Sovintoesitys hylätty, junalakko siirtyy kahdella viikolla

Sovittelua jatketaan ensi viikon alussa.
Junalikennettä Pasilassa Helsingissä 9. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Junalikennettä Pasilassa Helsingissä 9. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Rautatiealan Unioni RAU on hylännyt valtakunnansovittelijan veturinkuljettajia koskevan sovintoesityksen.

– Suurimpana syynä tähän sovintoesityksen yksimieliseen hylkäykseen oli se, että työssäjaksamista parantavia tekstimuutoksia ei esitykseen sisältynyt, RAU:n puheenjohtaja Tero Palomäki toteaa tiedotteessa.

Hylkäys tarkoittaa sitä, että aiemmin ilmoitettu veturinkuljettajien lakko toteutuu. Työtaistelua siirretään kuitenkin työministeri Tuula Haataisen (sd.) päätöksellä niin, että lakot voivat alkaa aikaisintaan 20. maaliskuuta. Aiemmin annetun lakkovaroituksen mukaan lakko olisi alkanut maanantaina 6. maaliskuuta.

RAU:n edustajisto päätti tänään 3. helmikuuta antaa uuden lakkovaroituksen 20. maaliskuuta 2023 – 31.3. maaliskuuta 2023 väliselle ajalle. Lakko pysäyttää toteutuessaan junaliikenteen, mikäli sopimukseen ei tätä ennen päästä.

Sovintoesitys asiakaspalvelua, liikenteenhoitoa ja -ohjausta sekä hallinnollisia ja muita toimistotehtäviä koskevaan työehtosopimukseen on hyväksytty.  Vuoronvaihto- ja ylityökielto loppuu välittömästi ja Ilmoitettu työtaistelu peruuntuu 13.–17. maaliskuuta 2023.

Työriidan sovittelua jatketaan ensi viikon alussa.

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen Suviseurat ovat jo ruuhkauttaneet Kauhavan lentokentän. Tapahtuma käynnistyy huomenna.
Atte Rytkönen-Sandbergin mukaan Teollisuusliitto maalaa Suomen Yrittäjien työmarkkinaesityksistä perusteetonta uhkakuvaa.
Nuori kuljettaja oli saanut ajokortin poikkeusluvulla edeltävänä päivänä.
Mainos