Artikkelit: Energia

Ydinvoiman loppusijoituksesta toivotaan faktapohjaista keskustelua.
Futuurimarkkinoiden perusteella kesän hintataso olisi alle puolet aiemmin arvioidusta.
Satoja miljoonia euroja maksaneen terminaalin käyttöaste on toistaiseksi ollut matala.
Kokoomusedustajan mukaan ideologia ei saa mennä järjenkäytön edelle eikä liikkumista haluta vähentää.
Kesäajan sähkönkulutuksen kerrotaan olevan avainasemassa paneelien kannattavuuden kannalta.
Kokoomusjohtaja painottaa ydinvoiman vaikutusta Suomen huoltovarmuuteen.
Kokoomusjohtajan mukaan ydinvoimahankkeilta on poistettava poliittinen riski.
Kansanedustajan mukaan ydinvoiman lisärakentaminen turvaa edullisen ja varman sähkön saatavuuden.
Nord Stream on tuskin viimeinen hybridioperaatio Itämerellä, Jukka Savolainen varoittaa.
Olkiluoto 3 -reaktorin käynnistämisen jälkeen sähköntuonnin tarve on vähentynyt.
Energiayhtiöille tarkoitettuun kymmenen miljardin euron lainaohjelmaan ei ole tullut yhtään hakemusta.
Suomalaisilla on uusi ahdistuksen aihe – energia.
Asuinrakennusten osalta direktiivin vaatimukset korjauksista voivat vaikuttaa yli kahteen miljoonaan henkilöön.
Energiayhtiöiden mukaan kohteiden suojaaminen on lyhyellä aikavälillä vaikeaa.
Alkuperäisen aikataulun mukaan ydinvoimalan piti valmistua vuonna 2009.
Ryhmäjohtajan mukaan Suomen tulee moninkertaistaa sähköntuotantonsa.
Ensimmäistä varsinaista kaasutoimitusta odotetaan aikaisintaan huhtikuussa.
Energiateollisuuden mukaan kukaan ei voi varmasti ennustaa sähkön hinnan tulevaa kehitystä.
Energiaintensiivinen teollisuus saattaa valua pois Saksasta.
Lämpöpumppuyhdistyksen puheenjohtaja kehottaa tarkkailemaan pölyn kerääntymistä laitteeseen.
Väliaikaiseksi suunnitellun veron tarkoituksena oli kompensoida dieselin aiemmin halvempaa pumppuhintaa.
Eurooppa on irtautunut lähes kokonaan venäläisestä kaasusta.
Yksiköiden nykyiset käyttöluvat ovat voimassa vuoteen 2027 ja 2030 asti.
Lämmityskustannusten pieneneminen tekee öljylämmityksestä luopumisesta kauaskantoisesti kustannustehokkaan investoinnin.
Kodin ilmavuotojen tukkiminen voi johtaa suuriin säästöihin lämmityskustannuksista.
Kulutuksen kasvun taustalla oli ennen kaikkea Venäjän hyökkäyksestä aiheutunut energiakriisi.
Tampereen sähkölaitoksen johtaja arvioi energiakriisin olevan jo lopuillaan.
Fortum on hakenut Loviisan molemmille yksiköille uutta käyttölupaa vuoteen 2050 saakka.
Säännöllisen sähköntuotannon on tarkoitus käynnistyä maaliskuussa.
Lämpötilan laskiessa viidestä pakkasasteesta kymmeneen lämmitysenergian tarve kasvaa kymmeniä prosentteja.
Professorin mukaan lukemat osoittavat, että suomalaiset suhtautuvat energiakriisiin vakavasti.
Saavutetuilla säästöillä oli merkittävä vaikutus sähkön riittävyyteen.
Professorin mukaan siitä alkaa ydinvoiman uusi aikakausi Suomessa.
Yleinen harhaluulo liittyy Ruotsin energiaviraston mukaan jääkaapin lämpötilaan.
Asiantuntija uskoo Euroopan energiankulutuksen laskevan pysyvästi.
Asiantuntijan mukaan julkisia asiakirjoja pitäisi olla linjauksia tehdessä.
Suomi ja Ruotsi ovat toipumassa kriisistä muuta Eurooppaa nopeammin.
Julkisuudessa oli pitkin vuotta arvioita hintojen rajusta noususta talvikaudella.
Suomalaisista 60 prosenttia haluaa rajata sähkön hinnan 20 senttiin kilowattitunnilta.
Terminaalilaivan tarkoituksena on turvata Suomen huoltovarmuutta ensi vuoden alusta alkaen.