”Suomi kuin Mikki Hiiri maailmantalouden myrskyissä”

Palkansaajakeskusjärjestö SAK nostaa työllisyyden ja hyvän työelämän etusijalle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) muistuttaa, että talouskriisissä Suomesta on hävinnyt noin 80 000 työpaikkaa. Hänen mukaansa hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi ja kehittämiseksi on välttämätöntä lisätä työpaikkoja kasvattamalla sekä työn kysyntää että tarjontaa.

– Lähivuosina on syytä hyödyntää suomalaista sopimisen mallia, jossa menestykseen etsitään yhteiset keinot. Työmarkkinoilla kannattaa tavoitella laajaa kokonaisratkaisua, jonka oheen liitetään kasvua ja ostovoimaa tukevia valtion toimia.

Työpaikat ja työntekijät on saatava kohtaamaan aiempaa paremmin. Hyvää (t)yötä Suomi -ohjelmassaan SAK korostaa asunto- ja liikennepolitiikan tiukempaa yhteyttä keinona vauhdittaa talouden ja työllisyyden kasvua. Järjestö ehdottaakin Suomeen uutta asumisen, liikenteen ja maankäytön asiat saman katon alle kokoavaa rakennetun ympäristön ministeriötä.

SAK korostaa tuottavuuden merkitystä, koska emme kilpaile työn hinnalla.

– Tarvitsemme lisää kasvuhakuisia ja innovatiivisia yrityksiä. Kasvun esteitä on poistettava lupasääntelystä, rahoituksesta ja verotuksesta. Yrityksille on varmistettava kohtuuhintaista energiaa ja hyväkuntoiset liikenneväylät, Lyly listaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Sopiminen työpaikoilla edellyttää Lylyn mukaan yhdenvertaista neuvotteluasemaa ja asioihin paneutumista molemmin puolin neuvottelupöytää. SAK edellyttää, että työehtosopimusten yleissitovuus on säilytettävä palkansaajien turvana ja yritysten tasaveroisen kilpailun takeena.

Sosiaalipolitiikassa painopiste on lapsissa ja lapsiperheissä. Varsinkin lapsiperheiden ja nuorten hyvinvointierot ovat viime vuosina kasvaneet huolestuttavasti.

Niin ikään Lyly huomauttaa, että väestön ikääntyessä ja hyvinvointiyhteiskuntaa turvattaessa ei ole mahdollisuutta miljardien veronkevennyksiin.

– Oikeudenmukaista on, että perintövero säilytetään. Tämä koskee myös yritysvarallisuutta.

Joka päivä Suomessa alkaa ja päättyy noin 450 työsuhdetta. Se on talouskasvun perusta, mutta luo myös turvattomuutta palkansaajien arkeen. SAK korostaa toimivan ansioturvan tärkeyttä ja vaatii paikkaamaan työttömyysturvan aukkoja sekä kitkemään pois nollatyösopimukset ja pakkoyrittäjyyden.

– Maailmantalouden myrskyissä Suomi on kuin Mikki Hiiri merihädässä. Muutosten varalle tarvitaan kunnon ansioturva sekä laadukasta koulutusta ja työnvälitystä, Lyly sanoo.

Mainos