Koiran ja omistajan välinen side näkyy kehon reaktioissa

Tutkimuksen mukaan koiran ja omistajan sykevälivaihtelu mukautuu toisiinsa heidän ollessaan yhdessä.
Metsästäjä ja koira sorsastamassa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Metsästäjä ja koira sorsastamassa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Koiran ja ihmisen välinen side näkyy tunteiden lisäksi myös kehon reaktioissa. Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että koiran ja omistajan sykevälivaihtelu mukautuu toisiinsa heidän ollessaan yhdessä.

Tutkimusta rahoitti eläinvakuutusyhtiö Agrian tutkimusrahasto.

– Koiran ja omistajan fysiologinen ja käyttäytymiseen liittyvä yhteys voi muistuttaa ihmisten kiintymyssuhteissa nähtävää tunneyhteyttä, kertoo tutkimusta johtanut Jyväskylän yliopiston dosentti Miiamaaria V. Kujala tiedotteessa.

Tutkijat mittasivat samanaikaisesti 30 koiran ja niiden omistajien sykevälivaihtelua ja aktiivisuutta levon, leikin ja myönteisen vuorovaikutuksen aikana. Tutkimuksessa mukana olleet koirat edustivat yhteistyöhaluisina pidettyjä rotuja, kuten paimenkoiria ja noutajia.

Lepotilanteissa omistajan suurempi sykevälivaihtelu näkyi myös koirassa suurempana sykevälivaihteluna. Leikin ja vuorovaikutuksen aikana koiran ja omistajan aktiivisuustasot kulkivat yhtä lailla rinnakkain.

Sykevälivaihtelu eli HRV kuvaa muun muassa kehon kuormitusta ja palautumista.Korkea sykevälivaihtelu yhdistetään usein rauhalliseen tilaan ja palautumiseen, kun taas matala vaihtelu voi kertoa kehon kuormittumisesta tai aktivoitumisesta.

Kaksisuuntaisen yhteyden

Video

Koiran sykevälivaihteluun vaikuttavat myös omistajan ominaisuudet. Herkästi huolestuvien ja kielteisiin tapahtumiin nopeasti reagoivien omistajien koirilla havaittiin suurempi sykevälivaihtelu.

Tutkijoiden mukaan tämä voi viitata siihen, että koira kokee olonsa turvalliseksi tunneherkän omistajan seurassa. Myös koiran suurempi koko oli tutkimuksen mukaan yhteydessä korkeampaan sykevälivaihteluun.

Yksi tutkimuksen yllättävimmistä tuloksista oli, että omistajan sykevälivaihtelua selitti parhaiten koiran sykevälivaihtelu.

– Tulokset kertovat, että koira vaikuttaa omistajaansa yhtä lailla kuin omistaja koiraansa. Suhde on siis molemminpuolinen, Kujala sanoo.

Aiemmissa tutkimuksissa on yleensä tarkasteltu joko koiraa tai ihmistä. Kujalan johtamassa tutkimuksessa molempien lajien fysiologisia reaktioita mitattiin samanaikaisesti.

Kujalan mukaan tunteiden ja kehon reaktioiden yhteensovittaminen näyttää olevan olennainen osa koiran ja ihmisen suhdetta. Sen ymmärtäminen voi auttaa kehittämään vuorovaikutusta ja vahvistamaan molempien hyvinvointia.

Toinen kissa hakeutuu jatkuvasti omistajansa seuraan, toinen viihtyy omillaan. Tutkimus paljastaa, mistä erot kertovat.
Tuore 93 maan tutkimus löysi yhteyden kissojen määrän ja ihmisten onnellisuuden välillä.
Mainos