Tavaroiden ja palveluiden viennin yhteenlaskettu arvo nousi uuteen ennätykseen vuoden toisella neljänneksellä.
Lähes viidennes tavaraviennistä kohdistui Yhdysvaltoihin. Tavaroita ja palveluita vietiin Tilastokeskuksen mukaan huhti-kesäkuussa 34,6 miljardin euron arvosta.
Vuotta aiempaan verrattuna viennin arvo kasvoi 15 prosentilla eli noin 4,6 miljardilla.
– Edellinen ennätys oli vuodelta 2022. Tuolloin vuoden viimeisellä neljänneksellä vientiä kertyi 33,9 miljardin euron arvosta. Viennin arvo on tyypillisesti korkeimmillaan vuoden viimeisellä neljänneksellä, yliaktuaari Joonas Pohja toteaa tiedotteessa.
Uusi ennätys selittyy kokonaan tavaroiden viennillä, sillä palveluvienti väheni vuotta aiemmasta. Palveluiden viennin arvo oli nyt neljä prosenttia viimevuotista alemmalla tasolla.
– Laskua vuodentakaisesta oli varsinkin televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalveluissa. Myös matkailuvienti, eli ulkomaalaisten matkailu Suomessa, oli matalimmillaan sitten vuoden 2021, Pohja sanoo.
Tavaravienti USA:han kohosi ennätykseen
Tavaroiden viennin arvo kasvoi 5,0 miljardia euroa eli 25 prosenttia vuodentakaisesta.
– Kasvua selittää suurilta osin kesäkuulle kohdistunut risteilyaluksen toimitus Yhdysvaltoihin. Tullin tavarakauppatilaston mukaan risteilyaluksen arvoksi on laskettu noin 1,9 miljardia euroa, Joonas Pohja toteaa.
Yhdysvaltoihin kohdistuvan tavaraviennin arvo oli huhti-kesäkuussa kaikkiaan 4,4 miljardia euroa, mikä oli ennätyksellisen suuri luku.
Yhdysvaltojen osuus koko Suomen tavaraviennistä oli noin 18 prosenttia. Vuotta aiempaan verrattuna osuus kasvoi noin kahdeksan prosenttiyksikköä.
Myös tavaroiden tuonnin arvo kasvoi vuoden toisella neljänneksellä. Kasvua oli 3,3 miljardia euroa vuodentakaiseen verrattuna. Tavarakaupan tase oli 3,9 miljardia euroa ylijäämäinen.
– Palveluiden tuonnin arvo kasvoi samalla ajanjaksolla seitsemän prosenttia. Palvelutase pysyi negatiivisena ja oli nyt 2,1 miljardia euroa alijäämäinen, Pohja kertoo.
LUE MYÖS:
Talous kasvaa nyt vauhdilla – Tämä muutos näkyy ensin (VU 10.8.2026)