Verkkouutiset

Aurinkopnaeeleja Viikin ympäristötalon katolla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Asiantuntija AL:lle: Tämä pitää tietää ennen aurinkopaneelien asentamista

Kesäajan sähkönkulutuksen kerrotaan olevan avainasemassa paneelien kannattavuuden kannalta.

Motivan uusiutuvan energian asiantuntija Milja Aarni sanoo Aamulehdelle, ettei aurinkopaneeleja välttämättä kannata asentaa minkä tahansa omakotitalon katolle.

Aarni kertoo, että ensimmäisenä aurinkopaneelin hankkimista suunnittelevan tulisi ottaa selville kotinsa sähkönkulutuksen määrä. Mikäli aurinkosähkön kuluttaa itse, säästöä syntyy niin ostamatta jääneestä energiasta, maksamatta jääneestä siirtomaksusta ja veroista.

Jos sähköä jää yli, siitä hyötyy vain pörssisähkön hinnan verran. Siirto ja verot voivat joissain tilanteessa olla jopa kaksi kolmasosaa kokonaishinnasta.

– Voi olla paljon kulutusta, mutta se meneekin pääasiassa vaikka lämmitykseen eli painottuu talvikauteen. Pitää katsoa myös kevään, kesän ja syksyn kulutusta, jotta tuotetulle sähkölle olisi myös käyttöä, Aarni painottaa.

Kesän sähkönkulutus on Aarnin mukaan avainasemassa. Jos kulutus on vähäistä, aurinkopaneelin asentamista kannattaa harkita tarkkaan.

– Jos kesällä viettää paljon aikaa kesämökillä, eikä kotona juurikaan olla, niin voi miettiä, kannattaisiko paneelit laittaa sinne kesämökille, hän toteaa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS