuneen entiselleen.

Kymmenen vinkkiä lemmikkien suojaamiseen helteeltä

  1. Pidä puhdasta ja raikasta vettä aina lemmikin saatavilla. Lemmikkien vedenkulutus lisääntyy selvästi kuumalla säällä. Juomaveden voi pitää viileänä kulhoon laitetuilla jääpaloilla.
  2. Varmista, ettei pienlemmikkien asuintila ole suorassa auringonpaisteessa sisälläkään ja että ilmanvaihto toimii. Eläinkaupoissa on tarjolla erilaisia kylmiä alustoja lemmikin vilvoitteluun, ja esimerkiksi kanit lepäilevät mieluusti viileän keramiikkalaatan päällä. Koiran oloa voi viilentää märillä pyyhkeillä tai pyyhkeeseen käärityllä kylmäpakkauksella. Eläinkaupoista löytyy myös viilennysliivejä ja -huiveja.
  3. Älä jätä lemmikkiä autoon tai kytkettynä suoraan auringonpaahteeseen – edes lyhyeksi aikaa.
  4. Turkin leikkaus saattaa helpottaa joitakin koirarotuja, mutta on hyvä muistaa, että turkki myös suojaa auringolta sekä hyönteisiltä. Älä siis leikkaa koiraa aivan karvattomaksi. Kissan oloa helpottaa säännöllinen harjaaminen.
  5. Jätä pitkät ja rankat lenkit vilpoisemmille päiville. Nauttikaa mieluummin yhteisestä köllöttelyhetkestä puiden varjossa.
  6. Ulkoile lemmikin kanssa varhain aamulla tai myöhään illalla. Pidä vesipullo mukana lenkillä.
  7. Älä luota lemmikin omaan arvostelukykyyn. Vie eläin pois auringonpaahteesta, vaikka se sinne itse hakeutuisikin.
  8. Suojaa koiran vähäkarvaisia ja kaljuja kohtia lapsille tarkoitetulla aurinkorasvalla, jossa on korkea suojakerroin. Varmista, että koira ei nuole rasvattuja kohtia ennen kuin rasva on imeytynyt.
  9. Tarjoa vesipedoille uimamahdollisuuksia, mutta muista hyvä pyyhekuivaus hot spot -ihotulehduksen välttämiseksi.
  10. Kuuma asvaltti voi polttaa pahasti lemmikin anturoita. Suojaa käpälät rasva- tai vahakerroksella ja suosi nurmialueita.

Internetin kuuluisin koira on kuollut

Yksi internetin kuuluisimmista, ellei kuuluisin koira Kabosu on kuollut. Asiasta kertoi Kabosun omistaja, japanilainen Atsuko Sato blogissaan perjantaina. Shiba inu -rotuinen Kabosu tunnetaan paremmin yllä olevasta kuvasta ja yleisnimellä doge.

Kabosu oli kärsinyt maksavaivoista ja leukemiasta vuodesta 2022 alkaen. Kabosu oli alun perin rescue-koira, joten sen tarkka ikä ei ole ollut tiedossa. Omistajansa Saton mukaan Kabosu oli arviolta 18-vuotias.

Blogissaan Atsuko Sato kertoo, että Kabosu nukkui pois rauhallisesti samalla kun omistaja silitteli sitä.

Kabosusta tuli nettijulkkis vuonna 2010. Tokiosta itään sijaitsevassa Sakurassa asuva opettaja Atsuko Sato oli adoptoinut pentutehtaasta pelastetun koiran pari vuotta aiemmin, ja laittoi siitä kuvan blogiinsa. Blogista kuva levisi Redditiin, ja sitä yhdeksi maailman tunnetuimmista meemikuvista. Myöhemmin Doge-lempinimellä tunnettu hahmo antoi kuvansa myös kryptovaluutta Dogecoinille. Dogecoin on toukokuussa 2024 maailman kahdeksanneksi arvokkain kryptovaluutta, jonka arvo on noin 23 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Asiasta kertovan BBC:n mukaan kryptovaluuttajärjestö Own The Doge joukkorahoitti Kabosulle patsaan. Noin 100 000 dollaria maksanut patsas pystytettiin kotikaupunki Sakuraan viime vuonna.

Kuumaan autoon jätetyistä koirista useita ilmoituksia

SEY Suomen eläinsuojelu on viime päivinä saanut lukuisia eläinsuojeluilmoituksia kuumaan autoon jätetyistä koirista. Lisäksi SEY on vastaanottanut joka päivä useita ilmoituksia koirista parvekkeella. Näissä tapauksissa koiraa pidetään paahteisella parvekkeella, jossa sillä ei ole mahdollisuutta hakeutua varjoon tai viileään.

