Artikkelit: Israel

Presidentti Donald Trumpin tavoitteena on välttää pitkittynyt sota Lähi-idässä.
Israelissa vaaditaan Iranin johtajan surmaamista sairaalaan kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen.
Israel lähetti uusimpaan hyökkäysaaltoon 40 hävittäjää.
Iranin kerrotaan ampuneen noin 30 ballistista ohjusta.
Iranilla arvioidaan olevan jäljellä yli tuhat ballistista ohjusta.
Yhdysvallat on siirtänyt runsaasti lentokalustoa kohti Lähi-itää.
Donald Trumpin tavoitteena on välttää pitkittynyt sota Lähi-idässä.
Asiantuntijan mukaan jopa sotilaallisen avun lähettäminen on mahdollista.
Lähi-idän alueelle sijoitetut yli 40 000 amerikkalaissotilasta on asetettu jännitteiden vuoksi hälytysvalmiuteen.
Kansa on raivoissaan nykyhallinnon korruptioon, joka ulottuu uskonoppineista vallankumouskaartiin ja tavalliseen armeijaan.
Israelin puolustusministerin mukaan myös Fordowin ydinlaitoksen aiheuttamaan uhkaan aiotaan puuttua.
Asiantuntijan mukaan ajatollah Ali Khamenein valtakausi voi päättyä.
Israel tarvitsee järeämpiä pommeja ja lentokalustoa.
Suomi on tehnyt kaupat Israelin kanssa kyseisestä ilmatorjuntajärjestelmästä.
Iranin amerikkalaiset F-14-hävittäjät ovat 1970-luvun perua.
Sodan alkuvaiheet osoittavat Iranin epäonnistumiset sotilaallisessa suunnittelussa ja sopeutumisessa muuttuviin olosuhteisiin.
Presidentin mukaan Iranin olisi pitänyt suostua sopimukseen.
Ilmaherruuden avulla sotilaalliset tavoitteet on huomattavasti helpompi saavuttaa.
Ballistiset ohjukset ovat vaurioittaneet muun muassa Israelille tärkeää öljynjalostamoa.
Yhdysvallat siirsi viimeisen vuorokauden aikana suuren määrän ilmatankkauskoneita Atlantin yli.
Kahden valtion mallia oli tarkoitus käsitellä perjantaina YK-kokouksessa.
Vuosien tiedusteluvalmistelut yhdistettiin erikoisjoukkojen kykyihin.
Asiantuntijan mukaan Iranilla on aseita arviolta enää pariin suureen ohjusiskuun.
Lentokaluston yllättävä siirto on mittakaavaltaan ennennäkemättömän laaja.
Vallankumouskaartin Quds-joukot toteuttaa operaatioita ulkomailla.
Israelin ja Iranin konflikti sisältää uhan sen leviämisestä sekä vaikutuksista globaaliin talouteen ja turvallisuuteen.
Kokoomuksen kansanedustaja perää medialta vastuuta eri näkökulmien huomioimisen suhteen.
Evakuointikäskyjä on lähetetty Teherania ympäröivien alueiden asukkaille lähellä strategisesti merkittäviä kohteita.
Iranin ohjustuli on aiheuttanut vaurioita asuinalueilla. Israel kertoo kohteena olevan ydinohjelman kannalta merkittävät kohteet.
Maan kenraalit tuudittautuivat ennen Israelin iskua väärään turvallisuudentunteeseen.
Israelin ilmavoimat on saavuttanut ilmaherruuden aina Iranin pääkaupunkiin asti.
Asiantuntijan mukaan Iranin ydinohjelma on hankalampi pysäyttää kuin moni luulee.
Iran ja Venäjä ovat osa autoriaatisten maiden joukkoa, joka jakaa toisilleen oppeja taistelukentiltä, Mick Ryan sanoo.
Laajan kampanjan tavoitteena on lamaannuttaa Iranin yhdinohjelma sekä kyky tehdä vastaiskuja.
Puolustusasiantuntijan mukaan iso osa Iranin ohjustukikohdista on vielä koskemattomia.
Uusia iskuja raportoidaan Iranista.
Israelin jättimäinen operaatio on pitkän suunnittelun tulos.
Israel on iskenyt Iranin ydinlaitoksiin ja ohjusjärjestelmiin.
Iranin johtaja Ali Khamenei on jo nimittänyt uutta sotilasjohtoa surmattujen tilalle.