Artikkelit: Kotimaa

Turvavyön unohtamisesta voi saada 70 euron liikennevirhemaksun.
Rikosepäily paljastui Viestikoekeskusta koskevan tutkinnan yhteydessä.
Huoltovarmuuskeskuksen mukaan lupakirjaa voidaan käyttää väärin hybridioperaatioissa.
Alle 30-vuotiaita ehdokkaita on kevään eduskuntavaaleissa 260 eli 10,7 prosenttia kaikista ehdokkaista.
Kiinan-tuonnin varassa lasketaan olevan yli 15 000 henkilötyövuotta.
Suomessa on yli 140 000 työikäistä henkilöä, jotka eivät ole töissä, työttöminä, työkyvyttömyyseläkkeellä tai opiskelemassa.
Jukka Kopran mukaan kyse on ennen kaikkea venäläisten ostajien kiinteistökauppojen turvallisuusuhista.
Kansanedustajan mukaan ensi vaalikaudella pitää edistää reilua kilpailua.
Jari Kinnunen nostaa esiin Viron päätöksen aselupien perumisesta ja aseiden takavarikoinnista.
Elinkeinoelämän mukaan kuntoutumista voidaan nopeuttaa merkittävästi.
Käytettyjen autojen myynti nousi helmikuussa verrattuna vuoden takaiseen.
He ovat matkustaneet Suomesta rintamalle vapaaehtoisesti.
Äkkiväärät johtopäätökset eivät kirjoittajan mukaan ole järkeviä.
Rehtorin mukaan kyseessä oli inhimillinen virhe.
Neuvotteluja jatketaan perjantaina aamupäivällä.
Sanni Grahn-Laasosen mukaan hallitus on suosinut julkista sektoria.
Huhtikuun 2. päivän vaaleissa on esimerkiksi Helsingissä 21 ehdokaslistaa.
Työnantajat huomauttavat, että vastuu työmatkasta on lähtökohtaisesti työntekijällä.
Hallituksen suunnitelmat ovat kansanedustajan mukaan tekemässä Suomesta erittäin kalliin maan, jos suuntaa ei muuteta.
Petteri Orpon mukaan velkaisena emme pysty tekemään tarvittavia asioita.
Tulevien viikkojen ennusteessa ei ole nähtävissä lämpenemistä.
Kauppaketjun uusi mobiilisovellus saavutti suursuosion, vaikka sitä ei ole virallisesti vielä lanseerattu.
Linja-auton kuljettaja joutui jarruttamaan välttääkseen päälleajon.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan vaaleissa jokaisen puolueen kannatuksella on väliä.
Poliisin mukaan kilpivarkauksiin on vaikea varautua ennakkoon.
Kokoomusjohtajan mukaan päättäjiltä vaaditaan kunnianhimoisempia toimia ongelman poistamiseksi.
Välimerellä jännitetään paikallisen "hirmumyrskyn" seurauksia.
Poikkeuksena olisivat hätätilanteet ja erikseen sovitut tilanteet.
Sähköpotkulautailuun liittyvät vaaratilanteet ja onnettomuudet ovat johtaneet tarpeeseen arvioida toimia niiden ehkäisemiseksi.
Huijausviesteissä väitetään, että vastaanottajan vuokra on maksamatta.
Alalle syntynyt valtakunnallinen sopimus ei ole yleissitova.
Tukilakoilla olisi ollut merkittäviä vaikutuksia elintarvikeyritysten toimintaan.
Keskitalvella kiimoja ei välttämättä tule.
Timo Heinonen kysyy, onko hallitus valmis lahjoittamaan venäläisiltä takavarikoidun omaisuuden myyntituotot Ukrainan jälleenrakentamiseen.
Sähkölaitteesta tai sähköasennuksesta alkaneissa tulipaloissa menehtyi viime vuonna kuusi ihmistä.
Rautateitä koskeneet lakonuhat väistyvät.
Kennelliiton mielestä jalostuksen valvonta ei saa jäädä vain heidän alaiseen toimintaansa.
Keskustan 2019 ehdokkaista Nato-jäsenyyttä kannatti kahdeksan prosenttia.