IS: Riikka Purran mukaan perustuslakia on muutettava

Perussuomalaisten puheenjohtajan mielestä Suomi ei voi toimia koko maailman sosiaalitoimistona.
Puheenjohtaja Riikka Purra perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Puheenjohtaja Riikka Purra perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purran mielestä Suomen perustuslakia tulisi muuttaa. Ilta-Sanomien mukaan Purra sanoi, ettei Suomi voi toimia ”koko maailman sosiaalitoimistona”.

Lauantaina perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksen jälkeen pidetyssä puheessaan Purra ampui täyslaidallisen erityisesti pääoppositiopuolue SDP:n ja puheenjohtaja Antti Lindtmanin suuntaan.

– Minä en halua Suomeen Antti Lindtmanin johtamaa hallitusta, Purra latasi IS:n mukaan.

– Minä en halua Suomeen espanjalaista sosialismia. En halua ulkoa opeteltuja fraaseja talouspolitiikan pohjaksi. En totta vie halua rakkaan Suomen tärkeän isänmaamme johtoon yhtään enempää vasemmiston ja kepun punamulta­hallituksia.

Edes maamme perustuslaki ei säästynyt kritiikiltä. Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan sitä tulisi muuttaa.

– Me tarvitsemme perustuslain, joka antaa taloudellista suojaa suomalaiselle veronmaksajalle olla toimimatta koko maailman sosiaalitoimistona.

Kansanedustaja kysyy, onko talouskasvukin hallituksen vika.
Susanne Päivärinnan mukaan SDP:n talouspelottelulta putosi pohja.
Tere Sammallahden mukaan seuraavaksi työllisyyden pitäisi lähteä nousuun.
Mainos