Poliisihallitus on hankkimassa poliisiautoihin rekisterikilpien automaattisia lukulaitteita Liikennevakuutuskeskuksen lahjoittamilla varoilla. Laitteilla pyritään tehostamaan poliisin liikennevalvontaa. Ne lukevat automaattisesti rekisterikilpiä ja havaitsevat ajoneuvot, jotka ovat esimerkiksi katsastamattomia.
Jos poliisi tapaa vakuuttamattoman ajoneuvon ja ilmoittaa tästä Liikennevakuutuskeskukselle, se voi ryhtyä perimään maksuja.
Asiasta tuli oikeusasiamiehelle kuusi kantelua.
– Lukulaitteet voivat ainakin välillisesti palvella lahjoittajan toimintaa ja taloudellisia etuja, sillä ne tehostavat mahdollisuuksia periä liikennevakuutusmaksuja, toteaa Jussi Pajuoja.
Pajuojan mukaan kyse on ennen kaikkea yleisestä viranomaistoimintaa kohtaan tunnettavasta luottamuksesta.
– Viranomaisten on toimittava niin, että kansalaisten luottamus toiminnan puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen ei vaarannu. Sitä voi vaarantaa jo – vääräkin – mielikuva viranomaistoiminnan lahjoittajalle tuottamasta hyödystä, Pajuoja toteaa.
Valtion talousarvioasetuksen mukaan valtion viranomainen saa vastaanottaa lahjoituksia, jos varat voidaan käyttää sen tehtävien mukaisiin tarkoituksiin, varoihin liittyvät ehdot ovat hyväksyttäviä ja varojen vastaanottamista voidaan pitää muutoinkin asianmukaisena.
Apulaisoikeusasiamies suosittaa, kuten sisäasianministeriön sisäinen tarkastus, että poliisi pidättäytyy virkatyöstä poikkeavista julkisista esiintymisistä ja muusta yhteistyöstä lahjoittajien kanssa.
Pajuoja pitää sisäministeriön tavoin ongelmallisena myös sitä, että valvontamenetelmä ei vastaa yksiselitteisesti mitään poliisi laissa säädettyä valvontakeinoa.
Liikennevakuutuskeskus lahjoitti vuosi sitten poliisille rekisterikilpien automaattisia lukulaitteita, jotka asennettiin poliisin liikennevalvonnassa käyttämiin autoihin. Järjestelmän arvo oli noin 140 000 euroa.
Laitetta testattiin viime kesäkuusta lokakuun loppuun. Tavoitteena on ottaa laite tuotantokäyttöön ensi vuoden alusta.