Tasavallan presidentti Alexander Stubbin mukaan Lähi-itään tarvitaan pitkän aikavälin ratkaisu eli rauha kahden valtion mallin pohjalta.
– Sekä israelilaiset että palestiinalaiset ovat kärsineet liikaa, liian kauan. Väkivallan uhka Israelissa on todellinen. Hamas, monet muut terroristijärjestöt ja useat valtiot eivät edelleenkään hyväksy Israelin olemassaoloa. Samalla tilanne Gazassa on epäinhimillinen. Lapsia kuolee nälkään, koska ruoka-apu ei pääse perille. Ruokaa hakevia siviilejä on ammuttu, Alexander Stubb kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Presidentin mukaan Ranskan, Britannian ja Kanadan ilmoitukset vahvistavat liikettä Palestiinan tunnustamiseksi osana pyrkimyksiä elvyttää rauhanprosessi.
– Jos Suomi tunnustaa Palestiinan osana tätä kansainvälistä joukkoa, edistämme omilla toimillamme rauhaa.
Stubb pitää tärkeänä, että ne arabimaat, jotka eivät vielä ole tunnustaneet Israelia, tekevät sen. Palestiinalaishallinto on Israelin tunnustamisen jo tehnyt. Hamas ei edusta Palestiinaa, tasavallan presidentti painottaa.
– Valtion tunnustaminen on tasavallan presidentin päätös, mutta sen on perustuttava valtioneuvoston esitykseen. Jos saan esityksen Palestiinan valtion tunnustamisesta, olen sen valmis hyväksymään. On hallituksen asia arvioida, antavatko he esityksen, Alexander Stubb toteaa.
– Ymmärrän, että suomalaisilla on erilaisia näkemyksiä Palestiinan tunnustamisesta, huoliakin. Haluan kannustaa avoimeen, rehelliseen ja asialliseen keskusteluun ulkopolitiikasta, myös Palestiinan osalta, Stubb jatkaa.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan hallituksessa tullaan keskustelemaan asiasta piakkoin.
– Lähi-itään tarvitaan ratkaisu, joka takaa Palestiinalle ja Israelille turvallisen tulevaisuuden. Siviileille on saatava nopeasti apua. Keskustelemme Lähi-idän tilanteesta sekä hallituksessa että yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa. Kaikki päätökset tehdään harkiten, Petteri Orpo kirjoittaa X:ssä.
Annoin tänään haastattelun STT:lle.
Sekä israelilaiset että palestiinalaiset ovat kärsineet liikaa, liian kauan.
Väkivallan uhka Israelissa on todellinen. Hamas, monet muut terroristijärjestöt ja useat valtiot eivät edelleenkään hyväksy Israelin olemassaoloa. Samalla tilanne… pic.twitter.com/pcexAKRCK9
— Alexander Stubb (@alexstubb) July 31, 2025
Lähi-itään tarvitaan ratkaisu, joka takaa Palestiinalle ja Israelille turvallisen tulevaisuuden. Siviileille on saatava nopeasti apua. Keskustelemme Lähi-idän tilanteesta sekä hallituksessa että yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa. Kaikki päätökset tehdään harkiten.
— Petteri Orpo (@PetteriOrpo) July 31, 2025





