Artikkelit: -FI

H. I. Suttonin mukaan Ukrainalla ja kansainvälisellä yhteisöllä on kuitenkin tarvittaessa keinot vastata uhkiin.
Helsingin Sanomien artikkelissa mietitään, voiko Suomen veroasteesta enää jatkossa käyttää sanaa "korkea".
Tobias Billströmin mukaan Irakin edustuston asiainhoitaja kutsutaan puhutteluun.
Petri Sarvamaan mukaan rahoituksen avulla tuetaan maata jälleenrakentamisessa.
Mielenosoituksen taustalla on Ruotsissa suunniteltu Koraanin poltto.
Venäjän valtiontalouden rahoituksen suhteen ei ole näkyvissä ongelmia lähitulevaisuudessa, kertoo selvitys.
Valviran mukaan osassa hyvinvointialueita kiireettömän erikoissairaanhoidon tilanne on erittäin vakava.
Kuntaministerin mukaan monimutkaisiin ongelmiin saatetaan tarjota liian pikaisia vastauksia.
Minna Arve pitää keskiviikkona linjattua päätöstä sulkea Venäjän pääkonsulaatti Turussa hyvänä.
Lapsia tullaan ”terveyssyistä” viemään jatkossakin miehitetyiltä ukrainalaisalueilta Valko-Venäjälle, sanoo Valko-Venäjän Punaisen Ristin johtaja.
Rikosepäilyt kytkeytyvät äärioikeistolaiseen ideologiaan. Iskuja suunniteltiin muun muassa raideliikenteeseen.
Venäjän iskuissa Mykolajiviin ja Odessaan haavoittui myös pikkulapsia.
Valtiotieteen tohtorin mielestä konsulaatti olisi pitänyt lakkauttaa samalla päätöksellä Venäjän Turun-konsulaatin kanssa.
Venäjän valtiollisessa mediassa keskusteltiin siitä, miten viljan vienti Ukrainasta voitaisiin estää.
Kuolleiden määrä on kaksi henkilöä korkeampi kuin viime vuonna.
Toiminnalla arvioidaan tullin mukaan saadun liki puoli miljoonaa euroa rikoshyötyä.
ARA-rahoitteiset asunnot muodostavat poikkeuksen.
Sotilastiedustelun erikoisyksikkö vastaa vihollisen tiedustelulentokoneiden jäljittämisestä.
Pelaaminen vähentyi Veikkauksen tekemien toimenpiteiden jälkeen.
Brittieverstin mukaan kotirintamalla tullaan ennen pitkää havahtumaan tahtiin, jolla Kreml tuhlaa miehiään.
Tavallinenkin heinäkuu on tyypillisesti vuoden sateisin kuukausi.
Wagner-kapina on saanut venäläisen maalaiskylän asukkaat luottamaan enemmän Valko-Venäjän kuin Venäjän johtajaan.
Tervetuloa vakoilemaan hyväksemme, viestitti brittitiedustelun johtaja venäläisille.
RKP:n puheenjohtajan mukaan hänellä ei ole mitään moittimista johtajuuden suhteen.
Venäjää odottaa sotahistorioitsijan mukaan täydellinen romahdus.
Turvapäällikön mukaan epäilyttävät tapahtumat ovat yleistyneet vuoden aikana.
Ukrainan joukot ovat vallanneet vastahyökkäyksensä aikana useita kyliä, mutta eivät ole vielä saaneet aikaan ratkaisevaa läpimurtoa.
Ulkoministeriö on ilmoittanut asiasta Venäjän suurlähettiläälle.
Valmistajan mukaan rikkoutunutta pastakonetta korjataan yhä.
Ylen jutun pikakyselyssä 64 prosenttia kannatti jäsenyyspakon poistoa.
Petri Sarvamaan mukaan olympialaisia ei voi pitää poliittisesti neutraalina tapahtumana.
EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat Brysselissä.
Pankkitunnuksia ei poliisin mukaan pidä koskaan antaa ulkopuolisille.
Toimitusjohtajan mukaan osa asukkaista käyttää säästöjään, osa saa rahallista tukea lapsiltaan.
140-huoneistoisen asunto-osakeyhtiön päättynyttä maanvuokrasopimusta ei ole uusittu.
Johtaja Sami Pakarinen EK:sta katsoo, että Antero Vartian yrityksen taival kertoo Suomen järkyttävästä byrokratiasta.
Asiantuntijan mukaan Venäjä on Naton laajentumisesta kantamalla huolellaan lähinnä peitellyt imperialistisia tavoitteitaan.
Venäläisten miinakentät ja taisteluhelikopterit ovat hidastaneet vastahyökkäystä.