Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja näkee ongelmia siinä, että lahjoittaja voi saada itselleen taloudellista hyötyä poliisin käyttämistä rekisterikilpien lukulaitteista.
Haja-asutusalueiden laajakaistahankkeita tuetaan jatkossa valtion varoin myös niissä kunnissa, joiden hankkeita on aiemmin tuettu EU:n maaseuturahastosta.
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.) ehdottaa, että Suomeen perustetaan riippumaton asiantuntijataho arvioimaan lainsäädäntöhankkeiden vaikutuksia.
Suomen Yrittäjien puheenjohtajan mukaan koeajan pidentämisellä ja määräaikaisuuksien lisäämisellä parannettaisiin yritysten työllistämismahdollisuuksia.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) ei hyväksy Ylen haastattelussa, että eduskuntaan tuotaisiin hallitusohjelman ohitse uusia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevia esityksiä.
EU:n jäsenvaltiot ovat vahvistaneet Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä saavutetun alustavan sovun muuntogeenisten kasvien viljelyä koskevasta direktiiviehdotuksesta.
Hyvitysmaksu on vanhentunut, digitaaliseen aikaan sopimaton ratkaisu, eikä tulevia malleja pidä enää rakentaa sen pohjalle, sanoo europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.).
Raaseporin arkeologisilta kaivauksilta tehdyt löydöt kirkastavat kuvaa esiroomalaisen rautakauden ajan (500–1 eaa.) ihmisten toiminnasta, elinkeinoista ja luonnonympäristöstä.
Öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila vaatii Helsingin Sanomien haastattelussa suomalaisia poliitikkoja aloittamaan muutosten tekemisen.
Valviran tuoreen selvityksen mukaan ensihoito toimii kokonaisuutena arvioiden melko hyvin. Toiminnassa on kuitenkin edelleen kehittämistarpeita, sillä sairaanhoitopiirien välillä on isoja eroja.