Kesäkuun tieliikenteessä kuoli 16 ihmistä

Kuolleiden määrä on kaksi henkilöä korkeampi kuin viime vuonna.
Juhannuksen paluuliikennettä Lahdenväylällä Vantaalla 25. kesäkuuta 2023. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Juhannuksen paluuliikennettä Lahdenväylällä Vantaalla 25. kesäkuuta 2023. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui 304 henkilövahinko-onnettomuutta kesäkuussa 2023. Onnettomuuksissa kuoli 16 ja loukkaantui 369 ihmistä.

Kuolleita oli 2 enemmän ja loukkaantuneita 27 vähemmän kuin vuoden 2022 kesäkuussa.

Kuolleista seitsemän oli liikkeellä henkilöautolla, yksi pakettiautolla ja viisi moottoripyörällä. Jalankulkijoita kuoli kolme.

Surmansa saaneista 12 oli miehiä ja neljä naisia.

Yhteensä vuoden ensimmäisellä puoliskolla tapahtui 1 254 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Niissä kuoli 69 ja loukkaantui 1 555 ihmistä. Kuolleiden määrä on kuusi vähemmän ja loukkaantuneiden 96 vähemmän kuin vuoden 2022 tammi-kesäkuussa.

Työmatkapyöräilijöille sattuu elokuussa poikkeuksellisen paljon tapaturmia.
SKALin mukaan luonnoksessa ehdotettu polttoaineveron palautuksen taso on kuitenkin matala.
Jos mekaanisia jarruja käytetään liian harvoin, jarrulevyihin voi muodostua ruostetta.
Mainos