Kuumassa autossa tai auringon paahteessa pidetty koira voi jo lyhyessä ajassa saada lämpöhalvauksen, joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan.

Kun eläin on akuutissa hädässä ja sen hyvinvointi ja jopa henki on uhattuna, tulee asiasta ilmoittaa hätäkeskukseen, mikäli eläimen omistajaan ei ole mahdollisuutta saada välittömästi yhteyttä.

– Eläinsuojeluilmoitusten määrä lähti kasvuun heti, kun kuuma sää tällä viikolla alkoi. On hätkähdyttävää, että vuosien tiedotustyöstä huolimatta koiria jätetään edelleen kuumaan autoon. Myös kuuma, varjoton parveke on koiranpitopaikkana hengenvaarallinen, ja koiran auttamista vaikeuttaa autoon verrattuna se, että yksityisasuntoon on auttajana mahdotonta päästä, sanoo SEY:n viestintäpäällikkö Maria Eiskop tiedotteessa.

Kuuma auto on koiralle hengenvaarallinen

Helteisellä säällä auton sisälämpötila voi nousta nopeasti jopa 80 asteeseen. Sisälämpötila voi muuttua tukalan kuumaksi myös pilvisellä säällä. Ikkunoiden raolleen jättäminen tai auton siirtäminen varjoon ei yleensä riitä pitämään autoa viileänä. Paras tapa välttää lämpöhalvaus on olla jättämättä koiraa autoon kesäsäällä.

– Auton sisälämpötila nousee vaarallisen korkeaksi nopeammin kuin moni tajuaa. Jokainen tietää, miten nopeasti autossa tulee sietämättömän kuuma kesällä, jos ilmastointi ei ole toiminnassa. On muistettava, että koira saa lämpöhalvauksen vielä huomattavasti helpommin kuin ihminen, sillä se ei kykene säätelemään elimistönsä lämpöä ihon kautta hikoilemalla, sanoo Eiskop.

Eiskopin mukaan ihmisten tietoisuus asiasta on kuitenkin selvästi lisääntynyt vuosien varrella, ja kuumaan autoon jätetyistä koirista ilmoitetaan aiempaa matalammalla kynnyksellä.

– On hienoa, että monet ihmiset haluavat auttaa kuumaan jätettyjä koiria ja ottavat yhteyttä. Nopein tapa auttaa lämpöhalvausvaarassa olevaa eläintä on soittaa hätäkeskukseen.

Myös parveke voi olla vaarallinen

Paahteinen parveke ei myöskään ole oikea paikka eläimelle.

– Koiralla tulee olla mahdollisuus päästä kuumalta parvekkeelta sisään suojaan. Parveke kerää helposti lämpöä, etenkin jos se on lasitettu tai auki vain yhdeltä tai kahdelta sivulta. Koira voi saada lämpöhalvauksen myös tällaisissa oloissa. Kissa saattaa omaehtoisesti oleskella kuumallakin lasitetulla parvekkeella tai terassilla, mutta silläkin tulee olla mahdollisuus päästä sisään heti halutessaan, sanoo Eiskop.

Eläin ei välttämättä itse ymmärrä, että sen terveys on uhattuna.

– Moni koira saa lämpöhalvauksen omalla pihalla omistajansa silmien alla. Kissalla taas voi olla vaikkapa perussairaus, jonka takia sen elimistö kuivuu helposti. On aina omistajan vastuulla huolehtia siitä, ettei eläimen terveys vaarannu, vaikka sillä olisikin mahdollisuus päästä suojaan.

Lämpöhalvauksen saanut koira tarvitsee pikaista apua

Kuumassa autossa loukussa oleva koira tai muu eläin tarvitsee pikaista apua. Ensisijaisen tärkeää on pyrkiä saamaan yhteys eläimen omistajaan. Esimerkiksi kaupassa tai ostoskeskuksessa voi henkilökuntaa pyytää kuuluttamaan auton omistajaa.

Tilanne on vakava, jos koira ei enää läähätä ja käyttäydy levottomasti, vaan makaa apaattisena paikallaan. Mikäli auton omistajaa ei onnistuta löytämään nopeasti, tulee auttajan olla yhteydessä hätäkeskukseen ja pyytää ohjeita koiran auttamiseksi.

