Verkkouutiset

Ulkoilija työntää lastenrattaita Isoisänsillalla Mustikkamaalla Helsingissä 10. helmikuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Elina Valtonen: Ydinvoimaa, palveluja, talouskasvua ja kumipyöriä

Kokoomusedustajan mukaan ideologia ei saa mennä järjenkäytön edelle eikä liikkumista haluta vähentää.

Kokoomuksen varapuheenjohtajan Elina Valtosen mukaan Suomen on pidettävä järki kädessä energiamurroksessa.

– Suomi on rajun alueellisen rakennemuutoksen maa ja meillä on paljon kiinteistöjä, joiden arvo on viime vuosina laskenut. Monessa talossa ei kymmenen vuoden päästä asu enää kukaan.

– On selvää, että silloin kalliin energiaremontin tekeminen ei välttämättä kannata. Öljykattiloita ei uusiin asuntoihin muutenkaan ole enää aikoihin asennettu, Elina Valtonen kirjoittaa Twitterissä.

Hän huomauttaa, että palvelut eivät lisää hiilijalanjälkeä vaan jopa vähentävät sitä.

– Kun insinööri ostaa työmatkalla kahvin sen sijaan että keittäisi sen itse, hänellä jää aikaa omaan työhönsä ja toinen ihminen työllistyy. Talous kasvaa! Talouskasvu ei todella ole ristiriidassa ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa.

Valtosen mukaan päästöttömyys on teollisuudellemme kilpailuetu ja rinnalle tarvitsemme korkean lisäarvon palvelutalouden.

– Siksi kokoomus haluaa laskea työhön kohdistuvaa verotusta – vain siten on työn vaihtaminen työksi nykyistä edullisempaa. Se edistää myös kiertotaloutta: mitä jos olisi kannattavaa korjata vanha nojatuoli sen sijaan, että ostaa kaukomailta uuden?

Suomen pitkät välimatkat edellyttävät Valtosen mukaan jatkossakin monipuolista liikennettä, ”myös kumipyörillä”. Siksi kaikessa politiikassa on hänen mukaansa muistettava, että ”haluamme vähentää päästöjä, emme liikkumista”.

– Teknologia ottaa nyt harppauksia eteenpäin – tehdään lainsäädäntöä, joka tekee sille tilaa! Ideologia ei saa mennä järjenkäytön edelle, ja kaikessa päätöksenteossa on pidettävä ihminen mukana.

– Erityisesti näiden korkean elinkustannusten aikana on huolehdittava siitä, että työnteko edelleen kannattaa ja työnsä jo tehneet ihmiset pärjäävät arjessa eläkkeensä kanssa, Valtonen toteaa.

Hän muistuttaa, että kokoomus on ollut ajamassa ydinvoimaa Suomeen vuosikymmeniä ja aikoo jatkaa tätä tulevalla vaalikaudellakin.

– Meidän on tehtävä Suomesta puhtaan energian suurvalta ydinvoiman ja uusiutuvien avulla. On panostettava pienydinvoimaloihin – sekä itse teknologiaan, sen tutkimukseen että luvitukseen.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS