Kreikan sopeutusohjelmaa jatketaan

Kreikan sopeutusohjelmaa jatketaan kahdella kuukaudella.

Euroryhmä sopi maanantaina, että Kreikan toisen sopeutusohjelman voimassaoloaikaa pidennetään kahdella kuukaudella. Sopeutusohjelman oli määrä päättyä tämän vuoden lopussa.

Valtiovarainministeriön mukaan sopeutusohjelman täytäntöönpanossa on edistytty, mutta kaikkien ohjelmaan sisältyvien toimien saattaminen loppuun ennen vuodenvaihdetta ei ole mahdollista.

– Pidennys antaa lisäaikaa varmistaa ohjelman edellyttämien uudistusten täytäntöönpano. Se myös mahdollistaisi Euroopan rahoitusvakausvälineen viimeisen, 1,8 miljardin euron lainaerän maksamisen Kreikalle ensi vuoden alkupuolella, ministeriö toteaa.

Pidennys edellyttää Suomessa lainmuutosta. Päätöksen toteuttamiseksi hallitus antoikin keskiviikkona eduskunnalle esityksen muutoksista lakiin Euroopan rahoitusvakausväline ERVV:lle annettavista valtiontakauksista.

Kreikan talouden viimeaikainen kehitys on ollut positiivista.

– Parantuneet kasvunäkymät kuvastavat sitä, miten sopeutusohjelman aikana tehdyt uudistukset alkavat tuottaa tuloksia. Ne vahvistavat Kreikan paluuta kestävän kasvun ja kasvavan työllisyyden uralle, sanoo valtiovarainministeriö.

Mainos