Poliisin logo KRP-talon seinässä Vantaalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Konepistooleita tulostimella – poliisi sai terrorismirikosten esitutkinnan valmiiksi

Rikosepäilyt kytkeytyvät äärioikeistolaiseen ideologiaan. Iskuja suunniteltiin muun muassa raideliikenteeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hämeen poliisilaitos ja Keskusrikospoliisi ovat saamassa valmiiksi esitutkinnat liittyen terrorismirikoksiin. Rikosepäilyt kytkeytyvät äärioikeistolaiseen ideologiaan, ja niissä on kyse 3D-aseiden rakentamisesta.

Poliisi kertoo tiedotteella tutkineensa epäiltyä terroristisessa tarkoituksessa tehtyä törkeää ampuma-aserikosta ja epäiltyä kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten. Rikosepäilyjä on tutkittu kahdessa esitutkinnassa Hämeen poliisilaitoksella ja Keskusrikospoliisissa (KRP).

Esitutkintakokonaisuus sai alkunsa poliisin oman tiedonhankinnan pohjalta. Tutkinta käynnistettiin epäillystä törkeästä ampuma-aserikoksesta, mutta rikosnimikkeet muuttuivat esitutkinnan edetessä, kun teon terroristinen tarkoitus selvisi.

Hämeen poliisilaitos ja KRP ovat tehneet tutkinnoissa yhteistyötä monen poliisilaitoksen ja Suojelupoliisin kanssa. Tiivistä yhteistyötä on tehty erityisesti Oulun poliisilaitoksen kanssa.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2022–2023 pääasiassa Lahden seudulla. Rikoksista epäillään neljää suomalaismiestä, joista kolme on 20–30-vuotiaita ja yksi yli 60-vuotias. Kaikki epäillyt ovat olleet tutkintaan liittyen vangittuina syksyllä 2022, mutta heidät on sittemmin vapautettu tutkintavankeudesta.

Yksi epäillyistä vangittiin uudelleen maaliskuussa 2023, ja hän on edelleen vangittuna todennäköisin syin epäiltynä kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Hämeen poliisin esitutkinnassa epäillään, että neljä suomalaismiestä ovat muodostaneet radikalisoituneen äärioikeistolaisen ryhmittymän. Heidän epäillään valmistaneen FGC-9-konepistooleita pääosin 3D-tulostamalla.

– Epäiltyjen motiivit ja siihen liittyvä ampuma-aseiden rakentaminen pohjautuivat akselerationistiseen ideologiaan, jonka tavoitteina on yhteiskunnan romahtamiseen johtavien kehityskulkujen jouduttaminen ja tukeminen erilaisin keinoin, kertoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure Hämeen poliisista.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että ryhmän jäsenet osallistuivat kukin osaltaan eri tavoin 3D-aseiden rakentamiseen ja suunnitteluun.

Aseiden valmistusta varten ryhmittymä oli vuokrannut autotallin, jossa rakentaminen loppuvaiheessa tapahtui. Aseiden valmistus oli alkanut yhden epäillyn kerrostaloasunnossa.

Keskusrikospoliisin esitutkinnassa epäillään, että yksi Hämeen poliisin esitutkinnassa epäillyistä jatkoi tutkintavankeudesta vapautumisensa jälkeen rikollista toimintaa. Epäilty vangittiin uudestaan maaliskuussa 2023. Poliisi epäilee, että rikoksesta epäilty oli jatkanut kouluttautumista ja aseiden valmistamista.

– Esitukinnassa selvisi, että epäillyn ideologiset motiivit olivat vahvistuneet. Epäilty oli jakanut erilaisten keskustelufoorumeiden kautta tietoa 3D-aseiden valmistuksesta sekä kirjoituksia ja kuvia 3D-aseista, joissa hän viittaa yhteiskunnan muuttamiseen väkivaltaisin keinoin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare Keskusrikospoliisista.

Esitutkinnan mukaan epäilty oli ensimmäisestä tutkintavankeudesta vapauduttuaan valmistanut 3D-tulostimella erilaisia aseen osia, jotka poliisi takavarikoi.

Esitutkintojen aikana tehdyissä etsinnöissä takavarikoitiin neljä 3D-tulostettua ampuma-asetta, lukuisia 3D-tulostimella tehtyjä aseen osia ja aseiden valmistamiseen tarvittavia osia sekä yli 1500 kappaletta valmistettuihin aseisiin sopivia patruunoita. Lisäksi poliisi takavarikoi yhden kiväärin, omavalmisteisen kynäpistoolin ja ampuma-aseeksi muutetun kaasuaseen sekä 3D-tulostimia.

Ampuma-aseiden ja niiden osien lisäksi etsintöjen yhteydessä löytyi kolme kannabiskasvattamoa, jotka poliisi myös takavarikoi.

Rikoksesta epäillyt ovat esitutkinnan mukaan muodostaneet maahanmuuttoa vastustavan äärioikeistolaisen ryhmittymän, joka on valmistautunut väkivaltaisiin tekoihin muun muassa varustamalla ryhmää aseellisesti sekä suunnittelemalla iskuja vastapuolen ideologiaa kannattaviin henkilöihin ja kohteisiin.

– Poliisin käsityksen mukaan suunniteltujen väkivaltaisten iskujen kohteet olivat valikoituneet kohteeksi ihonvärinsä, poliittisten tai muiden ideologisten näkemystensä perusteella. Henkilökohteiden lisäksi epäillyt ovat keskusteluissaan suunnitelleet iskuja infrastruktuurin eri osiin, muun muassa sähköverkkoon ja raideliikenteeseen. Henkilöiden epäillään kouluttautuneen erityisesti 3D-asetekniikkaan ja valmistautuneen tekemään aseilla terroristisen teon, sanoo Tuomas Kuure.

Hämeen poliisilaitoksen esitutkinnassa neljää miestä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikosta ja kolmea heistä myös kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten.

Keskusrikospoliisin esitutkinnassa yhtä näistä neljästä miehestä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta ja kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten.

Esitutkinnat ovat valmistumassa ja siirtyvät syyteharkintaan elokuun aikana Valtakunnansyyttäjän toimistoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)