Ensiapuna lämpöhalvauksen saanut koira siirretään varjoon ja kastellaan haalealla vedellä. Jos koira pystyy juomaan, annetaan sille viileää juomavettä. Lämpöhalvauksen saanut koira tulee viedä eläinlääkärille, vaikka se ensiaputoimien seurauksena virkoaisikin. Matkan ajaksi koira kääritään viileään ja märkään pyyhkeeseen.

Sähköautoissa ilmastoinnin voi jättää päälle, vaikka auto ei ole käynnissä. Tällöin auton ikkunaan on hyvä kiinnittää lappu kertomaan asiasta ohikulkijoille.

LUE MYÖS:
Tämä virhe kesällä voi viedä koirasi hengen
Tämä virhe kotona voi maksaa kissasi hengen

Yle: Mystinen tautiaalto iski kissoihin Suomessa – syy tuntematon

Kissoilla on todettu tänä keväänä tavanomaista enemmän salmonellatartuntoja, Yle kertoo.

Ruokaviraston Kuopion laboratoriossa on varmistettu yhteensä 12 positiivista salmonellatulosta.

Eniten tartuntoja on varmistettu Pohjanmaalla, yhteensä seitsemän. Lisäksi yksittäisiä tartuntoja on todettu myös Kainuussa, Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa ja viimeisimpänä Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa.

Ylen haastatteleman Ruokaviraston eläinterveystutkimuksen yksikön jaostopäällikkö Tarja Pohjanvirta kertoo kyseisen tartunnan olevan nimeltään salmonella typhimurium. Hänen mukaansa sitä esiintyy tavallisesti etenkin pikkulinnuissa.

Siihen Pohjanvirta ei osaa sanoa selkeää syytä, miksi tartuntoja on tänä keväänä ollut tavallista enemmän ja miksi juuri Pohjanmaalla.

Hänen mukaansa yksi selittävä tekijä voi löytyä takatalvesta.

– Esimerkiksi urpiaisia oli lintulaudoilla todella paljon takatalven aikaan ja juuri urpiainen on tällaiselle salmonellalle herkkä lintu. Tällöin ulkoilevilla kissoilla on voinut olla riski saada tartunta.

Hän ei kuitenkaan olisi huolissaan ilmiöstä, sillä lämpö ja auringonvalo vähentävät salmonellan aiheuttaman bakteerin määrää ruokintapaikkojen läheisyydessä.

– Eikä pikkulintuja ruokita enää samalla tavalla, jolloin tartuntapaine vähenee, Pohjanvirta sanoo.

Kissojen todetut salmonellatartunnat ovat harvinaisia. Pohjanvirran mukaan kissoilla todetaan vuosittain tyypillisesti enintään noin neljä salmonellatartuntaa. Kaikki tartuntatapaukset eivät kuitenkaan tule tietoon, sillä tartunnan todentaminen on kiinni siitä, viekö kissan omistaja lemmikkinsä eläinlääkäriin.

Yleisimmät salmonellan oireet ovat lemmikin syömättömyys, kuumeilu ja yleinen huonovointisuus. Koska oireet sopivat myös moneen muuhun tautiin, edellä olevat oireet eivät aina välttämättä tarkoita, että lemmikki kärsisi salmonellatartunnasta.

Tämä virhe kesällä voi viedä koirasi hengen

Koko Suomessa kolkutellaan pian hellelukemia. Agria-eläinvakuutus muistuttaa koiranomistajia, että paahtava aurinko tekee pysäköidystä autosta tappavan kuuman. Vaikka ulkona ei tunnu kuumalta, sisällä autossa lämpötila nousee hyvinkin nopeasti.

– Älä siis koskaan jätä koiraa yksin autoon aurinkoisella säällä. Ikkunan raottaminen ei auta, Agria-eläinvakuutus muistuttaa tiedotteessa.

Ulkolämpötilan noustessa yli 20 asteen tai auton ollessa suorassa auringonpaisteessa, lämpötila auton sisällä nousee nopeasti sietämättömäksi, jopa yli 80 asteen. Ikkunoiden avaaminen raolleen ei juurikaan auta tilannetta. Muutaman sentin verran avoimista ikkunoista ilma ei pääse kiertämään tarpeeksi, jotta lämpötila auton sisällä viilentyisi. Lämpöhalvauksen riski on etenkin suorassa auringonpaisteessa ja helteellä korkea.

Koiran tärkein viilennyskeino on nenäontelon limakalvo eikä se pysty viilentämään itseään ihmisen tavoin hikoilemalla. Koiran hengittäessä tai läähättäessä nenäontelon kautta kulkevan ilmavirta saa aikaan jäähdytysvaikutuksen limakalvoilla ja viilentää koko koiraa. Kun ympäristön lämpötila nousee, koira ei pysty enää pitämään ruumiinlämpöään normaalina ja se voi saada lämpöhalvauksen.

