Artikkelit: Kotimaa

Samalla liikenteen kokonaisverotusta laskettaisiin olennaisesti.
Kokoomusedustajat kehottavat Antti Lindtmania arvioimaan Espanja-puheet uudelleen.
Korona-aikana useat kansanedustajat saivat perheenlisäystä.
Alueelle aiotaan rakentaa uusi hotelli, toimistoja ja liiketiloja.
Matkustajat toivovat tavan kitkemiseksi tehokkaampaa valvontaa.
EU:n turva-asetuksen seuraava vaihe astuu voimaan 7. heinäkuuta.
Uudenmaan kehyskunnat pärjäävät verrattain hyvin.
Osaamisen kehittäminen vapaa-ajalla voi lisätä perheellisten työntekijöiden kuormitusta.
Kansanedustajien mukaan vaikuttavat seulonnat ja oikea-aikainen hoito ovat avainasemassa syöpien torjunnassa.
Värikäs eurooppalainen muuttolintu on osoittautunut tehokkaimmaksi luonnolliseksi vastustajaksi haitalliselle herhiläiselle.
Elinkeinoelämä näkee lomien siirron merkittävänä kasvutoimena, opetusalalla kaivataan kasvua panostamalla koulutukseen.
Hantavirukset eroavat koronaviruksista merkittävästi.
Perussuomalaisten puheenjohtajan mielestä Suomi ei voi toimia koko maailman sosiaalitoimistona.
Meren pintalämpötila on jatkanut nousuaan kevään ajan.
Mika Aaltola painottaa kulttuurivaihdon erottamista vihamielisestä symboliikasta.
Asiantuntijoiden suosittelema menetelmä toimii parhaiten kuivana ja aurinkoisena päivänä.
Viikin tutkimustilalla asuu noin 65 lypsylehmää.
Pääministerin mukaan paluu menneeseen ei ole vaihtoehto.
Hyvinvointialueita on "liikaa" ja ohjelmapaperi väläyttää myös perintöveron poistoa.
Norbert Lins vaatii ennallistamisasetuksen toimeenpanon pysäyttämistä.
Jarno Limnellin mukaan Venäjän viesti tekee tilanteesta entistä arvaamattomamman.
Muutokset kasvattaisivat bruttokansantuotetta ja vahvistaisivat julkista taloutta.
EU:n säätelyn on kritisoitu vaikeuttavan esimerkiksi teknologisten innovaatioiden kaupallistamista.
Karoliina Partasen mukaan Suomen pitäisi kannustaa ihmisiä tekemään enemmän työtä.
Yleisradio on niin suuri, että se voi vahingossa sulkeutua omaan maailmaansa, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Alueellisesti suurinta kannatus kesälomien siirrolle on Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Joka neljännessä suomalaisessa perheessä eletään avoliitossa.
Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan on palauttanut EU:n rauhan ja turvallisuuden kysymysten äärelle.
Kaksi suomalaista altistui mahdollisesti virukselle lentokoneessa Johannesburgissa.
Mukana on joukkoja myös Yhdysvalloista ja Britanniasta.
Kevään eteneminen ottaa takapakkia.
Ensi vuonna kevennys kohdistuu selvimmin 20 000–55 000 euroa tienaaviin.
Osa käyttäjistä on epäillyt tiedostoa vakoiluohjelmaksi.
Kelan korvaamien taksimatkojen palveluntuottajat vaihtuvat ensi vuoden alussa.
Vierailun pääteemoja ovat turvallisuus ja teknologiayhteistyö.
Eläintarhan keisaritamariineille on syntynyt kaksi poikasta.
Esityksessä hallintoa karsittaisiin kovalla kädellä.
Useiden käyttäjätilien näkyvyys voi heiketä nopeasti.