Sähkön hinta saattaa kääntyä syksyllä jälleen nousuun. Valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan mukaan sähkön futuurihinnat ennakoivat hintojen kallistuvan syksyn edetessä, ja spot-hinnoissa voi esiintyä huomattavaa vaihtelua.
Pörssisähköä käyttävälle kotitaloudelle yksi vaihtoehto on sähkön hinnan kiinnittäminen määräajaksi. Osa sähköyhtiöistä tarjoaa esimerkiksi yhden, kolmen tai kuuden kuukauden hintakiinnityksiä.
Motivan asiantuntija Minna Tolvanen muistuttaa, että hintakiinnitys tuo sähkölaskuun ennustettavuutta mutta voi samalla viedä mahdollisuuden hyötyä pörssisähkön halvimmista jaksoista.
– Kiinnitys voi olla järkevää ennakointia niille, joilla ei ole varaa tai halua yllätyksiin sähkölaskuissa, Tolvanen sanoo Motivan tiedotteessa.
Kiinnitys voi hänen mukaansa osoittautua hyödylliseksi etenkin talven kylminä ja vähätuulisina jaksoina, jolloin sähkön hinta voi nousta korkeaksi. Etukäteen ei kuitenkaan voi tietää, tuleeko kiinteä hinta lopulta pörssisähköä halvemmaksi.
Tolvanen kertoo itse harkitsevansa kuuden kuukauden hintakiinnitystä lämmityskaudelle.
– Jos itse kiinnittäisin sähkönhinnan, niin harkitsisin kuuden kuukauden hintakiinnitystä lokakuun alusta maaliskuun loppuun asti, sillä nämä ovat perinteisesti ne kylmimmät kuukaudet. Mutta kun säistä ei voi etukäteen tietää, ei voi olla varma, tuleeko kiinnitys halvemmaksi kuin pörssisähkö, hän sanoo.
Kotitalouden kannattaa Motivan mukaan ratkaista asia oman sähkönkulutuksensa perusteella. Hintakiinnitys voi sopia kuluttajalle, joka arvostaa ennen kaikkea ennustettavaa sähkölaskua. Pörssihintaan jääminen puolestaan mahdollistaa sähkönkäytön ajoittamisen halvoille jaksoille.
Lopulliseen sähkön hintatasoon vaikuttavat syksyllä ja talvella muun muassa lämpötilat ja tuulivoiman tuotanto. Motiva kehottaakin kotitalouksia varautumaan lämmityskauteen jo ennen kylmien säiden alkamista.
Sähkölämmitteisissä taloissa energiankulutusta voi pienentää esimerkiksi ilmalämpöpumpulla. Motiva neuvoo tarkistamaan myös ikkunoiden tiivisteet, lattialämmityksen termostaatit, ilmanvaihdon ja lämmöntalteenoton toiminnan.
Lämminvesivaraajan ja lämpöpumppujen käyttöä kannattaa mahdollisuuksien mukaan ajastaa. Tolvasen mukaan energiatehokkaat laitteet, kulutustottumukset ja sähkönkäytön vähentäminen ovat tehokkaimmat keinot pienentää sähkölaskua hinnasta riippumatta.
Kulutuksen ajoittamisesta on hyötyä myös silloin, kun pörssisähkön hinta on kiinnitetty, sillä se tasaa sähköverkon kuormitusta.
Pörssisähkö on pitkässä juoksussa halvin
Pörssisähkön hinta voi vaihdella voimakkaasti lyhyellä aikavälillä, ja yksittäiset hintapiikit voivat nostaa sähkölaskua etenkin kylminä kuukausina, jolloin kulutus on suurta. Alkuvuonna 2026 pörssisähkö olikin poikkeuksellisen kallista, ja kiinteän sopimuksen valinneet saattoivat säästää talvikuukausina huomattavia summia.
Pitkällä aikavälillä pörssisähkö on kuitenkin usein tullut kiinteähintaisia sopimuksia edullisemmaksi. Verkkouutisten huhtikuussa julkaisemassa vertailussa pörssisähkö oli edeltävän 12 kuukauden aikana keskimäärin kiinteää sopimusta halvempi myös silloin, kun talven suurempi sähkönkulutus huomioitiin. Aiemmissa vertailuissa sama suunta on näkynyt pidemmilläkin tarkastelujaksoilla.
Pörssisähkö (snt/kWh)
Ladataan hintatietoja…