Suomi voi mennä kasvussa Ruotsin ohi

EK:n johtaja suitsuttaa toistuvasti nousevia talousennusteita.
Valmet Automotive Uudenkaupungin autotehdas. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Valmet Automotive Uudenkaupungin autotehdas. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Kauan odotettu talouden käänne on nyt täydessä vauhdissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtaja Sami Pakarinen arvioi, että Suomen talouskasvu saattaa pian päihittää jopa länsinaapurimme Ruotsin.

Verkkouutiset on aiemmin kertonut, miten talouden kasvua koskevat ennusteet on jouduttu lyhyessä ajassa laittamaan useasti uusiksi.

Esimerkiksi Aktia nosti tällä viikolla ennusteensa Suomen tämän vuoden bruttokansantuotteen kasvusta 2,1 prosenttiin. Pankki ennusti vielä tammikuussa kasvuksi 1,3 prosenttia. Samoin OP-Pohjola korotti ennusteensa kahteen prosenttiin.

EK:n Pakarinen kertoo viestipalvelu X:ssä ruotsalaisen Konjukturinstitutin tuoreesta talousennusteesta, jonka mukaan länsinaapurimme talous kasvaisi vuonna 2026 2,4 prosenttia ja 2,8 prosenttia vuonna 2027. Hänestä Suomella on kaikki mahdollisuudet kiilata näiden lukujen ohi.

– Talouden Suomi-Ruotsi -maaottelussa Suomelle on vielä erinomainen mahdollisuus mennä Ruotsin ohi tänä ja ensi vuonna, kun kasvuennusteet ovat meillä nyt nousussa, Pakarinen suitsuttaa.

– Voitto kotiin!, EK:n johtaja päättää.

Suomi jää uusien autojen rekisteröinneissä selvästi Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista jälkeen.
Donald Trumpin mukaan talous pärjää uskomattoman hyvin Wall Streetin näkökulmasta.
Vuosikymmenien aikana kerätyn omaisuuden kohtalo on epäselvä.
Mainos