Kouluttautumisesta terrorismiin tulee rikos

Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten tulee rangaistavaksi ensi vuoden alussa. Myös terrorismin rahoittamisen rangaistavuus laajenee.

Muutosten tarkoituksena on ehkäistä terroristisessa tarkoituksessa tehtäviä rikoksia ja niiden tekemistä edistäviä rikoksia.

Tähän asti kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten ei ole nimenomaisesti säädetty rangaistavaksi, sen sijaan sellaisen koulutuksen antaminen on.

Jatkossa rangaistukseen voidaan tuomita henkilö, joka tehdäkseen terrorismirikoksen kouluttautuu räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden tai myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa tai käytössä tai näihin merkitykseltään rinnastuvien muiden erityisten menetelmien tai tekniikoiden käytössä.

Rangaistukseksi voidaan tuomita sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta.

Terrorismin rahoittamista koskevat rangaistussäännökset laajenevat koskemaan aiempaa useamman terrorismirikoksen rahoittamista. Rangaistus pysyy samana kuin nykyisin, eli on vähintään neljä kuukautta ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta.

Terroristiryhmän rahoittamisena rangaistaan jatkossa se, että suoraan tai välillisesti annetaan tai kerätään varoja terroristiryhmälle tietoisena ryhmän luonteesta. Tästä rangaistus on sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta.

Terrorismin rahoittaminen on Suomessa kriminalisoitu vuonna 2002.

Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa lainmuutosten voimaantulo perjantaina.

Mainos