Koira ymmärtää puhetta yllättävän ihmismäisesti

Eläin oppii tunnistamaan sanojen rakenteita.
Koira kuvituskuvassa. PEXELS
Koira kuvituskuvassa. PEXELS
Koira kuvituskuvassa. PEXELS
Koira kuvituskuvassa. PEXELS

Koirat ymmärtävät ihmisten puhetta yllättävän hyvin, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Niiden aivot tunnistavat jatkuvasta puhevirrasta sanojen rajoja osin samalla tavalla kuin ihmisaivot.

Science-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että koirat käyttävät puheen jäsentämisessä erityisesti konsonantteihin liittyviä säännönmukaisuuksia. Sama painotus tunnetaan ihmisiltä, joille konsonantit välittävät yleensä vokaaleja enemmän tietoa sanojen tunnistamisesta.

Tutkimuksessa vertailtiin 20 aikuisen ihmisen ja 20 seurakoiran aivotoimintaa EEG-mittauksilla. Molemmat kuuntelivat yhtäjaksoisia äänivirtoja, jotka koostuivat kolmitavuisista merkityksettömistä sanoista.

Osassa äänitteistä sanojen rajat pystyi päättelemään konsonanttien toistuvista yhdistelmistä ja osassa vokaalien muodostamista säännönmukaisuuksista. Vertailuksi käytettiin myös äänivirtaa, jossa vastaavia ennustettavia rakenteita ei ollut.

Sekä ihmisten että koirien aivot reagoivat voimakkaammin konsonantteihin perustuviin rakenteisiin.

Havainto on tutkijoiden mukaan kiinnostava, koska vokaalit olivat äänitteissä konsonantteja voimakkaampia ja akustisesti näkyvämpiä. Koirien aivot eivät siis näyttäneet vain seuraavan äänekkäimpiä puheen osia, vaan tunnistavan puhevirrasta toistuvia rakenteita.

Pentuiän puhemäärä ei ratkaissut

Tutkijat vertasivat myös koiria sen perusteella, kuinka paljon ne olivat altistuneet ihmisten puheelle varhaisessa vaiheessa elämäänsä. Konsonantteihin painottuva käsittely havaittiin riippumatta siitä, kuinka paljon puhetta koirat olivat pentuina kuulleet.

Tulosten perusteella kyky ei välttämättä vaadi ihmisen kaltaista kielen oppimista. Tutkijat arvioivat, että taustalla voi olla yleisempi tilastollisen oppimisen mekanismi, jonka avulla aivot tunnistavat äänten toistuvia suhteita ja käyttävät niitä jatkuvan äänivirran pilkkomiseen.

Tutkimus ei osoita, että koirat ymmärtäisivät puheen merkityksiä ihmisten tavoin. Se kertoo kuitenkin, että niiden aivot löytävät ihmisen puheesta rakenteita, joita myös ihmiset hyödyntävät sanojen erottamisessa.

Tutkijoiden mukaan vielä ei tiedetä, onko ominaisuus vahvistunut koirille domestikaation ja pitkän ihmisen rinnalla elämisen seurauksena vai perustuuko se nisäkkäiden vanhempaan ja yleisempään tapaan käsitellä ääntä.

Runsaita esiintymiä voi olla vielä pitkälle syksyyn.
Harmittomalta näyttävä pihavalo voi vaikuttaa ympäristöön yllättävän paljon.
Tilan asukaskunta on kokenut vuosikymmenten aikana melkoisen muutoksen.
Mainos