Arvio AL:ssä: Sähkön hinta voi pysyä alhaalla

Tampereen sähkölaitoksen johtaja arvioi energiakriisin olevan jo lopuillaan.
Sähkölinjoja Espoossa. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Sähkölinjoja Espoossa. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen uskoo kevään energiatilanteen pysyvän kohtuullisen hyvänä.

Taustalla ovat suotuisat sääolosuhteet, sillä kovia pakkasia ei ole tiedossa Suomeen eikä Keski-Eurooppaan. Suomalaiset ovat myös säästäneet omasta sähkönkulutuksestaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tampereen sähkölaitos ilmoitti laskevansa toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hintaa 11 sentillä 15 senttiin kilowattitunnilta.

– Se kertoo siitä, että sähkön markkinahinta saattaa olla alhainen tulevina kuukausina. Me halusimme ennakoida tilannetta ja tulla reilusti sähkön hinnan kanssa alaspäin. On ensiviitteitä siitä, että pahin energiakriisi menisi jo ohi, Jussi Laitinen sanoo Aamulehdelle.

Hän huomauttaa sähköjohdannaisten hintakehityksen viittaavan siihen, että hinnat voivat pysyä kohtuullisen edullisina loppuvuoden aikana. Euroopan maakaasuvarastot ovat pysyneet ennakoitua paremmalla tasolla.

– Jos tulisikin kylmä jakso, niin kaasua riittää, ja syksyllä energiapulan vuoksi tullut sähköpiikki on nyt paljon epätodennäköisempi. Tämäkin vaikutti, että uskalsimme tuoda hintoja alaspäin, Laitinen toteaa AL:lle.

Kriisin varoitetaan häiritsevän pian alkavaa matkustuskautta.
Markkinoilla on kovaa kysyntää heti saatavilla olevista öljykuljetuksista.
Hormuzinsalmen liikenne tuskin palautuu lähiaikoina sotaa edeltäneelle tasolle.
Mainos