Lämpöhalvauksen oireita ovat voimakas läähättäminen, nopeatahtinen hengitys, kuolaaminen, levottomuus ja tärinä. Koira voi menettää tajuntansa ja mikäli ruumiinlämpöä ei saada laskettua, se voi menehtyä.

Koira voi saada lämpöhalvauksen myös muualla kuin autossa, jos sitä esimerkiksi juoksutetaan liian kuumalla säällä. Kaikenlaiset aktiviteetit ja pitkät lenkit kannattaa ajoittaa aikaiseen aamuun tai iltaan, kun pahin auringonpaahde hellittää.

Mikäli epäilet lämpöhalvausta, siirrä koira varjoisaan, viileään paikkaan. Ensiapuna voit viilentää koiraa viileällä – ei kuitenkaan jääkylmällä – vedellä. Voit myös käyttää apuna märkiä pyyhkeitä ja kietoa niitä koiran ympärille. Yritä saada koira juomaan vettä ja vie se eläinlääkäriin.

Moni joutunut jättämään lemmikkinsä hoitoja tekemättä hintojen takia

Eläinlääkärikustannusten nousu vaikuttaa monen lemmikin hoitopäätöksiin, selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä.

Vastaajista 15 prosenttia kertoi jättäneensä ei-välttämättömiä hoitotoimenpiteitä tekemättä. Samoin 15 prosenttia kertoi lykänneensä käyntiä eläinlääkärissä.

Viidesosa (19 %) kertoi valinneensa lemmikilleen edullisemman eläinlääkärin tai eläinlääkäriaseman. Seitsemän prosenttia oli valinnut mahdollisista hoitotoimenpidevaihtoehdoista halvemman, ja viisi prosenttia oli päätynyt eutanasiaan kalliiden hoitojen sijaan.

– Kiireettömien asioiden osalta hoidon lykkäämisestä lähitulevaisuuteen ei pääsääntöisesti ole haittaa, mutta toki on myös tilanteita, joissa eläin tarvitsee hoidon kiireellisesti. Etäeläinlääkäripalvelujen avulla useaan sairauteen tai tapaturmaan on mahdollista saada apua sekä neuvoja nopeasti ja edullisesti ilman omavastuuta, kun lemmikillä on eläinlääkärikuluja korvaava vakuutus, sanoo LähiTapiolan korvausasiantuntija Anu Kostamo.

LähiTapiolan LemmikkiHelppi-palvelun etäeläinlääkäriin ollaan useimmiten yhteydessä samoista syistä kuin lemmikkejä viedään eläinlääkäriinkin, esimerkiksi silmien tai korvien oireilun, haavojen ja muiden iho-ongelmien sekä ripulin tai oksentelun takia.

Kun vaiva saadaan hoidettua etäohjein tai arvioidaan, etteivät oireet vaadi akuuttia klinikkakäyntiä, lemmikki ja omistaja välttyvät sekä matkustamiselta että ylimääräisiltä kustannuksilta. Etäeläinlääkärillä asiointi on pääsääntöisesti aina edullisempaa.

Eläinlääkärikustannusten nousun taustalla vaikuttavat muun muassa hoitojen kehittyminen ja inflaatio. Kustannusten kasvu näkyy myös LähiTapiolassa, sillä eläinvakuutuksista maksetut korvaukset ovat lisääntyneet noin kymmenen prosentin vuosivauhtia. Vuosina 2019–2023 korvaussumma kasvoi noin 60 prosenttia.

Eläinlääkärimenojen nousu näkyy satojentuhansien suomalaisten lompakossa. Kennelliiton teettämän arvion mukaan Suomessa on yli 800 000 koiraa.

Kostamon mukaan eläinlääkäriasemien diagnostiikka- ja hoitomahdollisuudet ovat kehittyneet, ja eläinlääkäreillä on nykyään tarjota hoitovaihtoehtoja, joita ennen ei ollut mahdollista saada.

– Kun tutkimuksiin on enemmän mahdollisuuksia, niitä myös tehdään enemmän. Uudet tutkimus- ja hoitovaihtoehdot voivat kuitenkin olla kalliita. On ymmärrettävää, että lemmikkien omistajat joissain harkituissa tapauksissa päätyvät kokonaisuus huomioiden eläimen eutanasiaan suurien tai vaativien hoitotoimenpiteiden sijaan, hän sanoo.

Reilu viidennes (21 %) kyselyyn vastanneista lemmikinomistajista kertoi hankkineensa eläinvakuutuksen kustannusten nousun takia. Myös LähiTapiolan eläinvakuutusten myynti kasvoi viime vuonna.

– Kustannusten nousu ja lemmikin hoitopäätökset huolettavat ihmisiä, ja vakuutus on yhä useammalle keino varautua lemmikin yllättävien tapaturmien ja sairauksien varalle. Vakuutus tuo taloudellista turvaa, sillä sen avulla lemmikin terveysmenoihin on mahdollista budjetoida ennalta tietty summa, sanoo LähiTapiolan eläinvakuutuksen kehityspäällikkö Tiina Ala-Outinen.

Osa vahingoista ennaltaehkäistävissä

Kyselyyn vastanneista 13 prosenttia kertoi panostavansa kustannusten nousun takia entistä enemmän ennaltaehkäiseviin toimiin, kuten lemmikin hampaiden pesuun.

– Suuret hammashoidot voivat tulla lemmikin omistajalle todella kalliiksi. Tuhat euroakaan ei välttämättä riitä esimerkiksi hammassairauden hoidossa. Lemmikin hammashoidon kustannuksissa voi pyrkiä säästämään sillä, että huolehtii ennaltaehkäisevästi hammaskiven ja plakin poistosta sekä hammaspesusta kotona. Eläinlääkärikuluvakuutus kattaa tapaturmaisen hampaan katkeaman tai murtuman, joita onkin vaikeampi ehkäistä, Kostamo sanoo.

Yllättävien tilanteiden varalta lemmikille kannattaa myös varata kotona ensiaputarvikkeet, kuten esimerkiksi sidetarpeet, haavavoidetta ja lääkehiiltä. Ylipäätään lemmikkien sairauksien ja tapaturmien ennaltaehkäisy on pitkälti perusasioista huolehtimista, Kostamo sanoo.

– Rokotteet kannattaa ottaa ajallaan ja lemmikeille vaaralliset elintarvikkeet ja lääkkeet säilyttää turvallisesti lemmikin ulottumattomissa. Ja jos esimerkiksi koira saa kennelyskän, sen kanssa ei pidä liikkua paikoissa, joissa tauti voi tarttua muihin koiriin.

Kyselyyn vastanneet edustavat Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1 092 henkilöä 12.–19.1.2024 välisenä aikana. Kustannusten vaikutuksista lemmikkien hoitopäätöksiin kysyttiin lemmikkien omistajilta, joita oli 351. Haastattelut kerättiin Kantar Forumissa. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kävele koirasi kanssa, auta pelastuskoiria

Voit tukea pelastuskoiratoimintaa kävelemällä koirasi kanssa 25.-26. toukokuuta, Agria-eläinvakuutus kertoo tiedotteessa.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä Agria-koirakävely on hyväntekeväisyystapahtuma, johon osallistumalla voi tukea Suomen pelastuskoiraliittoa yksinkertaisesti viemällä koiransa lenkille.

Agria-eläinvakuutus lahjoittaa jokaista tapahtumaan osallistuvaa koiraa kohden yhden euron pelastuskoirille. Tapahtumaan osallistuminen on täysin ilmaista.

– Haluamme osaltamme olla tukemassa hyötykoiratoimintaa sekä jakaa tietoutta koirien tärkeästä roolista ihmisten hyvinvoinnin osatekijänä. Tänä vuonna meillä on ilo tukea pelastuskoiria, jotka tekevät erittäin arvokasta työtä viranomaisten apuna erilaisissa etsintäolosuhteissa, sanoo Agria-eläinvakuutuksen maajohtaja ja eläinlääkäri Heidi M. Elomaa tiedotteessa.

Agria-eläinvakuutuksen keskeinen tavoite lemmikkivakuuttamisen lisäksi on edistää koirien yhteiskunnallista asemaa ja tukea koira-avusteista työtä.

– Haastamme kaikki koiranomistajat mukaan kävelemään hyvän asian puolesta toukokuun viimeisenä viikonloppuna! Agria-koirakävely on helppo tapa tehdä hyvää, ja toivommekin, että suomalaiset koiraihmiset osoittavat sankoin joukoin halunsa tukea pelastuskoiria, jatkaa Elomaa.

Suomen pelastuskoiraliitto ry on pelastuskoiratoimintaa harrastavien yhdistysten keskusjärjestö. Liiton jäsenyhdistysten hälytysryhmissä on yhteensä reilut 100 koulutettua koirakkoa, jotka ovat valmiudessa tehtäviin ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä.

– Päästäkseen hälytysryhmään koirakon on läpäistävä kolmen tason lajikokeet (haku ja jälki), joiden jälkeen vaaditaan vielä läpäisy poliisin kanssa suunnitellusta Pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus viranomaiskäyttöön (Virta) -tarkastuksesta, kertoo Suomen pelastuskoiraliiton toiminnanjohtaja Mika Soininen.

Pelastuskoiraliitto kehittää pelastuskoiratyötä yhdessä poliisin ja pelastusviranomaisten sekä muiden pelastusalan järjestöjen kanssa. Pelastuskoiratoiminta on vapaaehtoistyötä ja liitto kuuluu myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhteistyöverkostoon.

– Olemme iloisia mahdollisuudesta olla Agria-koirakävelyn lahjoituskohde. Rahoituksen tiukkeneminen suhteessa todella laajaan kouluttautumiseen ja tehtävämäärään aiheuttaa pelastuskoiratoimintaan haasteita. Esimerkiksi vuonna 2023 hälytystehtäviä oli 331. Pelastuskoiraliitto haluaa kuitenkin pitää kiinni arvostaan, jossa yhteisö tukee toimijoitaan, toteaa Soininen.

Agria-koirakävelyyn voivat osallistua kaikki koiranomistajat ympäri Suomea. Hyväntekeväisyyskävelyn voi suorittaa missä tahansa. Tapahtumaan voi ilmoittautua Agrian verkkosivujen kautta.

 

Tämä virhe kotona voi maksaa kissasi hengen

Kesää kohti mentäessä kodin ikkunoita ja ovia pidetään yhtä enemmän auki. Jos kyseessä on kissatalous, on erittäin tärkeää huolehtia, että kodin tuuletusikkunat ja mahdollinen parveke on verkotettu. Agria-eläinvakuutus muistuttaa tiedotteessa, että pienikin pudotus voi aiheuttaa kissalle vammoja.

Kissatalouksien tuuletusikkunat kannattaa verkottaa tai hankkia niihin ikkunalukko, joka pitää ikkunan vain hieman raollaan myös tuulisella säällä. Kissat mahtuvat yllättävän ahtaista koloista, eli pieniinkin ikkunoihin kannattaa asentaa verkko tai lukitus.

Agrian mukaan kissalle turvallisin parveke on lasitettu tai verkotettu. Verkotus kannattaa tehdä huolellisesti ja sopivan vahvasta verkosta, sillä seikkailunhaluinen kissa saattaa kiipeillä verkkoa pitkin.

Lasitetulla parvekkeella on varminta pitää ikkunat suljettuna aina kissan viettäessä aikaa parvekkeella. Kissa kykenee hyppäämään ketterästi ulos avonaisista parvekeikkunoista, vaikka äkkiseltään tuntuisikin, että ikkunat ovat korkealla kissan ulottumattomissa.

Agrian mukaan yleinen harhaluulo on, että kissa putoaa aina jaloilleen ja selviää mistä tahansa pudotuksesta. Kissat putoavatkin useimmiten jaloilleen, mutta se ei tarkoita, että ne selviäisivät putouksesta vammoitta.

Yleisimpiä putoamisesta aiheutuneita vammoja ovat eturaajojen ja leuan murtumat sekä maksan, pernan ja pallean vauriot. Myös kissan keuhkot ja virtsarakko saattavat vaurioitua pudotuksessa.

Jos kissasi putoaa parvekkeelta tai ikkunasta, tutki kissan vointi: onko kissalla näkyviä vammoja, aristaako kissa jotain ruumiinosaa tai ontuuko se.

Agrian mukaan varminta on viedä kissa eläinlääkäriin tutkittavaksi. Osa vammoista voi olla sisäisiä ja alkaa oireilla vasta myöhemmin. Vaikka kissa näyttäisi voivan hyvin pudotuksen jälkeen, sillä saattaa olla vakaviakin sisäisiä vammoja.

Kissaa on turvallisinta ulkoiluttaa valjaisiin ja taluttimeen kytkettynä, ellei sillä ole omaa ulkoiluaitausta. Lisäksi jokaisella kissalla tulisi olla tunnistusmerkintä, sillä myös sisäkissa voi karata vahingossa ulos. Tunnistusmerkinnän avulla kissan omistajan tiedot löytyvät rekisteristä ja omistajaan voidaan ottaa yhteyttä kissan löydyttyä.

Nämä ovat pentutehtailun tunnusmerkit

Koiranpentua hankittaessa on syytä varmistaa, että pennun ja omistajan tarpeet kohtaavat ja että pentua ei hankita pentutehtailijalta, toteaa Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy.

Koirapentua harkittaessa pitää ensin perehtyä kyseessä olevan rodun tarpeisiin ja luonteeseen sekä rodulle tyypillisimpiin sairauksiin.

Rekisteröityjen rotukoirien osalta nämä löytyvät rotua harrastavan yhdistyksen tai rotujärjestön nettisivuilta joko jalostuksen tavoiteohjelmasta tai rodulle määritellystä PEVISA-ohjelmasta, jolla tarkoitetaan perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaa.

Lähisukulaisten terveystutkimustiedot löytyvät Suomen Kennelliiton Koiranet-tietokannasta. Pennun vanhempien luonne sekä vanhempien ja pentueen terveyshistoria kannattaa selvittää. Pentujen kasvuympäristöön kannattaa tutustua huolellisesti ennen luovutusta vähintään kerran. Rescue-koirien ja kodinvaihtajien osalta pitää selvittää samat asiat, jos mahdollista.

– Koiran hankkijalle on tarjolla yhä lisääntyvässä määrin pentutehtaiden kasvatteja, joiden terveyshistoriaan ja kasvuolosuhteisiin ostajan on yleensä mahdoton perehtyä. Pentutehtailussa pentuja teetetään vain rahan takia eläimen hyvinvoinnista piittaamatta. Euroopan pentutehtaissa kasvatetaan satojatuhansia pentuja vuosittain, Evidensia toteaa tiedotteessaan.

Pentuja tehtaillaan myös Suomessa, mutta suurin osa pennuista tuodaan Suomeen ulkomailta, tyypillisimmin Virosta. Pentutehtailua edistää pentujen verrattain edullinen hinta sekä helppo saatavuus verkkokaupasta.

Halpa hinta kielii pentutehtailusta

Evidensian mukaan pentutehtailija myy pennun selkeästi vastuullista kasvattajaa halvemmalla.

– Pennun hankintahinta voi tuntua houkuttelevalta, mutta on hyvä muistaa, että todennäköisesti halpa hankintahinta tulee myöhemmin maksettavaksi toisessa muodossa.

Halpa hinta tarkoittaa sitä, että pentutehtailija ei sijoita pennun tai sen emän terveyteen rahaa, eikä tutkituta pennun ja emän terveyttä tai huolehdi tarpeellisista rokotuksista ja loishäädöistä. Pentutehtailija teettää pentuja liian tiheästi ja myös liian nuorilla tai vanhoilla nartuilla. Koirien elinympäristöä ei välttämättä pidetä siistinä.

Pentutehtailija ruokkii koiria yleensä mahdollisimman halvalla eli ruokaa on liian vähän ja sen laatu on heikkoa. Tästä voi pennulle kehittyä pysyviä vaurioita, joita ei ostohetkellä aina havaitse, vaan vauriot ilmaantuvat vasta myöhemmin.

Evidensian mukaan tyypillisen pentutehtailijan tunnistaa hinnan ohella siitä, että pennun saa heti mukaan ilman kirjallista sopimusta koiran kaupasta tai eläinlääkärintodistusta pentutarkastuksesta tai terveystodistusta.

– Pentua ei myöskään ole yleensä tunnistusmerkitty mikrosirulla. Myyjällä on kiire saada kaupat tehtyä, eikä hän kysele pennun tulevasta omistajasta tai kodista, jonne hän on pentua myymässä. Kaupantekopaikaksi ehdotetaan jotain muuta, kuin kasvattajan kotia.

Ostaja ei pääse näkemään pentutehtailijan pennun emää tai pentueen muita koiria. Rotukoirana myytävää pentua ole rekisteröity Suomen Kennelliiton koirarekisteriin.

Jos pennun ostaja epäilee pentutehtailua, kannattaa olla yhteydessä eläinsuojeluviranomaiseen. Ennen pennun hankintaa kannattaa myös keskustella paikallisen eläinlääkärin kanssa kyseessä olevan rodun soveltuvuudesta ja vaatimuksista.

Yhä useampi luopuu lemmikistään rahan takia

SEY Suomen eläinsuojelun jäsenyhdistysten hoitoon tuli viime vuonna merkittävästi aikaisempia vuosia enemmän koiria viranomaispäätöksellä. Vuonna 2023 SEY:n jäsenyhdistysten hoitoon tuli viranomaisen päätöksellä 161 koiraa, kun edellisvuonna niitä tuli 101.

Viranomainen voi ottaa eläimen omistajaltaan haltuun, jos se on välttämätöntä eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

SEY:n jäsenyhdistykset ja vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat kertovat lisäksi ottaneensa vastaan huomattavasti aiempaa enemmän omistajansa vapaaehtoisesti luovuttamia eläimiä. Näissä tapauksissa omistaja pyytää apua SEY:n vapaaehtoisilta huomatessaan, ettei pysty enää itse huolehtimaan eläimestään.

– Korona-aikana otettiin paljon erityisesti koiria ihmisten arkea piristämään. Olimme jo tuolloin huolissamme siitä, otetaanko eläimiä liian matalalla kynnyksellä. Nyt inflaation myötä ihmisillä on aiempaa vähemmän rahaa käytössään, ja yhä useampi kotitalous on taloudellisessa ahdingossa. Yhdistelmä näkyy siinä, että koiria jätetään aikaisempaa enemmän ilman asianmukaista hoitoa, ja lemmikeistä ylipäätään luovutaan useammin, sanoo SEY:n viestintäpäällikkö Maria Eiskop tiedotteessa.

SEY:n 39 jäsenyhdistyksestä valtaosa hoitaa kodittomia kissoja ja etsii niille mahdollisuuksien mukaan uuden kodin. Viime vuonna SEY:n jäsenyhdistysten hoidossa oli noin 3 700 kissaa.

– Olemme saaneet jäsenyhdistyksiltämme viestiä, että lemmikinomistajien avunpyynnöt ovat lisääntyneet. Apua tarvittaisiin yhä enemmän eläimen käytösongelmiin liittyen. Rahallista apua tarvittaisiin niin eläinten perusylläpitoon kuin eläinlääkärikuluihinkin.

SEY kerää vuosittain tietoja hoidetuista eläimistä ja annetuista neuvoista vapaaehtoisverkostoltaan ympäri Suomen. Autettujen eläinten määrään vaikuttavat useat tekijät, kuten rahalliset resurssit ja vapaaehtoisten auttajien määrä.

– Voisimme auttaa useampia eläimiä, jos jäsenyhdistyksillämme olisi enemmän vapaaehtoisia, sanoo Eiskop.

Osa SEY:n jäsenyhdistyksistä ja vapaaehtoisista eläinsuojeluneuvojista hoitaa lemmikkieläinten lisäksi myös loukkaantuneita ja emottomia luonnonvaraisia eläimiä. Viime vuonna SEY:n vapaaehtoisten hoidossa oli noin 2 500 luonnonvaraista eläintä. Luonnonvaraisia eläimiä loukkaantuu ja sairastuu muun muassa elinympäristöjen tuhoamisen ja liikenteen vuoksi.

– Eläimiä loukkaantuu esimerkiksi niiden törmättyä ikkunoihin ja liikenteessä. Poikasia jää ilman emoa, koska emo on kuollut ihmisen toiminnan seurauksena. Meillä ihmisillä on paitsi moraalinen, myös lain tuoma velvollisuus auttaa avun tarpeessa olevaa luonnoneläintä. Luonnoneläinten auttaminen on kuitenkin lähes täysin vapaaehtoistoiminnan varassa.

SEY:n vapaaehtoisiin eläinsuojeluneuvojiin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, kun epäilee eläimen voivan huonosti tai kaipaa neuvoa omaan eläintenpitoon. Neuvojat siirtävät tapaukset tarvittaessa eteenpäin eläinsuojeluviranomaisille. Viime vuonna noin joka neljäs neuvontakäynti antoi aihetta toimiin eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi.

– Jos vaikka epäilee naapurin kaltoinkohtelevan lemmikkiään, voi kynnys ottaa yhteyttä viranomaiseen olla korkea. Tilannetta voi pohtia eläinsuojeluneuvojamme kanssa, joka on tarvittaessa yhteydessä eläinsuojeluviranomaiseen, jos näyttää siltä, että puuttumiskynnys ylittyy. Eläinsuojeluneuvoja voi myös olla suoraan yhteydessä eläimen omistajaan keskustellakseen eläimen elinolojen parantamisesta, Eiskop sanoo.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Verkkouutisissa mainostamalla tavoitat

100 000 suomalaista päivässä

Meiltä on pyydetty tehokasta, pienille budjeteille sopivaa mainosratkaisua. Niinpä teimme sellaisen, katselet sitä parhaillaan. Tarvitset vain hyvän idean, kuvan, otsikon ja 280 euroa.

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)